Musiikin vuosi yläkoulussa

 

Seitsemännet musiikkiluokat avasivat syksyn leirikoululla Kunstenniemessä syyskuun lopulla. Ensimmäinen koitos seiskoille oli itsenäisyyspäivän musiikkiohjelmasta vastaaminen. Ysien kuoro Canticum oli keikalla kirjamessuilla. Kaikki yhdeksännet luokat pitivät perinteiset tanssiaisensa itsenäisyyspäivänä Matias Takkisen keräämän lukiolaisbändin tahdittamina.   

Syksy tiivistyi jouluohjelmiin. Luciat ja tiernapojat kiersivät kaupungilla. Valon aika -konsertti toteutui viiden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa konsertti järjestettiin Logomossa 14. ja 15.12. Mukana olivat Puolalan, Puolalanmäen sekä Luostarinvuoren oppilaiden lisäksi ArtTeatro-sirkusryhmä, Raija Lehmussaaren balettikoulu sekä popkanteletar Ida Elina. 

Yläkoulun musiikkiluokkien ja musiikkilukion yhteinen joulukonsertti Seimen äärellä järjestettiin 20.12. Mikaelin kirkossa. Koulujen kuusi kuoroa ja orkesteri esittivät hienosti ohjelmaansa. Syyslukukausi päättyi niin ikään Mikaelin kirkossa 21.12.

Ysien musikaali ”Kosto raiteilla” esitettiin helmikuun alussa. Puutarhakadun alasali muuttui muutamaksi päiväksi legendaariseksi Idän pikajunaksi. Näytelmän ohjasi Susanna Nera, musiikista vastasi Anni Susi ja visuaalisuudesta Milla-Mari Naukkarinen-Nurmi. Hyvä ysit!  

Kahdeksannet musiikkiluokat tekivät oopperaretken Helsinkiin huhtikuun alussa. Kiersimme oopperan taustatiloja, näimme Helsingin musiikkitalon konserttitalon sekä seurasimme Sibelius-Akatemian oopperaluokan oopperaesitystä.  

Kevättä korvassa -gaala järjestettiin konserttitalolla 10.5.. Kuulimme jälleen hienoja esityksiä! Toukokuussa saimme myös kuorovieraita Kolleg St. Sebastian Stegenistä, Saksasta. Kuoro oli varsinkin kahdeksansien luokkien vieraana. Saksalaiset ja kasit pitivät myös yhteisen konsertin Betel-kirkossa 12.5. Laivaston soittokunnan varusmiesbändi esiintyi koulun solistien kanssa Puutarhakadun alasalissa 16.5.

Yhdeksännet musiikkiluokat tekivät kuoromatkan Tanskaan Anni Suden johdolla toiseksi viimeisellä viikolla. Matkalla majoituttiin Kööpenhaminassa Sankt Annæ Gymnasiumin vieraina. Yhteiskonsertti Sankt Annæ Pigekorin kanssa oli Strøgetin varrella Helligaandskirkessa. Jyllannin Hjørringissa Canticumin otti vastaan Nordjysk Pigekor. Myös Jyllannissa konsertoitiin yhdessä. Matkalla nähtiin paljon Tanskan hienoja nähtävyyksiä Kööpenhaminan Tivolista Jyllannin hiekkadyyneihin. Det var så sjovt!  

Yläkoulun ja lukion yhteinen orkesteri konsertoi Timo Lehtovaaran johdolla Martinkirkossa 25.5. Valinnaisen musiikin ryhmä esiintyi S-talossa 29.5. Taidepäivänä kuulimme vielä koulun bändejä Vimmassa. 

Seitsemänsien ja kahdeksansien musiikkiluokkien kuoroja ohjasi Kari Jantunen ja Canticumia Anni Susi. Bändiohjaajana toimi Lauri Levanto. Yläkoulun ja lukion yhteisen orkesterin toiminnasta vastasivat Timo Lehtovaara ja Kari Jantunen.  

Musiikinopettajat