Tukioppilaiden vuosi

Uusien seitsemäsluokkalaisten saapuessa kouluun tukioppilaat kävivät esittäytymässä ja pian seiskoille järjestettiin ryhmäytymishetki, jonka tarkoituksena oli saada uudet oppilaat tutustumaan toisiinsa kivojen leikkien avulla. Syksyllä tukarit kouluttautuivat kiusaamiseen, päihteisiin ja yhdenvertaisuuteen liittyen, ja koulutusten pohjalta pidettiin oppitunteja seiskaluokkalaisille esimerkiksi päihteiden haitoista.

Tukarit pitivät syksyn aikana myös pukeutumispäivän ja Kenia-kahvilan, jonka tuotot menivät Keniaan koulumme kummioppilaalle. Osallistuimme myös hyvinvointiviikkoon organisoimalla pakohuoneen koulun vinttiin. Kevätlukukaudella järjestettiin pääsiäsmunajahti ja pukeutumisviikko. Kevät huipentui jo perinteeksi muodostuneeseen ysien omaan gaalaan, 28.5.