Päiväkodin toiminnallinen joulujuhla

Päiväkodin joulujuhlaa vietimme tiistaina 13.12 toiminnallisten pisteiden merkeissä. Jumppasalissa oli tonttujumppaa, isojen lepohuoneessa tunnelmallista satuhierontaa, pienten päässä tuikkuaskarteluja ja isojen leikkihuoneessa glögiä piparien kera. Osallistuminen oli runsasta, lämminhenkistä ja iloista. Kiitos kaikille osallistujille!

Tässä muutamia kuvia tapahtumasta…

aikuinen askartelee lapsen kanssa, pöydässä paljon sekalaisia askarteluvälineitä

paljon vanhempia askartelemassa yhdessä lastensa kanssa pöytien ympärillä

kuva huoneesta, jossa kauniit jouluvalot seinällä

vanhempi piirtää kuvioita lapsen selkään

vanhemmat satuhierovat lapsia, jotka ovat sohvalla istumassa

Koko talon pikkujoulut

Vuoden viimeisellä koko talon lauluhetkellä perjantaina 9.12. vietimme yhteistä pikkujoulujuhlaa. Lapset pääsivät auttamaan vähän hajamielistä tonttua laulujen, lorujen ja leikkien muistamisessa. Tonttu oli siitä kummallinen, että hän muisti vain, miten sen voisi piirtää. Lapset olivat aika teräviä arvaamaan. Myös ruotsinkielisiltä eskareilta tuli hyviä vastauksia. Yhdessä lauloimme, tai ainakin kuuntelimme tarkkaavaisesti, pari ruotsinkielistä lasten joululaulua.

tonttuaikuiset ja koristeltu kuusi lauluhetkellä

lapsia ja aikuisia leikkimässä ja laulamassa pikkuinen tonttu hyppeli näin

”Pikkuinen tonttu huuteli näin… Tästä se joulu alkaa!”

Koko talon yhteiset lauluhetkillä on aina leikitty Mikko Perkoilan Pieni juna -laululeikkiä. Tällä kertaa eläimien sijasta tulivatkin jouluisen junan kyytiin tontut kiitämään halki hankien.

junan vetui ja vaunut, joissa porkkanoita, eläimiä, kirjaimia ja tonttulakkeja

Tässä vielä sanat kyseisestä junalaulusta, jos teillä kotona kovasti tätä laulua lauletaan…

”Pieni juna iloinen, punavalkoraitainen kiitää halki peltojen
Kuka tuolla odottaa asemalla seuraavalla?
Varmaan kyytiin haluaa

Kissa
Kissa sanoo ”Miau!”
Mukaan vain, päästään matkaa jatkamaan

Koira… Lehmä… Lammas… Kukko…

Pieni juna iloinen, punavalkoraitainen kiitää halki peltojen
Matkustajat moninaiset toisiansa opettavat
Omaa kieltään puhumaan

Nyt kissa sanoo: ”Vuff!”
Koira sanoo: ”Ammuu!”
Lehmä sanoo: ”Bää!”
Lammas sanoo: ”Kukkokiekuu!”
Kukko sanoo: ”Miau!”

Juna jatkaa kulkuaan
Juna jatkaa kulkuaan
Juna jatkaa kulkuaan…”

Pieniä hetkiä Tattaraisten syksystä

Olemme laulaneet Tattaraisissa paljon Mikko Perkoilan laulua Pieni juna. Lapset ovat päässeet leikkimään sitä itse pukeutuen eläimiksi, mutta ensimmäisellä kerralla havainnollistimme laulua pöytä-, tai oikeastaan lattiateatterin avulla. Pienen junan kyytiin pääsee monia erilaisia eläimiä, jotka lopuksi opettelevat toistensa kieltä.


lapset katsovat kun aikuinen esittää nukketalon, eläimien jal leikkijunan avulla draamallisesti laululeikin

Käymme Tattaraisten kanssa joka viikko metsäretkellä. Metsäretket taitavat olla sekä lasten että aikuisten suosikkipäiviä. Metsäretkellä syödään pienet eväät ja leikitään vapaasti luonnossa. Eräänä metsäretkenä metsästä kuitenkin löytyi kenguru! Hän oli ihmeissään ja hieman peloissaankin, minne hän on joutunut. Hänen nimekseen lapset keksivät Pikku Ruun. Pikku Ruu tulee mukaamme metsään ja hänelle opetetaan aina vähän erilaisia juttuja Suomen luonnosta, ja mistä milloinkin.

lapset katsovat ja ihmettelevät metsäretkellä kun aikuisen kädessä kenguru -käsinukke

Tattaraisten pienimmät ovat päässeet rakentamaan autorataa pehmopalikoista ja harjoitelleet samalla erilaisia äänteitä – siis suujumppaa leikin avulla! Pruum pruum, piip piip, tööt tööt, viuh viuh, öön öön. Valtavan hauskaa tekemistä ja motivoivaa lapsille.

kaksi lasta leikkivät autoilla pehmopatjojen päällä

Tattaraisten syksyinen leipomishetki

Uudet tilamme mahdollistavat leipomishetket helpostikin. Syksyn ja omenoiden innoittamana Tattaraiset päättivät ryhtyä hommiin. Reseptiksi valikoitui omenakaurapaistos.

omenakaurapaistoksen leivontatarvikkeet

Työvälineet ja ainekset laitettiin valmiiksi. Ensimmäinen vaihe oli omenoiden pilkkominen. Ryhmämme vanhimmat eli viskarit hoitivat tämän vaiheen taitavasti, ahkerasti ja innostuneesti.

lapset leikkaavat omenalohkoja lautasille pöydän ääressä

Ryhmämme vähän pienemmät hoitivat maustamisen ja sekoittamisen. Tässä reseptissä ei ole niin tarkkaa, kuinka paljon sitä kanelia, sokeria tai kaurahiutaleita hurahtaa.

lapset sirottelevat kanelia omenoiden päälle

lapset siirtämässä kaurapaistosta omenoiden päälle vuokaan

Nam! Siellä ne paistokset ovat uunissa paistumassa. Teimme reilumman satsin, että pystyimme tarjoamaan herkkua myös Tähtitukille. Taisi olla ainakin  Tattaraisten mielestä maailman parasta omenakaurapaistosta.

kaksi omenakaurapaistosta uunissa paistumassa

Resepti löytyi seinältä kuvien kera. Hyvää kuvakommunikaatiomateriaalia löytyy esimerkiksi papunetistä. Kannattaa käydä tutustumassa.

kuvakommunikaatiota liittyen omenakaurapaistoksen tekemiseen ja resepti

Talon yhteiset hauskat lauluhetket

Kokoonnumme noin joka kolmas viikko koko talon yhteisille lauluhetkille. Jopa nuorisotalon eskarit Nättinummesta matkaavat Kärsämäkeen bussilla. Meillä on veturi, jonka vaunut ovat kadoksissa. Toimintavuoden aikana hän löytää vaununsa erilaisten kuormien kera. Lauluhetkillä pääsee kenties tutustumaan myös uusiin ystäviin.

Ensimmäisellä kerralla tapasimme Tyynen ja Talkkarin. He veivät meidät esimerkiksi ajelemaan autoilla ja förillä. Oletteko kuulleet, että Aurajoessa saattaa uida jopa hurjia haikaloja? Ensimmäisellä kerralla lapset pääsivät myös äänestämään lasten ehdotuksista nimen veturille. Eniten ääniä sai Mustikka.

Talkkari näkee Tyynen tulevan matkalaukkunsa kanssa

Tyyne ja Talkkari estradilla keskustelevat toistensa kanssa

Toisella lauluhetkellä tapasimme Täti Moonikan, joka oli eksynyt Kärsämäen torille. Hän tapasi torilla Taimi ja Toimi Tarhurin, jotka opastivat häntä lasten avustuksella tietenkin. Täti Moonika olisi halunnut syödä vain herkkuja, mutta eihän se tietenkään ole järkevää. Lapset osasivat hienosti antaa neuvoja terveellisten herkkujen pariin. Mustikka -veturin ensimmäinen vaunu oli täynnä porkkanoita.

torirekvisiitan keskellä täti moonika ja taimi tarhuri juttelevat toisilleen

torirekvisiitan keskellä täti moonika ja taimi tarhuri

täti moonika ja toimi tarhuri esityslavalla

Nättinummen päiväkoti on muuttanut Kärsämäkeen!

 

kuva päiväkodin sisätilasta

Nättinummen päiväkodin Karrinkadun yksikkö on muuttanut Kärsämäentielle AKK:n tiloihin väistöön.  Torstaina 28.7. perheillä oli mahdollisuus tulla tutustumaan uusiin tiloihimme. Tutustumisiltapäivä oli onnistunut. Lapsilla ja vanhemmilla riitti ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Päiväkodin vanhempaintoimikunta järjesti tutustumisiltapäivässä buffetin, jolla kerättiin varoja päiväkodin lasten hyväksi. Vanhempainyhdistys ottaa mielellään mukaan uusia vapaaehtoisia vanhempia toimintaan mukaan.

Elokuusta lähtien Tinttarellat, Hymykuopat, Tattaraiset ja Tähtitukat aloittavat toiminnan valoisissa, värikkäissä ja lapsia leikkiin innostavissa tiloissa. Tervetuloa!

kuvia päiväkodin sisätilasta

kuva päiväkodin sisätilasta

Viskarien pulkkamäkiretki

Nättinummen päiväkodin viskarit ovat käyneet säännöllisesti yhdessä metsäretkillä. Viime viikolla retkikohteeksi valikoitui metsän sijasta läheinen pulkkamäki. Hieman ruoho pilkotti lumen alta, mutta siitä huolimatta pulkat saatiin luistamaan mäkea alas ja hauskaa oli. Pulkkamäki on oiva paikka opetella oman vuoron odottamista, kaverin auttamista ja yhteistyön tekemistä.

lapsi vetää toista lasta pulkalla ylös pulkkamäkeä

kaksi lumienkeliä tehtynä lumeen

kaksi lasta kävelevät pulkkamäkeä ylospäin pulkka kädessä

Avoimen päiväkodin Hunajatuvan terveiset

Harmillisesti Hunajatuvan kevätkausi jäi lyhyeksi koronan vuoksi ja olemme olleet suljettuna pitkään, maaliskuun alusta lähtien. Kevään aikana olemme kokeilleet etähunajatupaa, jossa perheet pääsivät laulelemaan ja vaihtamaan kuulumisia netin välityksellä. AIka hienosti ihan pienetkin lapset moikkailivat toisiaan ja meitä aikuisia ruudun kautta.

etähunajatupamainos, jossa ampiaisen kuva

Kesäkuussa järjestimme läheiseen pikkumetsään avoimen päiväkodin väelle rastiradan, jota perheet saivat käydä omatoimisesti suorittamassa yhden viikon aikana. Piilotimme metsään samoja tehtävärasteja tunne- ja kaveritaitoihin liittyen, joita oli Nättinummen päiväkodin kevätseikkailussa toukokuussa.

kuva metsästä ja yhdessä puussa roikkuu QR-kooditehtävärasti

Elokuun alussa Hunajatupa avaa taas ovet pitkän tauon jälkeen. Jeeeeeee!

Tähän lopuksi vielä muutama vinkki tunnetaitoihin liittyen perheille.

Turun kaupungin varhaiskasvatuksen alueelliset sosionomit Sara Suni ja Vappu Lundén ovat tehneet yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin ja Turun perheneuvolan kanssa vanhemman tunnetaito-oppaan. Tutustumisen arvoinen juttu varmasti!

Vanhemman tunnetaito-opas

Kuvakirjojen avulla on luontevaa käsitellä erilaisia asioita lasten kanssa. Hyviä kirjsarjoja tunnetaitojen käsittelyyn ovat esimerkiksi Fanni, Ympyräiset, Molli, Aada ja Kiukkuleijona sekä Viisi villiä Virtasta.

kuvat fanni, molli ja Aada tunnetaitokirjoista

Hyvää kesää

”Voiko olla olemas ihanampaa fiilistä?

Kun on kesäkuun eka ja koko loma edessä.

Se on ihan sama vaikka palais vähän nenä,

nii älä tule paha kesä, tule hyvä kesä.

Ku aamusta iltaan iho tuntee auringon,

ja ei oo hajuukaan mikä viikonpäivä on.

Ollaan odotettu tätä syksy-talvi-kevät,

nii älä tule paha kesä, tule hyvä kesä.”

Lasten suosikkien Einon ja Aapelin laulun tahtiin…

IHANAA KESÄÄ KAIKILLE PERHEILLE! 

kolme lasta näyttää niityltä keräämiä kukkakimppuja

Nasujen ja Kenguruiden kesäinen piharieha

Leikkikerho Nasut ja eskariryhmä Kengurut viettivät perjantaina 11.6. yhteistä pihariehaa. Ohjelmassa oli vesivärimaalauksia, katuliitupiirustuksia kallioon, vesi-ilmapallojen tarkkuusheittoa renkaiden läpi, frisbeen heittelyä, keppihevosrataa, saippuakuplia, satuja ja satuhierontaa.  Eskarilaiset ottivat pikkuryhmiin leikkikerholaisen mukaan kiertämään näitä toimintarasteja. Hienosti osasivat eskarilaiset ohjata pienempiään ja leikkikerholaiset lähtivät rohkeasti mukaan isompien kanssa touhuamaan. Ovathan he toki jo tulleet tutuksi aiemmin  pihaleikeissä ja yhteisillä lauluhetkillä.

Sää suosi meitä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpöä riitti. Söimmekin pihalla yhdessä herkulliset mehujäät. Leikkikerholaiset päättivät vielä jäädä syömään myös eväänsä vilttien päälle varjoon.

kaksi lasta syömässä eväitä viltin päällä ulkona

Eskarilaiset ovat kesäkuun aikana viihtyneet varjossa pelaten korttipelejä. Askartelimme myös omat eläinpelit. Langan päässä oleva helmi-herkkupala yritetään napata eläimen suuhun.

lasten eläinpeliaskarteluja tehtynä wc-paperirullasta, narun päässä oleva helmi on tarkoitus saada heitettyä eläimen suuhun