Tattaraiset päiväkodin laskiaisriehassa

Nättinummen päiväkodin laskiaista vietettiin tietysti pulkkamäen merkeissä, mutta myös herkuttelemalla grillinakeilla ja -makkaralla sekä lämpimällä mehulla. Lounaaksi oli perinteisesti tarjolla hernekeittoa ja jälkkäriksi nautittiin isot laskiaispullat.

Jokainen ryhmä pääsi omalla vuorollaan pulkkamäkeen ja grillailemaan. Seuraavassa kuvia Tattaraisten laskiaistiistain puuhista.

lapsia kiipeämässä pulkkamäkeä ylös

lapsia kiipeämässä pulkkamäkeä ylös

lapsia rivissä katsomassa grillin tulta yhdessä aikuisten kanssa

lapsia rivissä katsomassa grillin tulta yhdessä aikuisten kanssa

Tattaraisten runsasluminen pulkkamäkiretki

Tattaraiset tekivät pulkkamäkiretken Joosepin puistoon 13.1.2021.

kaksi lasta lumisen puun oksien alla leikkimässä

Oman haasteensa toi tiistaina satanut lumi. Joosepin puiston hiekkakenttä oli lähes koskematon runsaan lumisateen jälkeen. Riemu oli suuri, kun tattaraiset saivat luvan lähteä juoksemaan kohti pientä mäkeä. Lunta oli lapsilla yli polvien, joten kaikki kaatuivat hankeen ja kahlasivat mäelle.


lapsia kahlaa lumihangessa

lapsia kahlaa lumihangessa

Hetken saimme tampata yhdessä pulkkamäkeä, jotta siinä pääsi laskemaan pulkalla. Mäenjuurelle oli rakennettu suuri lumiukko ja kaunis lumi-iglu.

lapsia lumisessa pulkkamäessä

 

Ihanat jouluikkunat!

 

jouluinen ikkunakoristelu, joulukylä

Karrinkadun päiväkodin ikkunoihin on loihdittu aivan hurmaavat jouluiset maisemat ryhmien toimesta.  Näitä ovat saaneet ihastella joulukuun aikana ennen kaikkea päiväkodin lapset ja aikuiset, mutta joulujuhlan sijasta toteutetun tonttuseikkailun myötä myös vanhemmat ovat päässeet kurkkimaan ikkunoista sisään.

jouluinen ikkunakoristelu, tonttuja ja kuusia, poro ja joulupukki

jouluinen ikkunakoristelu, joulukuusia

jouluinen ikkunakoristelu, enkeleitä

jouluinen ikkunakoristelu, pupuja

jouluinen ikkunakoristelu, lumimaisema

jouluinen ikkunakoristelu

Lämmintä joulun aikaa kaikkiin koteihin!

Vanhempaintoimikunta paketointipuuhissa

Tänä jouluna vanhempaintoimikunta hankki varoja päiväkodin lapsille myymällä suklaalevyjä. Suklaalevyt eivät olleetkaan ihan tavallisia, vaan päiväkodin lasten vanhemmat ovat voineet tilata suklaalevyjä joulutuliaisiksi oman lapsensa piirtämällä jouluisella taideteoksella. Tilauksia tuli aika tavalla. Vanhempainyhdistyksen jäsenet ahkeroivat ja paketoivat lähes 400 suklaalevyä yhden illan aikana!

lasten piirtämillä kuvilla paketoituja suklaalevyjä

lasten piirtämillä kuvilla paketoituja suklaalevyjä

Vanhempaintoimikunnan varoilla hankittiin tänä vuonnakin perinteisesti jokaiseen päiväkodin ryhmään pikkujoululahjat jokaisen tarpeiden ja harkinnan mukaan. Avoin päiväkoti Hunajatupakin sai osansa ja jatkossa leikitäänkin lääkärileikkejä tii pii-majassa.


kolmen kuvan kokoelma. lapsi avaa jouluisia lahjapaketteja, yhdestä paljastuu lääkärileikkitavarat

ISO KIITOS!

Päiväkodissa on jo pitkään toiminut vapaaehtoisten vanhempien ylläpitämä vanhempaintoimikunta. He ottavat mielellään mukaan joukkoonsa uusia vanhempia. Jokainen vanhempi voi osallistua toimintaan omien mahdollisuuksien mukaan.

Pipokaupoille!

Päiväkodin vanhempaintoimikunta tarjoaa loistavia pipoja!

Nettihatun (nettihattu.fi) heijastavat pipot.

Heijastavissa trikoopipoissa on 4 kokoa, 11 värivaihtoehtoa ja HEIJASTAVA painatus. Pipot ovat kaksinkertaista trikoota ja kestävät konepesun 40 astetta.

Heijastava materiaali täyttää standardin EN 471 / EN ISO 20471 edellyttämät vaatimukset. Pipoilla on avainlipputunnus merkkinä suomalaisesta työstä, valmistaja Finsew Oy y-tunnus 2538257-8

Pipon myyntihinta on 19€ josta vanhempaintoimikunnan myyntipalkkio on 5€ ja menee lyhentämättömänä lasten hyväksi!

Loistava lahjaidea vaikka kummilapselle!