Terveisiä kesäpäivystyksestä!

 

Hei kaikki ystäväni!

Meidän Koulukadun päiväkoti toimi alueen päivystävänä päiväkotina. Lapset pääsivät vierailemaan juhannuksesta heinäkuun loppuun tänne meille. Kyllä siinä menoa ja vilskettä riitti!

Lapset olivat iloisia, ja saivat monta uutta tuttavuutta ja kokemusta. Kesä menikin täällä oikein rattoisasti. Oli ihania aurinkoisia päiviä ja pääsimme viettämään paljon aikaa ulkona. Osa lapsista pääsi tutustumaan kesän mittaan myös naapuri päiväkodinpihaan, parkkipaikan toisella puolelle. Sen pidempiä tutkimusmatkoja tai retkiä ei kesän aikana tehty. Uusi talo, uudet lelut sekä ystävät taisivat olla itsessään jo aika jännittävä kokemus kaikille. 

Kesän teemana meillä toimi vesi ja värit. Vesi esiintyi monessa ryhmässä taideteoksien muodossa. Lapset taiteilivat hienoja merenalaisia maailmoja, asukkeineen ja aluskasvillisuuksineen. Lapset pääsivät myös maalaamaan eri väreillä. Teoksissa näkyi mm. vihreää, sinistä, keltaista, punaista, mustaa ja ruskeaa.

Askartelijat käyttivät myöskin saksia ja liimaa taideteoksissaan. Näinkin hienoja kaloja uiskentelemassa akvaariossa käytävällä. Muutamat ryhmät taiteilivat suurille, koko aidan peittäville papereille ulkona. Moni ryhmä ottikin kaiken kesäisistä ja sateettomista ilmoista irti, ja maalasivat ulkona useampana päivänä. Lasten mielestä taisi olla mukavaa päästä tekemään sisäpuuhia ulos.

 

Huomasin, että ihan pienimmätkin lapset maalasivat ulkona. Se olikin heille kiva ja jännittävä kokemus. Kyllä siinä uni maittoikin hyvin sitten taiteilujen jälkeen! Lapset saivat maalata värjätyllä vedellä vanhaa tapettia aidalla. Innokkaimmat keksivätkin tehdä hiukan omantyyliset seokset; kun yhtäkkiä värjättyyn veteen upposi monta kourallista hiekkaa, puutikkuja ja kasa lehtiä. Voi miten lumoavaa heistä olikaan tehdä omia maaliseoksia!

 

Yksi ryhmistä oli rakentanut ihan oikean vedenalaisien maailman, jossa oli käytetty pahvia, nappeja, sekä maitopurkinkorkkeja. Oli sinne tainnut eksyä myös paljon muitakin mielenkiintoisia aarteita. Ja kylläpä se olikin upea! Jos oikeasti merenpohjassa on noin hienon näköistä, voisin harkita vakavissani sinne muuttamista!

 

 

Meillä oli oikein mainio kesä täällä päiväkodissamme. Nyt onkin jo palauduttu omiin päiväkoteihin ja arki voi jatkua kesän seikkailuiden jälkeen. Osa lapsista lähtikin nyt alkavana syksynä ihan oikeaan kouluun, aika jännittävää! Toivon kaikille oikein mukavaa koulun aloitusta!

 

Loppukesän terveisin, Sirkku-nalle

 

 

 

 

 

Kevät sää lämmittää, luonnon kaiken herättää

Katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa!

Kevät on edennyt kovaa vauhtia, kohta päästäänkin jo nauttimaan kesästä!

Kevät onkin pitänyt minut todella kiireisenä! Meillä on ollut jos jonkinlaista puuhaa täällä päiväkodissa.

Mistäs minä aloittaisin…

Isovanhempienpäivä

Ennen pääsiäistä meillä oli täällä päiväkodissa isovanhempienpäivä. Isovanhemmat saivat mm. nähdä hienoja esityksiä sekä istuttaa rairuohoja ja askarrella pajunoksia lastenlastensa kanssa.

Vappu

Vappua juhlittiin naamiaisten merkeissä. Meillä oli pihalla hieno vappukulkue. Saimme myös nähdä, kun päiväkodin oma lippu nostettiin salkoon. Lopuksi päästiin herkuttelemaan simalla ja munkeilla!

 

Kevätjuhlat

Kevätjuhla oli koko talon yhteinen liikunnallinen pihatapahtuma ulkona. Se alkoi näytelmällä Mimmi-lehmä ja Varis. Jonka jälkeen pienet ja isot lapset pääsivät omille radoilleen eri pihoille. Pienet pääsivät radallaan heittämään palloa, kömpimään tunnelista, seinäkävelemään yhdessä vanhempansa kanssa, pujottelemaan vanteista sekä nappaamaan saippuakuplia.

Isoilla oli radallaan köysikiipeilyä liukumäkeen, tasapainoilunaru puiden välissä, pallon tarkkuusheittoa lakanan läpi, tasapainoilua laudalla, vannehyppelyä, saippuakuplien pyydystämistä sekä leikkivarjon kanssa puuhastelua. Niin pienet, kuin isotkin radoilla kävijät näyttivät nauttivan liikunnan riemusta! Minä en ihan taipunut ratojen läpi, vaikka kovasti yritinkin ottaa mallia ketteristä lapsista.

 

Taidenäyttely

Tänä vuonna Suomi 100- vuotta on näkynyt päiväkodin arjessa monin tavoin. Niin askartelujen, kirjojen kuin laulu-leikkien välityksellä. Loppukeväästä liikunsaliimme pystytettiin upea taidenäyttely Suomi 100- vuotta. Jokaisen lapsen oma taideteos näkyi näyttelyssä. Kävin ihastelemassa teoksia ja voi että miten upeita ne olivatkaan!

 

 

Koko kauden teemana on ollut liikunta. Olemme liikkuneet paljon eri tavoin. Mm. erilaisten teemaviikkojen merkeissä hyppy- ja palloitteluviikon, sekä vielä on edessä tasapainoiluviikko.

 

Ihanaa alkavaa kesää kaikille!

Terkuin Sirkku-nalle

Joulu on jo ovella

Jouluinen tervehdys kaikille!

 

nimeton19j

 

 

Kylläpä tämä vuosi on taas vierähtänyt nopeasti! Täällä päiväkodissa on ollut paljon erilaisia puuhasteluja näin joulun alla.

 

 

 

Pikkujouluja vietettiin jokaisessa ryhmässä. Kuulin, että jotkut lapset olivat nähneet jopa tonttuja kurkkimassa ikkunoiden takana! Olettehan kaikki muistaneet olla oikein kilttejä tänä vuonna!

nimeton13j

Kaikissa ryhmissä on ollut omanlaisensa joulukalenterit. Yhteisenä teemana on ollut Ilo kasvaa liikkuen- ohjelman mukaisesti liikunnallisuus sekä toiminnallisuus.

nimeton18j

nimeton17j

 

Käytävillä on leijaillut myös piparin tuoksua menneinä viikkoina. Olen nähnyt täällä paljon pieniä leipureita, he antoivat myös minun maistaa suussasulavia pipareita!

 

nimeton5j

 

Ryhmien joulujuhlat olivat oikein hienoja. Juhlat sisälsivät toinen toistaan hienompia lauluja, tansseja ja leikkejä. Pääsin jokaiseen juhlaan kunniavieraan asemassa, voi minua onnekasta nallea! Laulusali oli koristeltu upeaksi ja kaunis kuusikin oli sinne tuotu.

nimeton111j

Nyt minä lähden viettämään joululomaa! Oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Ensi vuonna nähdään!

nimeton2j

Sirkku-nalle

Lehdet lentää, lehdet lentää…

…NYT SYKSY JO ON!

En olekkaan ehtinyt pitkään aikaan päivittämään kuulumisiani! Kesä meni todella nopeasti ja niin on edennyt tämä syksykin kovaa vauhtia.

Olemme täällä päiväkodissa olleet mukana varpaatvauhtiin- kampanjassa. Olen jumpannut, leikkinyt erilaisia liikuntaleikkejä ja -pelejä lasten kanssa. Yrittänyt pysyä lasten juoksukilpailuissa ja jalkapallopeleissä mukana, mutta nämä lapset ovat kyllä todella vikkeliä!

Turun kaupunki sai yhteisen Uuno- patsaan, panostuksesta varhaiskasvatuksen liikuntaan, joka vieraili myös meidän päiväkodissa.

img_2544

img_2552

Kyllä tämä kaikenlainen liikunta on tehnyt hyvää minulle, ruoka maistuu paremmin ja unikin maittaa iltaisin hyvin. Lisäksi tästä saa niin iloisen mielen, kun pääsee liikkumaan yhdessä ystävien kanssa. Säätkin ovat suosineet meitä aurinkoisina ja ihanina syksyisinä päivinä!

Lehtien väriloisto on nyt kauneimmillaan, olemme lasten kanssa ulkoilleet paljon ja haravoineet pihaa yhdessä.

Syyskuussa meillä oli upeat sadonkorjuujuhlat. Päiväkodin pihalla oli kolme erilaista pistettä. Yksi niistä oli puutarhapiste, toinen metsäpiste ja kolmas pelto-/viljapiste. Jokaisessa pisteessä oli pieniä maistiaisia, olipas syksynsato herkullisen makuista! Pihalla näin myös upean näytelmän, jossa kana löysi jyvän. Tarina oli opettavainen ja sitä oli ilo katsella, koska lapset olivat niin hyviä näyttelijöitä.

 

img_2454 img_2459

img_2461 img_2463 img_2469

img_2477 img_2460

Syysterveisin, Sirkku-nalle

Kesälomille lompsis!

Heippa kaikki ystäväiseni!

Minun on tullut aika lähteä viettämään kesälomaa! Mutta sitä ennen haluan kertoa teille, mitä kaikkea olen päässyt puuhastelemaan keväällä täällä päiväkodissa.

Huhtikuun lopulla vietimme vappua. Kylläpä kaikki ryhmät olivatkin koristeltu hienosti, värikkäillä serpentiineillä sekä ilmapalloilla. Olimme ensin sisällä viettämässä vappua naamiaisten merkeissä, leikimme, tanssimme ja hassuttelimme yhdessä. Lapsilla oli upeita naamiaisasuja. Oli palomiehiä, karhuja, tiikereitä, keijuja, prinsessoja, supersankareita, merirosvoja ja vaikka mitä! Naamiaisten jälkeen lähdimme pihalla juhlimaan yhdessä. Meillä oli hieno vappukulkue, joka kulki ympäri pihaa. Lopuksi pääsimme herkuttelemaan simalla ja munkeilla!

 

IMG_0923

 

Toukokuun alkupuolella kävin kurkkimassa ryhmissä, miten kauniita äitienpäiväkortteja lapset olivatkaan tehneet. Äidit tulivat varmasti iloisiksi niistä.

IMG_1021

 

10.5 vietimme unelmien liikuntapäivää ulkona. Saimme mennä erilaisista temppuradoista, kiipeillä ja pomppia. Heitellä, vierittää ja kierittää palloja. Isot tekivät niin hienoja ja vaikeita temppuja, että minä nalle, en meinannu edes pysyä mukana. Kyllä suihku oli paikallaan tämän menon jälkeen. Pienten suosikki oli ehdottomasti leikkivarjo, sinne alle oli hauska piiloutua. Ja saippuakuplien nappaaminen, se se vasta hauskaa olikin!

IMG_1201

 

IMG_0982

 

25.5 oli päiväkodin kevätjuhlat. Lapset olivat keksineet sadun, jonka aikuiset sitten näyttelivät. Näytelmän nimi oli Liina löytää ystävän. Näytelmässä oli velmu kettu, ponteva pupu, nälkäinen Hani-karhu, voittamaton supertyttö, ilkeä susi sekä ystävää etsivä Liina-tyttö. Esityksessä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta onneksi lopussa paha susi sai palkkansa ja Liina-tyttö löysi ystävän supertytöstä. Näytelmän jälkeen herkuteltiin jäätelöillä!

 

thumb_IMG_0941_1024

 

thumb_IMG_0939_1024

Olen pakannut matkalaukun valmiiksi, ja suuntaan nyt kesäloman viettoon!

Oikein ihanaa kesää kaikille, nähdään taas syksyllä!

IMG_1024

Lomaterveisin, Sirkku-nalle

Pääsiäispuuhasteluja

Moikka moi!

Meidän päiväkodissa oli isovanhempienpäivä. Pääsin mukaan katselemaan, kun mummit, papat, mummot ja ukit tulivat katsomaan lapsenlapsiaan tänne. Lapset pelailivat, askartelivat ja leikkivät yhdessä isovanhempiensa kanssa. Vietimme myös lauluhetkeä. Laulelimme tule ystäväksi näin, aurinkolaulua, liinalaulua, pääsiäispupua ja ystäväni tuttavani. Taidettiin me myös saada vähän pullaa syödäksemme, namskis!

 

IMG_2316

 

Täällä vietettiin myös pääsiäistä hiljattain. Pääsin kylvämään rairuohoja pienten ystävieni kanssa. Voi miten hienoja ruohoja niistä kasvoikaan! Opin, että rairuohonsiemenet tarvitsevat itääkseen vähän vettä, paljon valoa ja hippusen hellää hoivaa.

 

IMG_0588

 

Askartelin lasten kanssa kivoja pääsiäisjuttuja. Pääsiäiskukoista ja -kanoista sekä tipuista tuli oikein hienoja. Höyhenet vaan lentelivät huoneessa, kun lapset olivat työntouhussa! Pääsiäismunista saa maalaamalla hauskoja ja värikkäitä.

 

IMG_0592

 

IMG_0594

 

IMG_0593

 

Lauloimme pääsiäisaiheisia lauluja, kuten kukko ja kana saunassa, Minnan pääsiäismuna sekä mummon kanat. Olin myös kuuntelemassa hauskoja pääsiäissatuja. Isojen lasten kanssa pääsin koristelemaan pajunkissoja. Niistä tuli niin upean näköisiä!

 

IMG_0599

 

IMG_0606

 

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

Sirkku-nalle

Ystävänpäivä

IMG_0470

 

Heippa ystävät!

Täällä päiväkodissa vietettiin ystävänpäivää viime viikolla. On mukavaa muistaa ystäviä haleilla, korteilla ja yhteisellä tekemisellä. Minusta kyllä ystäviä pitää muistaa vuoden jokaisena päivänä! Ovathan ystävät kullan kalliita meille kaikille.

Kaikki päiväkodin ryhmät vierailivat toisen ryhmän luona viettämässä ystävänpäivää. He olivat tehneet toisilleen upeita kortteja. Kävin vähän kurkistelemassa, muutamiin juhliin pääsin oikein mukaankin.

IMG_0480

Kävin katsomassa ystäväni Pupu Punnertajan ystävänpäivän viettoa. Hän on niin vikkelä, että hädin tuskin pysyin hänen perässään. Pupu Punnertaja hyppi, tanssi, juoksenteli ja totta kai, myös punnersi. Siinä vasta oli menoa ja meininkiä kerrakseen!

IMG_0476

 

 

Lauloin lasten kanssa tule ystäväksi näin, ystävien piiriä sekä minun ystäväni on kuin villasukka laulua. Liinalaulussa jokainen sai etsiä itselleen ystävän, viedä hänelle liinan ja silittää poskea. Isommat lapset olivat myös tehneet pienille esityksen. Voi miten sainkaan näistä kaikista lauluista ja esityksestä hyvän mielen!

 

 

 

 

 

Olen kyllä onnekas ja iloinen, että minulla on täällä päiväkodissa niin paljon ystäviä!

IMG_0474

Sydämellisin terveisin, Sirkku-nalle

Talven riemuja

IMG_0340 IMG_0338

 

Talvinen moi!

Minusta on ihanaa, että vihdoin satoi lunta! Olen päässyt lasten kanssa monenmoisiin talvisiin puuhasteluihin.

Muutamana päivänä on ollut niin kova pakkanen, ettemme ole päässeet ollenkaan ulkoilemaan. Pienet posket ja varpaat paleltuvat herkästi kovissa pakkasissa. Vaikka minulla onkin paksu karvaturkki, niin en silti ihan hyisen kylmällä säällä ulos tarkene. Olenkin niinä päivinä puuhastellut sisällä lasten kanssa. Olemme maalanneet talvisia tauluja, askarrelleet lumiukkoja ja -akkoja sekä punatulkkuja. Olen myös kovasti harjoitellut saksien käyttöä ja onnistunutkin leikkaamaan hienoja lumihiutaleita. Pääsin myös kuuntelemaan jännittäviä satuja jääkarhuista ja pingviineistä.

Pienten kanssa olemme jumppailleet sisällä, työnnelleet kärryjä käytävällä ja ajelleet mopoilla. Isojen lasten kanssa olen päässyt mukaan palolaitokselle jumppaamaan ja Biologiseen museoon vierailemaan.

Olen oppinut uusia talvisia lauluja. Suosikkejani ovat: koska luistellaan, lumiukot ketjussa kulkee, painui mittari nollaan ja rati riti ralla. Niihin kuuluu myös laululeikit, joita olen harjoitellut lasten kanssa ahkerasti.

IMG_0334

 

Kun ilma lauhtui, pääsimme ulos leikkimään lumileikkejä. Voi että, miten mukavaa pehmeässä lumessa onkaan temmeltää! Kun juoksee oikein paljon, ei tule yhtään kylmä. Onneksi olen muistanut, ettei lunta saa syödä, vaikka se näyttääkin kovin herkulliselta!

IMG_0328

 

Olen tehnyt pihalla kovasti lumitöitä lapiolla ja lumikolalla. Liukumäestä saa hurjan kovat vauhdit näin talvella. Olen päässyt katsomaan, kun isot lapset käyvät luistelemassa puiston kentällä. He ovat niin taitavia, mutta minä kerään vielä rohkeutta. Ehkä jo ensi talvena uskallan vetäistä luistimet jalkaani.

IMG_0322

Ja mikäs sen parempaa onkaan, kuin istua pulkan kyydissä, jihuu!!

IMG_0318

 

 

Lumisin terveisin, Sirkku-nalle

Joulu on jo ovella

Heippa kaikille!

Täällä päiväkodissa on ollut paljon tapahtumia näin joulukuussa. Joulun valmisteluja, itsenäisyyspäivän juhlintaa, hissin vihkiminen ja ryhmien joulujuhlia.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Olenkin seurannut, miten siihen valmistaudutaan täällä päiväkodissa. Pienten leipurien tekemät piparit tuoksuvat, jouluaskartelujen kimpussa puuhastellaan kovasti ja pikkutontut hääräävät joka nurkan takana.

Minä pidän joulusta, kuusenkoristelu on lempipuuhaani! Yritänkin aina olla todella kiltti nalle, jotta saisin kuuseni alle paljon lahjoja!

IMG_0280

Täällä päiväkodissa on yhdeksän eri ryhmää. Olenkin yrittänyt salaa kurkistella vähän, kaikkien ryhmien puuhasteluja näin joulun alla.

Olen päässyt myös seuraamaan joulujuhlien harjoituksia, voi miten hienoja pienten ja isojen lasten esityksiä olenkaan nähnyt! Jokaisella ryhmällä on myös oma joulukalenterinsa, olenkin käynyt vähän tutkimassa niitä..

 

Itsenäisyyspäivää juhlimme koko talon voimin laulusalissa. Pääsin oikein kättelemään päiväkodin omaa presidenttiparia, olipas se jännittävää! Tanssimme, lauloimme ja lopuksi vähän herkuttelimme yhdessä! Ne olivat oikein mukavat juhlat.

IMG_0250

 

Saimme päiväkotiimme uuden hissin vanhan tilalle. Minä pääsin katsomaan, kuinka se vihittiin käyttöön. Kylläpä uudella hissillä on mukava ajella! Vaikka me nallet tykkäämme kyllä kovasti liikunnasta, minäkin suosin mieluiten portaita.

IMG_0254

 

Jouluaattoon ei ole olekaan enää montaa yötä, odotan sitä jo kovasti!

Mukavaa joulua kaikille, pienille ja isoille ystävilleni!

Kirjoittelen taas ensi vuonna.

 

Jouluterveisin,

IMG_0290

 Sirkku-nalle

 

Halloween

IMG_0118

Pääsin osallistumaan Halloweenin juhlintaan perjantaina 30.11. Pienimmät juhlivat Nallejuhlan merkeissä. Isommilla oli Halloween-juhla, joka kuulosti aika pelottavalta.

 

Pienten juhlista sain paljon uusia nalleystäviä. Lauloimme ihania nallelauluja ja tallustelimme niiden tahdissa yhdessä. Kaikki pikkunallet nauttivat mukavasta yhdessäolosta!

IMG_0051

Isojen Halloween-juhlassa ystävystyin keijujen, prinsessojen, noitien, kummituksien ja lepakoiden kanssa. Eivät ne sitten olleetkaan ollenkaan pelottavia, kun niihin pääsi tutustumaan. Lauloimme kummituslauluja ja tanssimme riemukkaasti. Lapset esittivät soittaen ja laulaen Mamman kummituslinna- laulun. Se oli minusta hurjan hieno esitys!

IMG_0151

 

Halloween terveisin, Sirkku-nalle