Ideoita toiminnalliseen matikkahetkeen

Keräsin kuvaan hyväksi todettuja matikkapuuhia esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä ajatellen.

Pistetyöskentely helpottaa opettajien työtä materiaalien valmistuksen suhteen, kun tiettyä välinettä ei tarvita kuin kahdelle-kolmelle parille. Kun materiaalit valmistetaan ja säilytetään huolella, on niistä iloa vuosiksi eteenpäin. Materiaaleja voi valmistaa vaikkapa samalla kun suunnitellaan seuraavan kerran puuhia!

Näiden pisteiden myötä eskarilainen saa konkreettisia kokemuksia matemaattisista käsitteistä, säännönmukaisuuksien löytämisestä, työskentelystä muistin varassa sekä lukukäsitteestä. Koululainen taasen saa syventää osaamistaan, kun pääsee ohjaamaan eskarilaisen toimintaa, auttaa ja opastaa etenemisessä, keksii sääntöjä ja auttaa mieleen palauttamisessa ja ohjeen lukemisessa. Samalla vahvistuu tietysti yhteistyötaidot, keskustelutaidot, oman vuoron odottaminen ja toiminnallinen työskentelytapa

Näistä seitsemästä pisteestä riittää tekemistä kahdeksi kerraksi jos työskentelyaikaa per kerta on 1-1.5h.

esi-alku