Ohjelmointi ja robotiikka BETT:ssä

Tulevan peruskoulun opetussuunnitelman myötä ohjelmointia aletaan opettaa Suomessakin aiempaa nuoremmille ja systemaattisemmin, joten oli mielenkiintoista tutkia millaisia uusia ideoita BETT tarjosi tällä saralla. Tarjolla olikin monenlaisia sovelluksia ja laitteita, joilla ohjelmoinnin aloittamisesta saadaan mahdollisimman hauskaa ja helppoa.

WP_20150121_008Osassa ohjelmia, kuten meillekin tutussa Kodussa ja Brittiläisessä Codeletics:ssä ohjelmoidaan näytöllä olevia hahmoja tai kokonaisia pelimaailmoja. Toisissa taas ohjelmoidaan yksinkertaisia robotteja, jolloin saadaan ne konkreettisesti tekemään jotain ja ohjelmointi muuttuu ”eläväksi”.

Tällaisia olivat mm. Sphero-pallo ja Romo-robottivaunu. Romon ohjelmointi oli tehty WP_20150121_023erityisen helpoksi, sillä telaketjuilla kulkevan vaunun kyydissä kulkee IOS-laite, johon saattoi lennossa ohjelmoida uusia komentoja. Kaikki edellä mainitut laitteet ja ohjelmat oli suunnattu lapsille tai ainakin ohjelmointia aloitteleville. huomattavasti monikäyttöisemmiltä näyttivät sen sijaan Rasberry Pi oheislaitteineen ja Legon ohjelmointipaketit.

Rasberry Pi on monille tuttu yhden piirilevyn tietokone, jonka yksinkertaisuus ja edullisuus tekee siitä loistavan laitteen aloittaa ohjelmoinnin opettelu. Sopivilla lisävarusteilla, kuten Fuze-paketilla höystettynä Rasberryn Pin avulla voi oWP_20150121_021piskella myös elektroniikkaa. Kalleimpaan pakettiin kuuluu myös robottikäsi, joka voidaan ohjelmoida liikkumaan ja työskentelemään kuten avaruusasemilla. Tähän ajatukseen ilmeisesti liittyen Rasberry Pi on avannut kilpailun, jossa on tarkoituksena suunnitella jokin mahdollisimman mielenkiintoinen koe, peli tai sovellus, jonka Brittiläinen astronautti Tim Peake voi toteuttaa kansainvälisellä ESA-avaruusasemalla. Parhaat ideat siis toteutetaan ja keksijä myös palkitaan.

WP_20150122_018

Myös Lego on panostanut viime vuosina valtavasti kehittääkseen matematiikkaan, luonnontieteisiin ja ohjelmointiin sopivia laitteita ja ohjelmia. Vain pieni osa niistä on suunniteltu pienille lapsille ja ainakin pikaisen tutustumisen perusteella monet niistä tuntuivat sopivan hyvin myös lukio-opetukseen.

Kategoria(t): BETT Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.