Valtiollista vetoapua opetusteknologiamarkkinoille

BETT 2019:ssä kiinnitin huomioni samaan asiaan, johon myös Raikko viittasi blogikirjoituksessaan. Moni valtiollinen toimija oli näyttävästi omalla osastollaan  BETT-messuhallissa. Tarkoituksena näytti olevan nostaa oman maan profiilia ja tunnettuutta koulutusasioissa ja/tai tarjota maan opetusteknologia-alan yrityksille näyteikkuna BETT-kävijöille. Sinänsä asia on järkeenkäypä. Mikäpä maa ei haluaisi antaa vaikutelmaa edistyksellisestä koulujärjestelmästä? Ja toisaalta, moni opetusteknologiainnovaatio on suhteellisen helposti vietävissä globaaleille markkinoille, sillä opetuksen ”kuumat teemat” ovat suunnilleen yhdensuuntaisia eri maissa tällä hetkellä.

Tässä muutamia osastoja, jotka tarttuivat kuvauslaitteeni digirullalle:

Mukana oli myös ainakin Espanjan osasto, mutta siitä ei tullut napattua kuvaa. Huomion herpaantumiseen saattoi vaikuttaa se, että vieraillessani oli juuri avautumassa maistelupiste, jolla tarjottiin  juustoja, ilmakuivattua kinkkua ja muita espanjalaisia herkkupaloja.

Entäpä sitten Suomi? Opetushallitus järjesti yhdessä Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin kanssa  BETTin kyljessä Nordic@Bett-konferenssin, mutta ”bisneshenkisiä” Business Finlandin, ministeriön tai muun vastaavan tahon sponsoroimia osastoja ei BETTissä ollut – tai ainakaan omalle reitilleni osunut. Eikä Turun kaupunkikaan ollut Moskovan mallin mukaisesti esillä.

Kokonaan paitsiossa Suomi ei toki ollut. Mukana oli meikäläisiäkin toimijoita, joskaan ei yhteisellä osastolla. Näistä eniten mieltä lämmitti nähdä turkulainen Four Ferries Oy ja iloiset Petri ja Ida osastolla, jolla oli kuulemma ollut ilahduttavan paljon vipinää. Turkulaisiin korkeakouluihin taustaltaan kytkeytyvä yritys on kehittänyt mm. älykkään matemaattisen tarkistimen, joka pystyy vaiheittain tarkistamaan, onko opiskelijan tekemä lasku laskettu oikein. Tarkistus ei siis perustu vain tiettyihin ennalta määritettyihin tehtäviin ja niille määritettyihin oikeisiin ratkaisuihin, vaan 4f Checker aidosti laskee ja tarkistaa, onko periaatteessa mikä tahansa vaiheittain kirjattu laskutoimitus matemaattisesti ja loogisesti mahdollinen tapa päätyä oikeaan ratkaisuun ja tarvittaessa korjaa päättelyketjua. Tässä siis aidosti otetaan hyötyä irti tietotekniikasta. Kannattaa tutustua!

Valokuvattujen lisäksi ThingLink oli mukana Microsoftin osastolla esittelemässä mm. uunituoretta Teams-integraatiotaan. Tapahtuman laajuuden vuoksi on mahdollista, että paikalla oli muitakin, jotka tuli missattua.

Suomalaisia edustajia oli lisäksi toki runsain mitoin tavattavissa kansainvälisten yritysten osastoilla. Muun muassa Itslearningin, Dell EMC:n,  Vivitekin ja Targuksen osastolla tuli juteltua sujuvasti suomeksi.

Lisäksi keskustelin katalonialaisen Nushu-startupin pisteellä yrittäjän kanssa. Tällä AR-tuotteella on HundrED-kytkös ja osastolla mainostettiinkin tuotteen olevan ”suomalaisten opetusammattilaisten hyväksymä”.

Tietoja Jouni Paakkinen

Tietokone opetuksessa - TOP-keskus
Kategoria(t): BETT Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.