Kuukauden taideteos: Jemina Voutilainen : Tanssi minulle

Kun aloitin maalaamisen minulla oli muutamia ideoita, joita halusin toteuttaa, mutta kokonaisuus oli vielä hämärän peitossa. Olin superinnoissani, kun pääsin maalaamaan näinkin valtavalle pohjalle. Aloittaminen oli hiukan pelottavaa, mutta pääsin onneksi vauhtiin. Ne 25 tuntia, jotka käytin olivat ihanan terapeuttisia, mutta pari tuskan hetkeä tuli myös kohdattua

Olen viime aikoina tykännyt katsoa tähtiä ja tiesin heti, että haluan tähtitaivaan teokseeni. Olen miettinyt joskus miten yksinäinen Kuu on. Se on kuitenkin todella kaunis. Halusin kuvata Kuun ihmishahmossa. Kuun valoa korostaa sen ympärillä oleva valokehä sekä hohtavat silmät. Maalauksen reunassa olevat äärettömyyden symboli ja 8 pistettä kuvaavat ikuisesti toistuvaa Kuun kierron kahdeksaa vaihetta.

Pyrin värimaailmalla harmoniaan, mutta halusin kuitenkin jotain rohkeaa mukaan. En olisi itse keksinyt maalata kuparin värisiä hiuksia, kiitos ideasta Marja. Sininen on vallitseva väri ja tuo hyvin esiin hakemaani melankoliaa. Silmien turkoosi on inspiroitunut vanhojen mekostani. Muistojen tallentaminen piirtäessä tai maalatessa on sellainen juttu, josta pidän. Se voi myös tuoda kokonaisuuteen jotain aivan uutta ja outoa. Ihailen Aubii Woodia. Hänen tyylinsä on aivan uskomaton… kuin surrealistinen satukirja. Teokseni värit, melankolia ja satumaisuus ovat hänen inspiroimiaan.T

Teoksen nimi ”Tanssi minulle” liittyy tietenkin hieman vanhojen tansseihin, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin luulisi. Kuulostaa nin tyhmältä, että en edes haluaisi kirjoittaa sitä, mutta elämä on kuin tanssi… Teoksessani Kuu on se henkilö, joka ei itse elä. Se, joka tuijottaa muita, vertaa itseään muihin tai pelkää ottaa oman elämänsä hallintaan. Kaikkien pitää kirjoittaa itse se koreografia, jota oikeasti haluaa tanssia. Ole rohkea ja uskalla! Tanssi!

Jemina Voutilainen 18E