VIIKON TAIDETEOS: Monika Tiira, Getting Better

Olen sairastanut noin viisi vuotta syömishäiriötä ja ehkä vihdoin voin sanoa, että olen saanut käännettyä sen osalta elämässäni uuden sivun. Teoksessani halusin käsitellä tätä itselleni tärkeää ja henkilökohtaista aihetta tribuuttina niin sanotulle parantumiselleni ja kasvamiselleni.

Kuva sarjassa on kolme kuvaa kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen kuva kuvaa bulimialle tyypillistä herkkujen ja ruuan ahmimista, mutta tätä esiintyy muissakin määrittelemättömissä syömishäiriöissä. Toinen kuva on varsinkin kirjaimellinen itsensä oksentamiseen pakottava kohtaus. Vaikka tämä kuva on varsin silmiin pomppaava ja se ”oksentaa” aiheen suoraan katsojalle, halusin sen tehdä ja saada katsojan tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi. Viimeisessä kuvassa juhlitaan syömishäiriön kanssa kamppailua ja siitä selviytymistä, mutta jää katsojan tulkittavaksi onko kolmen kuvan aikajana syömishäiriöstä parantumiseen vai kuvaako se yksittäisen ahminta ja oksennus jakson helpottavaa tunnetta.

Kuvaustilanteessa totta kai pelotti, sillä tällainen oli osa jokapäiväistä elämääni viiden vuoden ajan ja varsinkin viime keväänä. Pelkäsin sitä, että aiheuttaisinko itselleni ahdistusta aiheen takia tai, että aiheuttaisinko muille ahdistusta aiheellani. Kuitenkin halusin tämän aiheen näyttää näinkin rajusti juuri sen takia, että se on monille ihmisille jokapäiväistä elämää, josta pitäisi saada keskustella ja pohtia normaalissa keskustelussa. Tätä ei kuitenkaan tapahdu, sillä luultavasti mielenterveydelliset häiriöt ovat edelleen tabu.

Monika

Teos on Ku11 Valokuvaus ja pimiötyöskentely-kurssin lopputyö: Tekniikkana filminegatiivista pimiössä vedostettu mustavalkokuva(Hopeagelatiinivedos)

Vastaa