Tervetuloa opiskelemaan kuvataidetta TSYKin kuvataidepainotteiseen lukioon! Muistathan myös TSYKin lukion Instan: @tsykinkuvis.

Tässä alla linkki jonka kautta pääset tutustumaan uuteen opintotarjontaan :

Kuvataiteen opintojaksot TSYK 2022-2023

Kun aloitin maalaamisen minulla oli muutamia ideoita, joita halusin toteuttaa, mutta kokonaisuus oli vielä hämärän peitossa. Olin superinnoissani, kun pääsin maalaamaan näinkin valtavalle pohjalle. Aloittaminen oli hiukan pelottavaa, mutta pääsin onneksi vauhtiin. Ne 25 tuntia, jotka käytin olivat ihanan terapeuttisia, mutta pari tuskan hetkeä tuli myös kohdattua

Olen viime aikoina tykännyt katsoa tähtiä ja tiesin heti, että haluan tähtitaivaan teokseeni. Olen miettinyt joskus miten yksinäinen Kuu on. Se on kuitenkin todella kaunis. Halusin kuvata Kuun ihmishahmossa. Kuun valoa korostaa sen ympärillä oleva valokehä sekä hohtavat silmät. Maalauksen reunassa olevat äärettömyyden symboli ja 8 pistettä kuvaavat ikuisesti toistuvaa Kuun kierron kahdeksaa vaihetta.

Pyrin värimaailmalla harmoniaan, mutta halusin kuitenkin jotain rohkeaa mukaan. En olisi itse keksinyt maalata kuparin värisiä hiuksia, kiitos ideasta Marja. Sininen on vallitseva väri ja tuo hyvin esiin hakemaani melankoliaa. Silmien turkoosi on inspiroitunut vanhojen mekostani. Muistojen tallentaminen piirtäessä tai maalatessa on sellainen juttu, josta pidän. Se voi myös tuoda kokonaisuuteen jotain aivan uutta ja outoa. Ihailen Aubii Woodia. Hänen tyylinsä on aivan uskomaton… kuin surrealistinen satukirja. Teokseni värit, melankolia ja satumaisuus ovat hänen inspiroimiaan.T

Teoksen nimi ”Tanssi minulle” liittyy tietenkin hieman vanhojen tansseihin, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin luulisi. Kuulostaa nin tyhmältä, että en edes haluaisi kirjoittaa sitä, mutta elämä on kuin tanssi… Teoksessani Kuu on se henkilö, joka ei itse elä. Se, joka tuijottaa muita, vertaa itseään muihin tai pelkää ottaa oman elämänsä hallintaan. Kaikkien pitää kirjoittaa itse se koreografia, jota oikeasti haluaa tanssia. Ole rohkea ja uskalla! Tanssi!

Jemina Voutilainen 18E

Joululoman alla esillä on kaksi eläinteemaista viikon taideteosta.Eläin esiintyy taideteoksissa kahdessa hyvin erilaisessa roolissa; Ronjan teoksessa eläin nähdään hyödykkeenä tai tuotteena, jonka ihminen voi halutessaan pilkkoa osiin. Teos ottaa kantaa sarjakuvamaisella otteella eläinten kaltoinkohteluun.  Saran teoksessa eläin taas esiintyy tuntevana subjektina. Voiko eläin tuntea asioita joita me ihmisetkin tunnetaan, esimerkiksi rakkautta? Voiko eläin toivoa asioita, haaveilla paremmasta maailmasta?

Ronja kuurtamo kertoo ku1 kurssin omakuvastaan: Teos kertoo eläinten tehotuotannosta, joka on suuri ongelma nykyään yhteiskunnassa. Eläimiä kohdellaan huonosti pienin tiloin ja niiden hyvinvointia laiminlyöden. Niiden ainoa tarkoitus on päätyä ruokapöytään. Työni ottaa kantaa siihen, että tehotuotannon on loputtava ja mahdollinen lihantuotanto on toteutettava eläintenoikeuksia kunnioittaen.

Sara KOnsellin teos Toivo on Ku6 kurssin harjoitustyö, tekniikkanaan tussi. Saran teoksen teos väreilee rakkautta ja hyvää energiaa, toivoa jota näin joulun alla tarvitaan.

Mielestäni kivointa Örössä oli torstai kokonaisuudessaan, varsinkin ympäristötaide. Se oli mukavan simppeliä ja luonnonläheistä puuhaa, enkä ollut koittanut ympäristötaiteen tekemistä koskaan ennen. Olen aika ylpeä minun ja Anni-Martan vedenalaisesta kivispiraalista. Vaikka se onkin aika yksinkertainen, se näyttää silti hienolta ja jännittävältä veden läpi katsottuna. Melkein kaikkien kurssilaisten taideteoksista tuli hienon näköisiä ja sekin, joka meni rikki, oli konseptina hyvä ja mielenkiintoinen. Ja jokaisella tuntui olevan hauskaa ympäristötaidetta tehdessä!

Hauskaa oli myös performanssin tekeminen, ja muiden tekemien performanssien katsominen. Jokaiselle oli varmaan jonkinlainen itsensä ylitys saada kasaan kokonainen taide-esitys aikaan vain kahden muun ihmisen kanssa ja vieläpä noin puolessa tunnissa. Performanssi on kivan vapaamuotoinen käsite. Se mahdollistaa tekemään mitä vain, tai olla tekemättä. Esimerkiksi meidän ryhmämme päätti, ettei muiden edessä ole kovin miellyttävää esiintyä, joten päädyimme neuvomaan yleisöä pitämään silmät kiinni. Joka ryhmän esityksistä tuli myös kivan erilaisia, kun mitään tarkkaa ohjeistusta ei ollut.

-Norma

Öinen meri on tumma ja pelottava, mutta silti se kiehtoo. Se on kylmä, niin kylmä, etten käsitä miten kukaan voi uida siinä. Varpaani alkoivat sinertää, vaikka pidin niitä vedessä vain pienen hetken.

-Milja

Viikon teokseksi valittu Pihla joensuun teos on Ku7 maalauskurssin lopputyö. Pihla kertoo värikylläisen teoksensa syntyprosessista:

Maalaukseni on pitkälti prosessityö ja sen ilme on muuttunut koko ajan. Ostaessani maalauspohjaa en vielä tiennyt kuin, että tulisin maalaamaan jonkinlaisia kukkia. Ostamani pohja tuntui vain täydellisen kokoiselta, ihanan isolta ja jotenkin avaralta. Ensimmäinen ajatukseni oli maalata hyivnkin minimalistinen ja vaalea työ maljakosta ja muutamasta kukasta, sekä varisseista terälehdistä. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut aivan minulta. Kaipasin sitä, että saan käyttää kunnolla erilaisia värejä ja leikkiä sävyillä ja väriyhdistelmillä. Kotimme portailla oli juuri tuohon aikaan täydessä kukassa ihanan persikan väriset, suuret ruusut.

Törmäsin Instagramissa maalari Carrie Smithiin ja ihastuin erääseen hänen akryylimaalaukseensa ”Be the Light”. Eityisesti ihastelin tummaa taustaa, joka sai punasävyiset kukat loistamaan kirkkaasti. Myös teoksen rentous, huolettomuus ja ekspressionistisuus viehätti. Tarkoituksenani ei ollut alunperinkään pyrkiä kopiomaan hänen työtään, joten työni edetessä sille kehittyi aivan oman laisensa luonne. Kuitenkin taustalla oli vielä sama tunne, johon ihastuin Smithin teoksessa.

Melko pian ymmärsin haluavani työhöni kunnon impastoa ja lisäsin myös voimakkaampia väriyhdistelmiä. Impastot loivat mielestäni mukavaa rentoutta työhön ja korostivat työhön syntynyttä syvyysvaikutelmaa. Osa kukista sai jäädä himmeämpinä ja epämääräisempinä tummaa taustaa vasten, kun taas joitakin kukkia pyrin nostamaan erityisesti esille.

Nimesin oman työni ”Loistoksi” ennen kuin olin edes kiinnittänyt huomiota alkuperäisen teoksen nimeen. Mielestäni Smith on siis onnistunut välittämään hyvin teoksensa viestin ja tunnelman. Toivon, että myös oma työni olisi jollakin tavalla viestimässä värien riemua ja herättelemässä huomioimaan, kohta kukkaan puhkeavaa, kukkaloistoa myös luonnossa. 

Pihla Joensuu, 16F

Olen sairastanut noin viisi vuotta syömishäiriötä ja ehkä vihdoin voin sanoa, että olen saanut käännettyä sen osalta elämässäni uuden sivun. Teoksessani halusin käsitellä tätä itselleni tärkeää ja henkilökohtaista aihetta tribuuttina niin sanotulle parantumiselleni ja kasvamiselleni.

Kuva sarjassa on kolme kuvaa kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen kuva kuvaa bulimialle tyypillistä herkkujen ja ruuan ahmimista, mutta tätä esiintyy muissakin määrittelemättömissä syömishäiriöissä. Toinen kuva on varsinkin kirjaimellinen itsensä oksentamiseen pakottava kohtaus. Vaikka tämä kuva on varsin silmiin pomppaava ja se ”oksentaa” aiheen suoraan katsojalle, halusin sen tehdä ja saada katsojan tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi. Viimeisessä kuvassa juhlitaan syömishäiriön kanssa kamppailua ja siitä selviytymistä, mutta jää katsojan tulkittavaksi onko kolmen kuvan aikajana syömishäiriöstä parantumiseen vai kuvaako se yksittäisen ahminta ja oksennus jakson helpottavaa tunnetta.

Kuvaustilanteessa totta kai pelotti, sillä tällainen oli osa jokapäiväistä elämääni viiden vuoden ajan ja varsinkin viime keväänä. Pelkäsin sitä, että aiheuttaisinko itselleni ahdistusta aiheen takia tai, että aiheuttaisinko muille ahdistusta aiheellani. Kuitenkin halusin tämän aiheen näyttää näinkin rajusti juuri sen takia, että se on monille ihmisille jokapäiväistä elämää, josta pitäisi saada keskustella ja pohtia normaalissa keskustelussa. Tätä ei kuitenkaan tapahdu, sillä luultavasti mielenterveydelliset häiriöt ovat edelleen tabu.

Monika

Teos on Ku11 Valokuvaus ja pimiötyöskentely-kurssin lopputyö: Tekniikkana filminegatiivista pimiössä vedostettu mustavalkokuva(Hopeagelatiinivedos)

Tsykin lukion kakkoskerrokseen on valittu paikka viikottain vaihtuvalle kuvataiteen mininäyttelylle. Esille pääsee viikottain teos joka on jollain tapaa erityinen, erillainen ja vaikuttava. Ensimmäinen teos on ku6 kurssilla syntynyt teos josta tekijä itse alla kertoo.

Helene Honkala: Born to look, syntynyt katsomaan.

Tein Ku6 piirustuskurssilla kasvokuvan hiilellä. Ideana oli, että ensin värjättiin hiilellä valkoinen paperi kokonaan mustaksi ja sen jälkeen raaputettiin hiiltä pois erilaisilla työkaluilla ja tekniikoilla. Kuvan malli on nimeltään Karen Bengo ja löysin hänen kuvansa täysin sattumalta googlettaessani eri hakusanoilla. Halusin erityisesti mallikuvakseni henkilön, jolla on suuret silmät, hän on kalju ja myös tummaihoinen. Minulla ei ole muuta selitystä siihen miksi halusin juuri näihin kriteereihin sopivan mallin kuin vain se, että hänellä on kauniin paksut huulet ja intensiivinen katse. Hiuksia en halunnut siksi, koska halusin keskittyä kasvojen piirteisiin ja erityisesti silmiin. Lopulta päädyin siis ottamaan mallia tästä kyseisestä kuvasta; https://i.pinimg.com/originals/2c/b8/9c/2cb89cc7cb9301e049159a2f8bf2b960.jpg

Aluksi hiilen raaputtaminen pois paperilta oli tuskaa, mutta pikku hiljaa työ alkoi edistymään ja aloin hallita työtapaa. Loppujen lopuksi tämä työ on omasta mielestäni yksi parhaimmistani ja sen tekeminen kokonaisuutena oli todella terapeuttista. Annoin teoksen nimeksi Born to look, koska silmät ovat niin isossa osassa työtäni. Meistä jokainen on syntynyt katsomaan tätä maailmaa omilla silmillään ja sen takia silmät kertovat tunteistamme ennen, kun ehdimme sanoa sanaakaan.

Helene

Turun lukiot saivat Brinkkalan gallerialta mahdollisuuden laittaa näytille kuvisdiplomin suorittaneiden oppilaiden teoksia. Viisi lukiota on ottanut osaa näyttelyyn, ja teoksia on yhteensä 21 opiskelijalta. Näistä 21 teoksesta yhdeksän on tullut TSYKkiläisiltä, joten meillä on varsin vahva edustus. Esillä on monenlaisia tekniikoita, perinteisestä piirustuksesta ja maalauksesta videoon ja digitaalisiin maalauksiin.

Avajaiset pidettiin torstaina 12. huhtikuuta. Pieni Brinkkalan galleria ahtautui täyteen kapasiteettin, ja yhteensä avajaisten ihmismäärä ylitti kahdeksankymmenen. Kuulimme pienen puheen opettajilta, jonka jälkeen nostettiin malja näyttelyn taiteilijoille. Akustinen kitara säesti livenä, kun opettajat ja opiskelijat sekä heidän ystävänsä ja perheensä tarkastelivat teoksia ja tutkailivat portfolioita, ja tietysti nauttivat virvokkeita ja jutustelivat.

On todella hienoa, että opiskelijoilla on tällainen mahdollisuus saada töitään esille. Kaikki kuvisdiplomin suorittaneet ovat tehneet suuren työn, ja ansaitsevat, että heidän näkemänsä vaiva pääsee oikeuksiinsa ”oikeissa” galleriatiloissa ihmisten nähtävillä. Tämä eläköityvä kuvisassari toivottaa kaikille TSYKin opiskelijoille, diplominäyttelyyn osallistuville ja muille, onnea ja menestystä jne, mitä yleensäkin nuorille toivotetaan, ja tarkoittaa sitä.

Hyvää alkavaa kevättä, ja käykää Brinkkalassa viimeistään toukokuun aikana!

-Kuvisassari Martta

Kuvataiteen diplomikurssille osallistui tänä vuonna 20 taitavaa opiskelijaa. Opiskelijat valitsivat kuudesta valtakunnallisten diplomiaiheiden joukosta yhden. Diplomiaiheet ovat tänä vuonna hyvinkin koskettavia ja tummasävyisiä. Suosituin aihe oli Pelko. Myös tehtävä: Nuoruuden kuvia olis suosittu.Tässä kuvia näyttelyn avajaisista ja muutamista teoksista. Näyttelyn avajaisissa vieraita oli enemmän kuin koskaan. Näyttely on avoinna  TSYKin lukion 2. kerroksessa ainakin Tammikuun 2018 loppuun.

Olimme puvustus- ja lavastuskurssilaisten (vKU13/ KU14) kanssa aikaisin keskiviikkoaamuna käymässä Turun kaupunginteatterissa. Paikkoja ja työtään meille esitteli lavastaja Jani Uljas.

Kierroksen alussa Uljas kertoo juuri valmistuneesta peruskorjauksesta. Remontti on ollut massiivinen, ja sen tarkoitus oli tehdä teatterista aiempaa toimivampi ympäristö, myös teatterilaisille, mutta varsinkin vierailijoille. Teatterin toimintaa halutaan avata enemmän meidän kaltaisillemme kävijöille, jotka tulevat tutustumaan teatteriin näytelmien takana. Pitkin kierrosta Uljas esitteli myös remontin myötä tulleita työtä helpottavia yksityiskohtia, kuten verhoomon lattiahissin ja rekkojen lastausta varten verstaalle rakennetun sisälaiturin. Toimivuuden parantamisen lisäksi peruskorjauksessa on tuotu teatterin ulkonäköä lähemmäs alkuperäistä 60-luvun ilmettä, ei kuitenkaan orjallisesti onneksi. Pariin otteeseen Uljas mainitsee katsomon istuinten alkuperäisestä kirkuvan oranssin sävystä, jonka poisjättämisestä hän on selvästi iloinen.

Ensimmäinen työtila, johon tutustumme, on Uljaan työhuone. Keskellä on valtava pienoismalli, 1:25-suhteella päänäyttämöstä tehty, josta voimme tutkailla Viimeinen laiva -näytelmän lavastusta miniatyyrikoossa. Oikealla olevassa hyllykössä on muutama pienempi pienoismalli. Kaikki ovat todella yksityiskohtaisia, tapettien koristeluja ja ikkunoiden ulkonäkymää myöten. Lavastaja kertoo käyttämistään materiaaleista, jotka ovat hyvin tutun kuuluisia arkkitehtuurikurssin käyneille. Kapalevy, pahvit, puutikut ja muut materiaalit, jotka toimivat lukiossa, sopivat myös ammattilaiselle. Hän esittelee myös jotain tärkeitä työvälineitään, kuten mittasuhdeviivoittimen ja leikkuualustan.

Lavasteiden suunnittelu ja valmistaminen on yksityiskohtaista hommaa. Jokaisesta päällisin päin yksinkertaisestakin osasta tehdään tekninen piirustus, jossa on oltava kaikki tarvittava tieto puu- ja metallisepille, jotta he voivat toteuttaa lavasteet niin kuin ne on tarkoitettu. Teatteria tehdessä suunnitelmat tehdään alusta asti tarkkaan. Lavastajan työ alkaa noin vuosi ennen ensi-iltaa, jonka jälkeen hän siirtyy seuraavaan projektiin.

Pienoismallien ja välineiden lisäksi Uljas esittelee meille Viimeinen laiva -pienoismallista tekemiään printtejä. Niitä varten lavastaja ottaa pienoismallista kuvan, johon sitten kuvanmuokkausohjelmalla havainnoi, kuinka lavaste toimii eri kohtauksissa. Työssä täytyy ottaa aina tienkin huomioon, kuinka lavasteet toimivat ja elävät näytelmissä. Millä elementeillä telakasta muuntaa kirkon? Kuinka tapahtumapaikan vaihdos toimii? Aikaa muutokselle saattaa olla vain muutama sekunti, joten siirrot on pidettävä mielessä. Joihinkin lavasteiden osiin täytyy ehkä suunnitella tekniikka, jonka avulla se on helposti siirrettävä, mutta tarpeeksi tukeva esimerkiksi kiipeämiseen.

Seuraavaksi pääsemme katsomaan tiloja, joissa suunnitelmat muuttuvat todellisuudeksi. Näistä ensimmäisenä näemme melko pikaisesti pajan, jossa rekvisiittaa luodaan. Seinät ovat täynnä erilaisia välineitä ja materiaaleja ties minkälaisen tarpeiston luontia varten. Hyllyillä on myös monenlaisia hullunkurisia päitä ja jalkapari, joka voisi kuulua punamustalle dinosaurukselle, mutta katseen vangitsee valtava hevonen. Sen selästä tököttävällä valjailla se on määrä pukea Taru sormusten herrasta -näytelmässä olevan ratsastajan päälle. Työntekijä kertoo, kuinka senkaltaisissa rekvisiitoissa on tärkeää pitää mielessä käytännöllisyys. Tämäkin hevonen on saanut kiitosta näyttelijöiltä sen keveyden vuoksi.

Tiemme etenee ensin verhoomoon ja sieltä alaspäin verstastiloihin. Tai itse asiassa tilaan. Puuverstas ja metallipaja ovat periaatteessa yksi suuri tila, jonka jakaa suuret seinänkorkuiset liukuovet. Metallipajan puolta emme näe, sillä ovet ovat kiinni, mutta sieltä kantautuvat äänet vaihtelevat raskaan musiikin ja metallityöstön kolinan ja sihinän välillä. Näin aamutuimaan verstaalla on melko hiljaista; vain muutama käsipari työskentelee puuverstaalla.  Teatterityö painottuu ilta-aikaan, eivätkä yötyötkään ole ennenkuulumaton asia.

Jatkamme ohi lastauslaiturin sivulavaa kohti. Valitettavasti meneillään olevan työnteon vuoksi emme pääse sivulavaa syvemmälle lavasteisiin, mutta pystymme kurkkimaan lavastetekniikkaa. Uljas esittelee pyörölavan ja kulissien vaihtoon käytettävää tekniikkaa. Ylhäällä katossa kurkkii osa Viimeinen laiva -lavasteesta, jonka näimme työhuoneessa pienoiskoossa. Näyttämöllä on vain tämä yksi sivulava, joten näemme monta riviä vaaterekkejä, täynnä eri näytelmien puvustusta, sekä valikoiman erilaisia lavastuksen osia, kuten irtonaisia ovia ja yli kaksimetrisiä kynttilänjalkoja.

Kierroksen viimeinen paikka on remontissa rakennettu uusi Pieni näyttämö, jossa valmistellaan Kybersielut-näytelmää. Vaikka Pieni näyttämö on uusi, ei teatterin näyttämömäärä ole kasvanut, vaan Pieni näyttämö korvaa aiemman Pikkolo-näyttämön, jota enää ei ole. Istuudumme kaikki katsomoon, kun näyttämöllä välillä sihahtaa savukone ja valaistusta testaillaan. Ryhmästä tulee Uljaalle muutama kysymys, johon hän vastaa. Juttelemme myös oman näytelmämme toteutukseen liittyen elementtien tuomisesta esiin viitteellisesti, esimerkiksi äänen avulla.

Siihen liittyen Uljas avaa lavastajan pohdintaa tavaramäärän tarpeellisuudesta. Jos käsikirjoituksessa lukee, että ihminen puhuu puhelimeen, onko todella tarvetta tuolille ja pöydälle, jonka ääressä puhua, tai edes puhelimelle? Näyttelijä voisi hyvin puhua lavalla mihin tahansa korvalla pideltävään kapulaan, ja katsoja kyllä ymmärtää sen puhelimeksi. Uljas sanoo kuitenkin, että lavastajalla on oma vastuunsa näytelmän teossa, eikä kaikkea voi jättää näyttelijöiden ja ilmaisun kontolle. Mietin, että kaupunginteatterin lavoissa olisikin näyttelijöillä paljon täytettävää, jos lavasteet olisivat täysin minimalistiset.

Suuntaamme takaisin narikoille, joissa takkimme roikkuvat. Tämän vierailun jälkeen on hyvä lähteä pohtimaan, millaiseksi ja kuinka TSYK-lukion Suomen juhlavuoden näytelmän maailma oikein rakennetaan!

Kirjoittanut Martta, kuvataiteen assistentti.