Kansainväliset kilpailut

Whisper of nature toi mestaruuden ja pronssin maailmalla

TAI voitti sunnuntaina 20.1 Suomen mestaruuden FBSK:n järjestämässä Calvados Nouvelle Vogue International Trophies-drinkkikilpailussa Helsingin messukeskuksessa. Kouluamme edusti 2. tarjoilija-opiskelija Tiia Jylhä.

 

Kilpailussa oli kaksi eri sarjaa, opiskelija-sarja sekä ammattilaissarja. Kansainväliset kilpailut käydään maaliskuun lopussa Ranskassa Normandiassa jonne lähdemme edustamaan Suomea. Jari Hakkarainen Lahdesta edustaa ammattilaissarjaa. Suomen delegaatioon kuuluu meidän kilpailijoiden lisäksi FBSK:n varapuheenjohtaja Leena Komulainen sekä lehdistön edustaja Aniko Lehtinen. Ranskassa meitä vastassa on 13 muuta maata Euroopasta.

RANSKA

Suomen kilpailun voittamisen jälkeen reseptiikka oli valmis, joten keskityimme tekniikkaan, englanninkielen sujuvuuteen, paineensietokyvyn hallitsemiseen ja henkiseen valmennukseen.  Calvadoksen cocktailkilpailu  käytiin maaliskuun lopulla Normandiassa Ranskassa. Kilpailuun osallistui 14 maata Euroopan alueelta.

Kilpailumatka meni kokonaisuudessaan onnistuneesti. Kaikki matkajärjestelyt toteutuivat, ongelmatilanteista selvisimme, opiskelija edusti tyylikkäästi Suomea sekä kouluamme. Yhteistyö delegaation sisällä oli moitteeton ja kaikki toimivat tiiminä. Reissut ovat raskaita, aikataulut todella tiiviitä, univaje tolkuton mutta sen arvoista!

Lähdimme Ranskasta voittajina – on hienoa saavuttaa pronssi 14 maan joukosta!

Menestyminen kilpailuissa takaa kutsun seuraavan vuoden kilpailuun automaattisesti.

 

TEEMA

Tämän vuoden teemana oli peace eli rauha sekä oman kotimaan tuotteet ja raaka-aineet yhdistettynä Calvadokseen. Mitään muita väkeviä alkoholeja ei juomassa saanut käyttää. Pääraaka-aineena päätimme käyttää Lakkaa, tätä kansainvälisesti erikoista, makeaa ja arvostettua marjaa. Lakan ympärille oli helppo rakentaa tarina Tiian lapsuudenmuistoista Keski-Pohjanmaalla, jolloin hän isoisän kanssa kävi suolla marjastamassa sekä nauttivat lakkaa kotona leipäjuuston ja kinuskin kanssa. Näistä muistoista välittyy Tiian kokema rauha, harmonisuus ja puhdas luonto.

Tämän teeman ympärille kehitimme siis drinkin, reseptiikan, koristeen, tarinan, lasin, ulkoisen olemuksen sekä englanninkielisen presentaation. Koristeessa käytämme lähialueen tuottajien tuotteita. Mimis sponsoroi talviheinän sekä pelargoni-kukan, Turun marmeladi ja makeinen taasen suolakinuski-fudgen.

TAI VALMENNUS

Tiia opiskelee Huippuosaaja toimimisen tutkinnon osaa, jonka hän on valinnut 1.vuoden keväällä. Huipputiimissä on ryhmä opiskelijoita, jokaiselta vuosikurssilta ja tavoitteenamme on oppia työskentelemään huippuosaamista vaativissa tarjoilijan työtehtävissä sekä hallita alamme tehtäväkokonaisuuksia materiaalien, ongelmaratkaisutaitojen sekä sosiaalisten vuorovaikutustaitojen siivittämänä.

Valmentajana minulla on tärkeä rooli kilpailijan valmennuksessa sekä suorituksessa. Kilpailussa onnistuminen on kiinni monesta asiasta ja huomioon tule ottaa mm. oikea tunnetila, itseluottamus, valmennuksen sisältö sekä kisapäivän tapahtumat. Viimeisten kuukausien aikana valmennus keskittyy yhä pienempien nyanssien ja yksityiskohtien hiontaan, tekniikan ja toiminnan automaattiseen suoritukseen sekä paineensietokyvyn sietämiseen. Olen järjestänyt Tiialle erilaisia tilanteita, ihmisiä sekä tiloja suorituksen tekemiseen jotka eroaisivat kotiympäristöstä mahdollisimman paljon.

Itselläni on kunnia toimia vastuuopettajana tässä Huipputiimissä, joka toimiikin oman työni suolana sekä voimavarana. Tämä laajentaa tarjontaamme opiskelijoiden valinnoille, mahdollistaa resursseja ammattitaitokilpailuihin osallistumiseen sekä aidosti kehittää motivoituneita opiskelijoita eteenpäin. Osallistuminen ammattitaitokilpailuihin sekä niissä menestyminen nostavat hienosti ammatillisen koulutuksen näkyyttä.

Vaikka Huippusuoritukseen valmentautuminen sekä kilpailutilanteen suorittaminen vaativat sekä unelmaa että tahtoa – kuuluu siihen myös ripaus onnea & hyvää tuuria.

Niina Vahtera

lehtori, Turun ammatti-instituutti