Rehtorien terveiset

Hyvät oppilaat ja koulun henkilökunta, hyvä kotiväki,

lukuvuosi on jälleen päättynyt ja on ansaitun kesäloman aika. Vuosikertomusblogissamme kerromme sanoin ja kuvin koulumme toiminnasta menneen vuoden aikana. Perinteiseen tapaan monet juhlat, tapahtumat ja konsertit ovat katkaisseet koulutyön ja tuoneet vaihtelua lukujärjestyksen mukaiseen arkeen.

Yläkoulun monialaisen oppimiskokomaisuuden teemana oli Itämeri. Erityisesti syyslukukauden aikana käsittelimme Itämerta eri oppiaineissa. Joulukuussa järjestimme Itämeripäivät ja tapasimme koulussamme kirjailija Leena Paasion, jonka teoksen Harmaja luode seitsemän koulumme oppilaat olivat lukeneet. Vieraat Turun yliopistosta ja eri järjestöistä kertoivat meille muuttuvasta Itämerestä ja sen pelastamisesta.

Yhdeksännen luokan oppilaat Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala ovat omalla esimerkillään innostaneet turkulaisia huolehtimaan Saaristomereen laskevasta Aurajoesta. Yleisöäänestyksessä vuoden 2023 turkulaisiksi valitut nuoret ovat omatoimisesti siivonneet Aurajokea romusta. Kiitos ja onnea!

Kuudennen luokan oppilaat Aini Koskenniemi, Lii Bertell ja Frida Kivilinna puolestaan voittivat valtakunnallisen Yritys hyvä -kilpailun työllään Hiilijalanjälkivapaa Turku. Kilpailuun osallistui yli 1000 lasta ja nuorta eri puolelta Suomea. Onnea! On hienoa huomata, miten esimerkillisesti koulumme oppilaat haluavat vaikuttaa siihen, että Turku ja Suomi ovat tulevaisuudessakin hyviä paikkoja asua ja elää.

Alakoulun monialaisen oppimiskokonaisuuden aiheena oli syyslukukaudella ”Elävä kulttuuriperintö”. Vuosi 2023 oli Elävän perinnön teemavuosi ja Unescon aineettoman kulttuuriperinnön 20. juhlavuosi. Oppimiskokonaisuuden aikana alakoululaiset tutustuivat elävään kulttuuriperintöön, kansansatuihin, rakennus- ja luonnonperintöön, juhlaperinteisiin ja taiteisiin.

Musiikki on vahvasti osa kulttuuriperintöämme. Lukuvuoden lähestyessä loppuaan saimme kouluumme ilouutisen. Varsinais-Suomen liitto myönsi vuosittaisen kulttuuripalkinnon Aurora-mitalin Puolalan musiikkiluokille ja Puolalanmäen musiikkilukiolle tunnustuksena pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä opetus- ja kasvatustyöstä lasten ja nuorten musiikin opetuksessa. Tämä tunnustus kuuluu ennen muuta musiikin opettajille sekä innostuneille ja osaaville musiikkiluokkalaisille. Kiitos myös vanhemmille, ilman aktiivista musiikkiluokkien tukiyhdistystä vuosikymmeniä jatkunut toiminta ei olisi ollut mahdollista.

Lukuvuoden päätteeksi onnittelemme peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia ja toivotamme kaikille hyvää kesää.

Tuomas Nousiainen         Kaisu Metsä-Tokila
rehtori                                      apulaisrehtori

Rehtori Tuomas Nousiainen siirtyy eläkkeelle

Puolalan yhtenäiskoulun rehtori Tuomas Nousiainen on ansiokkaasti luotsannut Puolalan koulua vuodesta 2005. Tuomaksen asiantunteva, jämäkkä ja ystävällinen johtajuus on luonut kouluumme hyvän ja turvallisen ympäristön oppilaille oppia ja kasvaa sekä henkilökunnalle tehdä työtään. Tuomaksen ovi on aina ollut avoinna ja hänen kanssaan on voinut keskustella niin iloista kuin suruistakin. Tuomas on työhön liittyvällä asiantuntevuudellaan sekä yhteiskunnallisiin ja koulumaailmaan liittyvillä rakentavilla kannanotoillaan saavuttanut kunnioituksen ja arvostuksen myös rehtorikollegojensa parissa.

Vaikka Puolalan koulun yhteisöön jääkin iso aukko Tuomaksen siirtyessä eläkkeelle, on hän mielissämme eläkkeensä ansainnut. Kiitos, Tuomas, yhteisistä Puolala-vuosista. Toivotamme sopivasti tyventä ja reippaasti hyviä tuulia purjeisiin, kun käännät veneesi kohti eläkepäiviä!

Kuvassa kuusi ihmistä seisomassa puolikaaressa. Kaikki nauravat iloisesti. Apulaisrehtori on juuri saanut kukkakimpun rehtorilta.
Kuvassa vasemmalta Timo Lehtovaara, Kaisu Metsä-Tokila, Tuomas Nousiainen, Jouko Kauppinen, Meija Peltonen ja Joni Ervasti

Henkilökunnan kevätkarkeloissa juhlistettiin Tuomaksen eläkkeelle siirtymistä. Samalla Tuomas onnitteli kukin ja kiittävin sanoin työpariaan ja juuri tehtävään valittua uutta yhtenäiskoulumme rehtoria, Kaisu Metsä-Tokilaa. Ensi syksystä Kaisun rinnalla työtehtäviä jakavat Meija Peltonen virka-apulaisrehtorin tehtävissä, vastuualueenaan vuosiluokat 7-9,  ja Joni Ervasti vararehtorin tehtävissä, vastuualueenaan vuosiluokat 1-6.

Musiikin vuosi yläkoulussa

Seiskaluokkalaiset pääsivät Kunstenniemen perinteiselle leirille lokakuun alussa. Kolmipäiväisen leirin aikana laulettiin, leikittiin, uitiin, saunottiin ja paistettiin lettuja. Leirillä valmistauduttiin erityisesti syyslukukauden konsertteihin sekä harjoiteltiin Tiernapoikia ja Lucia-lauluja. 

Syksyn ensimmäinen yhteiskonsertti 7.11. Turun VPK:n talolla  oli hieno rutistus yläkoulun ja lukion kuoroilta ja säestäviltä pianisteilta. Let’s Change the Rules on kansainvälinen, eri puolilla maailmaa vaikuttavien muusikoiden luoma konserttikokonaisuus kuoroille. Konsertilla halutaan lisätä tietoisuutta luonnontuhontalain tarpeellisuudesta kestävän kehityksen edistämiseksi. Choirs for Ecocide Law -hanke, jonka tuotoksena konserttikokonaisuus syntyi, palvelee Stop Ecocide International -järjestön tavoitteita luonnontuhontalain saattamiseksi voimaan. 

Joulun aika on kiireistä aikaa musiikkiluokkalaisilla. Seiskaluokkalaiset ja osa kaseista ahkeroi joulun alla Tiernapoikaesityksin sekä Lucia-kulkuein. Kasiluokkalaiset kävivät laulamassa kaupugintalolla 11.12. kaupunginvaltuuston joulutilaisuudessa. Mukana oli myös muutamia laulajia seiskan bassosektiosta! Perinteiset yläkoulun ja lukion yhteiset Seimen äärellä -konsertit järjestettiin Mikaelin kirkossa 14.12. Näissä konserteissa, kuten muissakin koulun konserteissa ja musiikkityössä suurena apuna on Puolalan musiikkituki ry. Tuen intendentti Susanna Suoranta on konserttien tuottamisessa korvaamaton tuki musiikinopettajille. Oppilaille Suski on yksi tuttu ja turvallinen aikuinen lisää tässä suuressa musiikkiperheessä. 

Ysien musikaali ”Liisa Ihmemaassa” esitettiin helmikuun ensimmäisinä päivinä Puutarhakadun alasalissa. Musikaali oli näyttävä kokonaisuus ja lavalla nähtiin paljon upeita suorituksia. Kaikki pitkät ilta- ja viikonlopputreenit todella tuottivat tulosta, ja ysit olivat myös itse todella tyytyväisiä lopputulokseen. Näytelmän ohjasi Ella Jokela, jonka apuna toimi kolme opetusharjoittelua tekevää teatteriohjaajaopiskelijaa Nuppu Ervasti, Petra Lumme ja Liisa Turunen.  Musiikista vastasi Tiina Björk ja visuaalisuudesta Hanna Rissanen. 

Ysien kuoron eli Canticumin matka suuntautui eteläiseen Saksaan Baden-Württembergiin. Kolleg St. Sebastian Stegenissä on yksi koulumme pitkäaikaisista ystävyyskouluista. Matkalla konsertoitiin upeissa kirkoissa, ihasteltiin Freiburgin kaupungin kauneutta ja patikoitiin Schwarzwaldin vehreillä rinteillä. Wunderschön! 

Laivaston soittokunnan varusmiesbändi vieraili koululla maanantaina 27.5. Bändi säesti lukuisia taitavia koulumme oppilaita kahden konsertillisen verran. Kuulimme sooloesityksiä sekä duoja, lauluryhmiä sekä kuoroa. Toivottavasti tästä tulee perinne! Viimeisen viikon ohjelmassa oli vielä touhupäivän bändikatselmus Vimmassa. Kasiluokalla toimii aktiivinen lauluyhtye Magnifico Fiasco, joka ehti vielä vuoden viimeisenä perjantaina keikalle Turun ammatti-instituutin kevätjuhlaan. 

Seitsemänsien ja kahdeksansien musiikkiluokkien kuoroja ohjasi Anni Susi ja Canticumia Tiina Björk. Bändiohjaajana toimi Lauri Levanto. Yläkoulun ja lukion yhteisen orkesterin toiminnasta vastasivat Timo Lehtovaara ja Anni Susi. 

Rehtorien terveiset

Hyvät oppilaat ja koulun henkilökunta, hyvä kotiväki,

lukuvuosi 2022-2023 on päättynyt. Tämä lukuvuosi oli ensimmäinen, jonka saatoimme toteuttaa kaikkine suunniteltuine tapahtumineen koronapandemian jälkeen. Yhtenäiskoulumme painopistealueina olivat tänä lukuvuonna terveet elämäntavat sekä tunnetaidot ja mielen hyvinvointi. Niihin liittyviä asioita käsiteltiin säännöllisesti mm. luokkatunneilla sekä teemapäivissä.

Arkisen koulutyön rinnalla toteutettiin monialaiset oppimiskokonaisuudet, tehtiin retkiä ja opintokäyntejä sekä pidettiin muutamia leirikouluja. Yläkoulu käynnisti jälleen yhteistyön eurooppalaisten kumppanien kanssa. 8b-luokka vieraili syksyllä Goesissa Hollannissa. Keväällä oppilaat isännöivät ja emännöivät vastavierailua Turussa. Kahdeksannen luokan saksan lukijat viettivät maaliskuussa viikon Cellessä Saksassa ja kumppanikoulumme oppilaita odotamme Turkuun elokuussa 2023. Toukokuussa yhdeksänsien luokkien Canticum-kuoro teki konserttimatkan Tanskaan.

Lukuvuoteen mahtui myös monia perinteisiä juhlia. Alakoulussa itsenäisyyspäivän tanssiaisia päästiin pyörähtelemään ensimmäistä kertaa koronan jälkeen. Joulujuhlia vietettiin luokkatasoittain syyslukukauden päätöspäivänä. Yläkoulussa vietettiin itsenäisyyspäivän juhla ja tämän jälkeen 9. luokan oppilaitten tanssiaiset.

Alakoulun musiikkiluokkien kevätkonsertti pidettiin poikkeuksellisesti tänä vuonna Kauppiaskadun koulutalon salissa. Yläkoululaiset esiintyivät puolestaan yhdessä Puolalanmäen musiikkilukion kanssa gaalakonsertissa Turun konserttitalossa.

Lukuvuosi päätettiin perinteisiin kevätjuhliin. Alakoulun juhlia vietettiin Kauppiaskadun koulutalossa ja yläkoululaiset juhlivat konserttitalossa. Kuudennen luokan oppilaille toivotamme hyvää matkaa yläkouluun ja yhdeksäsluokkalaisia onnittelemme peruskoulun suorittamisesta.

Lukuvuoden päättyessä luokanopettajat Johanna Aarras-Varjus, Aila Arola ja Hanna Laakio sekä alakoulun terveydenhoitaja Ulla Lehto jäävät ansaitulle eläkkeelle. Kiitämme heitä kaikkia antoisasta yhteistyöstä kuluneina vuosina ja toivotamme mukavia eläkepäiviä.

Lopuksi haluamme toivottaa niin oppilaille kuin koulun henkilökunnallekin rentouttavaa kesälomaa!

Rehtori Tuomas Nousiainen ja apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila

 

Alakoulun musiikkiluokat

Syksyn aikana valmistauduimme kahteen joulukonserttiin, alakoulun omaan Kynttilän valossa –kirkkokonserttiin ja alakoulun, yläkoulun ja musiikkilukion yhteiseen Valon aika –joulukonserttiin Logomossa. Molemmat joulukonsertit onnistuivat loistavasti! Tuomiokirkossa oli tarjolla perinteistä joulutunnelmaa ja Logomossa uudistunut ja monitaiteellinen show. Lisäksi joulun alla keikkailimme veteraanien ja kouluvaarien joulujuhlissa.

Keväällä tapahtui monenlaista mukavaa musiikin saralla. 4E pääsi esiintymään Pikkuli-lastenlaulukonserttiin Lasten musiikkijuhlille. Lauluja myös levytettiin lukuvuoden aikana useampaan otteeseen. Tämä oli kaikille uusi ja jännittävä kokemus.

Keväällä Cantitare oli esiintymässä Talvisodan päättymisen muistojuhlassa Turun tuomiokirkossa. Lisäksi saimme maaliskuussa kuorovieraita Jyväskylästä, kun Vox Aurea -lapsikuoro tuli Turkuun musisoimaan kanssamme.

6E valmisti kevään aikana musiikkinäytelmän Taikahuhuilu, jota esitettiin yhteensä kuusi kertaa sekä oppilaille että kotiväelle. 

Lisäksi olimme sekä syksyllä että keväällä kuoroleireillä Turun kristillisellä opistolla.

Koko alakoulun musiikkiluokkien yhteinen kevätkonsertti Matkalla pidettiin tällä kertaa omassa koulussa. Konsertti koostui erilaisista matka-aiheisista lauluista ja soitoista. Säestäjänä oli jo perinteinen taitava isäbändi ja tunnelma konserteissa oli aivan mahtava! 

Tästä lukuvuodesta kiittäen ja virkistävää kesälomaa toivottaen,

Aila ja Oona

Musiikin vuosi yläkoulussa

 

Seitsemännet musiikkiluokat avasivat syksyn leirikoululla Kunstenniemessä syyskuun lopulla. Ensimmäinen koitos seiskoille oli itsenäisyyspäivän musiikkiohjelmasta vastaaminen. Ysien kuoro Canticum oli keikalla kirjamessuilla. Kaikki yhdeksännet luokat pitivät perinteiset tanssiaisensa itsenäisyyspäivänä Matias Takkisen keräämän lukiolaisbändin tahdittamina.   

Syksy tiivistyi jouluohjelmiin. Luciat ja tiernapojat kiersivät kaupungilla. Valon aika -konsertti toteutui viiden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa konsertti järjestettiin Logomossa 14. ja 15.12. Mukana olivat Puolalan, Puolalanmäen sekä Luostarinvuoren oppilaiden lisäksi ArtTeatro-sirkusryhmä, Raija Lehmussaaren balettikoulu sekä popkanteletar Ida Elina. 

Yläkoulun musiikkiluokkien ja musiikkilukion yhteinen joulukonsertti Seimen äärellä järjestettiin 20.12. Mikaelin kirkossa. Koulujen kuusi kuoroa ja orkesteri esittivät hienosti ohjelmaansa. Syyslukukausi päättyi niin ikään Mikaelin kirkossa 21.12.

Ysien musikaali ”Kosto raiteilla” esitettiin helmikuun alussa. Puutarhakadun alasali muuttui muutamaksi päiväksi legendaariseksi Idän pikajunaksi. Näytelmän ohjasi Susanna Nera, musiikista vastasi Anni Susi ja visuaalisuudesta Milla-Mari Naukkarinen-Nurmi. Hyvä ysit!  

Kahdeksannet musiikkiluokat tekivät oopperaretken Helsinkiin huhtikuun alussa. Kiersimme oopperan taustatiloja, näimme Helsingin musiikkitalon konserttitalon sekä seurasimme Sibelius-Akatemian oopperaluokan oopperaesitystä.  

Kevättä korvassa -gaala järjestettiin konserttitalolla 10.5.. Kuulimme jälleen hienoja esityksiä! Toukokuussa saimme myös kuorovieraita Kolleg St. Sebastian Stegenistä, Saksasta. Kuoro oli varsinkin kahdeksansien luokkien vieraana. Saksalaiset ja kasit pitivät myös yhteisen konsertin Betel-kirkossa 12.5. Laivaston soittokunnan varusmiesbändi esiintyi koulun solistien kanssa Puutarhakadun alasalissa 16.5.

Yhdeksännet musiikkiluokat tekivät kuoromatkan Tanskaan Anni Suden johdolla toiseksi viimeisellä viikolla. Matkalla majoituttiin Kööpenhaminassa Sankt Annæ Gymnasiumin vieraina. Yhteiskonsertti Sankt Annæ Pigekorin kanssa oli Strøgetin varrella Helligaandskirkessa. Jyllannin Hjørringissa Canticumin otti vastaan Nordjysk Pigekor. Myös Jyllannissa konsertoitiin yhdessä. Matkalla nähtiin paljon Tanskan hienoja nähtävyyksiä Kööpenhaminan Tivolista Jyllannin hiekkadyyneihin. Det var så sjovt!  

Yläkoulun ja lukion yhteinen orkesteri konsertoi Timo Lehtovaaran johdolla Martinkirkossa 25.5. Valinnaisen musiikin ryhmä esiintyi S-talossa 29.5. Taidepäivänä kuulimme vielä koulun bändejä Vimmassa. 

Seitsemänsien ja kahdeksansien musiikkiluokkien kuoroja ohjasi Kari Jantunen ja Canticumia Anni Susi. Bändiohjaajana toimi Lauri Levanto. Yläkoulun ja lukion yhteisen orkesterin toiminnasta vastasivat Timo Lehtovaara ja Kari Jantunen.  

Musiikinopettajat 

 

 

 

 

 

Rehtorien terveiset

Hyvät oppilaat ja koulun henkilökunta, hyvä kotiväki,

kolmas koronapandemian varjostama kouluvuosi on päättynyt. Syyslukukaudella vielä monet suunnitellut tapahtumat jäivät koronatilanteen vuoksi toteutumatta. Joulukuussa saimme jo kuitenkin pitää itsenäisyyspäivän juhlat, yhdeksännen luokan tanssiaiset ja alakoulun kuusijuhlat.

Kevätpuolella kansallisia koronarajoituksia poistettiin ja kouluarki palasi kohti tavanomaista. Arkisen koulutyön rinnalla toteutimme luku- ja kirjoitustaitoon liittyvät monialaiset oppimiskokonaisuudet, teimme retkiä ja opintokäyntejä sekä pidimme muutamia leirikouluja. Alakoulun musiikkiluokkien kevätkonsertti ”Laulavat tiedekysymykset” Sigyn-salissa oli valloittava elämys pitkän tauon jälkeen. Yläkoululaiset esiintyivät yhdessä Puolalanmäen musiikkilukion kanssa perinteisessä gaalakonsertissa Logomossa. Niin oppilaat kuin konsertissa esiintynyt opekuorokin saivat yleisöltä raikuvat aplodit. Yhdeksäsluokkalaisten Canticum-kuoro lähti gaalakonsertin jälkeen viikon konserttimatkalle Pohjois-Suomeen, ja viimeisellä kouluviikolla saimme vielä nähdä heidän musikaalinsa. Oppilaitten ja henkilökunnan poissaoloja oli koko kevätlukukauden ajan tavallista enemmän. Toivomme, että uuden lukuvuoden alkaessa tilanne on tältäkin osin parempi.

Kolmen vuoden tauon jälkeen lukuvuosi päättyi perinteisiin kevätjuhlin. Alakoulun juhlia vietettiin linjoittain Kauppiaskadun koulutalossa ja yläkoululaiset juhlivat konserttitalossa. Kuudennen luokan oppilaille toivotamme hyvää matkaa yläkouluun ja yhdeksäsluokkalaisia onnittelemme peruskoulun suorittamisesta.

Lukuvuoden päättyessä luokanopettaja Mikko Tammisto jää ansaitulle eläkkeelle. Toivotamme Mikolle mukavia eläkepäiviä.

Lopuksi haluamme toivottaa niin oppilaille kuin koulun henkilökunnallekin rentouttavaa kesälomaa!

Rehtori Tuomas Nousiainen ja apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila