Taidetestaajat

Taidetestaajat-hankkeen puitteissa kaikille Suomen  kahdeksasluokkalaisille mahdollistettiin vuoden sisällä kaksi taide-elämystä. Syyskuussa nähtiin mestarillinen dekkarikomedia Komisario Palmun erehdys Taneli Mäkelän esittämänä. Turun kaupunginteatterin matkattiin omin neuvoin osana koulupäivää.

Retki Kansallisoopperaan Helsinkiin tehtiin marraskuussa busseilla ja menomatkalla pysähdyttiin Ikeaan syömään. Oppilaat  pääsivät kokemaan upean CircOperan. Kahden taidemuodon yhteisesitys oli huikaiseva spaktaakkeli: värien, soiton, laulun ja fyysisen taituruuden ilotulitus, jonka ei olisi toivonut loppuvan koskaan. Musiikin ja akrobatian kansainväliset huippuosaajat punoivat lavalle romanttisen tarinan rakkauden etsimisestä ja löytämisestä. Kirsikkana kakussa lavalla nähtiin Puolalan suomalais-venäläisellä luokalla opiskelleen Mikko Karhun huimaa sirkusakrobatiaa! Keskimmäisessä kuvassa oppilaitamme väliajan tauolla.

SteamIT! – Toimintaa tekstiileissä

Matematiikan ja tekstiilityön opettajien tavoitteena oli opettaa ymmärrystä virtapiirin toimintaan ja koodaamiseen, sekä edellä mainittujen soveltamista tekstiilituotteisiin 7a luokkalaisten kanssa. Koodattujen virtapiirien toimintaa testasivat myös 8 a:n ja 9 a:n valinnaisen tietotekniikan ryhmät opettajansa Janne Maunun kanssa.

Ensimmäinen tuotos oli jokaisen oppilaan koodaama liikennevalo Arduino/Genuino mikrokontrolleri-elektroniikka-alustalla ja ohjelmointiympäristössä. Sama koodi siirrettiin toimimaan tekstiilissä Adafruitin Flora –alustalla. Oppilaat ehtivät suunnitella omat käsitöissä valmistettavat tuotteet, johon opittua soveltaen koodattu elektroniikka piti liittää. Projekti jäi kuitenkin puolitiehen harmittavaisten sattumusten vuoksi. Ensin Amerikasta asti odotetut Gemma – alustat, jumittuivat postin lakkoruuhkiin. Sen jälkeen Servicedesk ei onnistunut asentamaan ohjelmistoa ajureineen opettajan koneelle ajoissa ja lopuksi projektin läpivieminen tyssäsi etäopetuksessa mahdottomaksi toteuttaa. Tilatut materiaalit jäävät odottamaan seuraavia innokkaita kokeilijoita.

Seitsemäsluokkalaiset Käsityöläismuseossa

Museo-opas kuvaili elävästi 1800-luvun elämää ja tutustutti oppilaat käsityöläisammatteihin Luostarinmäen käsityöläismuseossa syksyllä 2018. Vierailu liittyi historian ja käsityön opetukseen osana elämyspolkua. Työnäytökset avasivat käsin tehdyn arjen monimuotoisuutta.

Puolalan koulun oppilaita tutustumassa Luostarinmäen käsityöläismuseoon elokuussa 2018.