Yrityskylässä myytiin laivan lohkoja

Lukuvuoden aikana koulumme yhdeksäsluokkalaiset vierailivat Yrityskylässä Eerikinkadulla. Yrityskylässä tehtiin tänä vuonna isoja kauppoja, koska myytävänä tuotteena oli esim. laivan lohkoja. Osallistuminen Yrityskylään toi mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen.

Yrityskylä Yläkoulun oppimisympäristössä oppilaat johtivat yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Johtoryhmissä jokaisella oppilaalla oli oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistivat ja myivät tuotettaan asiakkaille ja johtivat yritystä neljän kvartaalin ajan. Voittajatiimi oli se, joka oli saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Pyöreän pöydän ääressä istuu viisi oppilasta suuunnittelemassa ja keskustelemassa.
Vasemmalta 9C:n oppilaita Aleksandra Morozova, Arina Blomfeldt, Veeti Kousa, Juuso Pitkänen ja Matias Hummelin.

Yrityskylä on peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu Yrityskylä toimii valtakunnallisesti 11 alueella, tavoittaa noin 90 000 oppilasta vuodessa ja perustuu suomalaiseen opetussuunnitelmaan. Yrityskylä on osa Talous ja nuoret TAT -kokonaisuutta.

Yrityskylässä myytiin moottoreita

Lukuvuoden aikana Yrityskylä muutti uusiin tiloihin Eerikinkadulle. Yrityskylässä tehtiin tänä vuonna isoja kauppoja, koska myytävänä tuotteena oli esim. Wärtsilän moottori. Kaikki Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat Yrityskylään, ja se toi mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen.

Yrityskylä Yläkoulun oppimisympäristössä oppilaat johtivat yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Johtoryhmissä jokaisella oppilaalla oli oma vastuualueensa. Pelin aikana tiimit valmistivat ja myivät tuotettaan asiakkaille ja johtivat yritystä neljän kvartaalin ajan. Voittajatiimi oli se, joka oli saanut kasvatettua hyvän liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Violettisävyisessä huoneessa pyöreän pöydän ympärillä työskentelee viisi oppilasta.
Vasemmalta 9E:n oppilaita Salli Siltanen, Topi Ylinen, Rauha Saarni, Angelika Voltti ja Sanni Suominen

Eduskuntavaalien varjovaalit

Puolalan yläkoulussa järjestettiin 13.3.2023 eduskuntavaalien varjovaalit. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet toimivat vaalivirkailijoina. Äänioikeutettuja olivat kaikki yläkoululaiset. Äänestysprosentti vaaleissa oli 85,5%. Suosituimmat puolueet olivat Keskusta, Vihreät ja Kokoomus. Ääniharava oli Perttu Helin (kesk.) 67 äänen saaliillaan. Seuraavaksi eniten ääniä saivat Petteri Orpo (kok.), Erika Mäkeläinen (SDP) ja Li Andersson (vas.).

Lähes tyhjän salin oikeassa reunassa pulpetin edessä seisoo oppilas ja pulpetin takana istuu toimitsija. Vasemmalla ylhäällä on sinisellä kankaalla verhoiltu äänestyskoppi.
Yläkoululaiset äänestivät toisen kerroksen juhlasalissa.

Yhdeksäsluokkalaiset yrityskylässä

Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana Yrityskylään. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, jota hallinnoi ja koordinoi Talous ja nuoret TAT.

Oppilaista muodostettiin tiimejä, joiden tehtävänä oli johtaa yritystä mahdollisimman hyvin, myydä tuotteita hyvällä hinnalla ja toimittaa tuotteet ajoissa asiakkaille. Hyvistä matemaattisista taidoista oli tiimin jäsenille hyötyä. Osa myyntineuvotteluista käytiin englannin kielellä. Myytävänä tuotteena yläkoulun Yrityskylässä oli esim. Elovenan tumma suklaa välipalakeksi. Voittajatiimi oli lopulta se, joka oli saanut kasvatettua liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Oppilaiden mielestä parin tunnin pelikokonaisuus oli mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen. Koulumme oppilaat suoriutuivat erinomaisesti pelin tarjoamista haasteista. He olivat hyvin innokkaita, kekseliäitä, ja lisäksi hyvät argumentointitaidot saivat järjestäjiltä kiitosta.

Kuvassa on yhdeksäsluokkalaisia Yrityskylässä. Näljä oppilasta istuu pyörän pöydän ympärillä neuvottelemassa. Taustalla lukee tiimi 1.
9C –luokan oppilaita (vasemmalta) Alex Mukkulainen, Edgar Seferyan, Kaarlo Soini ja Julia Tanskanen

 

Yhdeksäsluokkalaisten johtoryhmät kilpailivat Yrityskylässä

Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana Yrityskylään. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, jota hallinnoi ja koordinoi Talous ja nuoret TAT.

Oppilaista muodostettiin tiimejä, joiden tehtävänä oli johtaa yritystä mahdollisimman hyvin, myydä tuotteita hyvällä hinnalla ja toimittaa tuotteet ajoissa asiakkaille. Hyvistä matemaattisista taidoista oli johtoryhmän jäsenille hyötyä. Osa myyntineuvotteluista käytiin englannin kielellä. Myytävänä tuotteena yläkoulun Yrityskylässä oli esim. Elovenan tumma suklaa välipalakeksi. Voittajatiimi oli lopulta se, joka oli saanut kasvatettua liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Oppilaiden mielestä parin tunnin pelikokonaisuus oli mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen. Järjestävä taho kehui vuolaasti koulumme oppilaita, koska he suoriutuivat erinomaisesti pelin tarjoamista haasteista. Oppilaat olivat hyvin innokkaita, kekseliäitä ja lisäksi hyvät argumentointitaidot saivat järjestäjiltä kiitosta.

5 oppilasta istuu pöydän ympärillä.
9E –luokan oppilaita (vasemmalta) Roni Hämäläinen, Kalle Niittynen, Lotta Suominen, Dorin Junno ja Nuutti Mialon.

Ysiluokkalaisten johtoryhmät kilpailivat Yrityskylässä

Vasemmalta tuotantopäällikkö Elli Hänninen, toimitusjohtaja Oskari Laurila, yritysvastuujohtaja Nooa Ylönen ja myyntipäällikkö Tigo Nguyen.

Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana Yrityskylään. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, jota hallinnoi ja koordinoi Talous ja nuoret TAT.

Oppilaista muodostettiin tiimejä, joiden tehtävänä oli johtaa yritystä mahdollisimman hyvin, myydä tuotteita hyvällä hinnalla ja toimittaa tuotteet ajoissa asiakkaille. Hyvistä matemaattisista taidoista oli johtoryhmän jäsenille hyötyä. Osa myyntineuvotteluista käytiin englannin kielellä. Myytävänä tuotteena yläkoulun Yrityskylässä oli esim. täyteläinen valmispuuro.

-Tämä on ollut hauskaa vaihtelua yhteiskuntaopin tunneille ja täällä on oppinut uusia asioita, kommentoi Nooa Ylönen 9D –luokalta.

-Täällä pitää tehdä vaikeampia valintoja kuin alakoulun Yrityskylässä, jatkaa Tigo Nguyen 9D.