2A JA 2B LUOKISSA SISUSTETAAN JA HAETAAN VAIHTELUA TYÖASENTOIHIN!

Terveisiä 2.luokista!

Molemmat 2.luokat ovat alusta asti työskennelleet pulpetissa istumisen lisäksi paljon lattialla. Monet ovat halunneet lukea pulpettikirjaa loikoillen lattiatyynyillä ja tehdä esim. kuviksen tunneilla opettaja on kehottanut oppilaita usein seisomaan, jolloin myös maalaaminen sujuu paremmin. Usein luokka on jakautunut pienempiin ryhmiin (pienryhmän lisäksi), jolloin esim. matikan tunnilla enemmän apua tarvitsevat sitä saavat ja opiskelleet eri puolilla luokkaa, käytävässä jne.

Kakkosluokkien opettajat Katariina Asikainen ja Katri Nirhamo ovat entisestään päättäneet edistää ergonomiaa ja liikettä koulupäivän aikana. Istuminen 90 asteen kulmassa on nykytyutkimuksen mukaan erittäin epäterveellistä ja lisäksi epäluontevaa lapsille. Niinpä 2A ja 2B luokissa on aloitettu kokeilu, jossa luokkiakin on hieman sisustettu uusiksi. Pulpetteja on siirretty esim. luokan reunoille, jolloin keskelle jää lattialla työskentelyyn. Lisäksi luokkahuoneen keskellä on kaksi vähän korkeampaa ”saareketta”, joiden ääressä voi tehdä tehtäviä seisten. Kokeilun aluksi oppilaat saavat vapaasti valita työskentelypaikkansa, ja osa tehtävistä tehdään edelleen pöydän päällä. Oppilailla on myös mahdollisuus tuoda tyynyjä käyttöönsä.

Tervetuloa tutustumaan liikkuviin kakkosluokkiin!!!!

WP_20131010_007

WP_20131010_009