Liikuntapäivä perjantaina 21.9.2018

 

 

 

 

 

 

 

Koko koulu oli liikkeellä perjantaina. Liikuntapäivä alkoi yhteisellä päiväanavauksella liikuntasalissa klo 8.

Alakoulun ohjelman (luokat 1-6) olivat suunnitelleet koulumme kuudesluokkalaiset oppilaat. Toimintapisteitä oli yhteensä 7 ja ne olivat Lyseon koulun maastossa tai koulun liikuntasalissa.

Luokat 7-9 aloittivat alkuverryttelyn kävelemällä Paavo Nurmi -stadionille, jossa kisailtiin eri liikuntalajeissa. Päivän teemaan kuului oman luokan yhteishengen luominen ja  tsemppaaminen kannustushuudoin ja mainoskyltein.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ryhmätyötaitoja ja yhteisöllisyyttä edistettiin monipuolisesti liikunnan keinoin. Oppilaiden arvio päivän onnistumisesta oli oikein positiivinen.