Kesäohjeita 9. luokkalaisille

Kesällä selviävät yhteishaun tulokset. Opiskelupaikka pitäisi varmistaa, tarvittaessa hakea lisähaussa ja mahdollisesti hyödyntää valmentavaa koulutusta.

Alla on opinto-ohjaajan kokoama kooste näistä ohjeista. Tämä tieto löytyy myös Wilmasta, mutta koska se lakkaa toimimasta kun peruskoulu päättyy, löytyy se myös täältä nettisivulta.

Kesäohjeita 9. luokkalaisille

Tervetuloa uudet seiskaluokkalaiset!

Koulun julkisivu puistosta päin.

Luostarivuoren koulun uudet yläkoululaiset (7. luokat) tutustuvat uuteen yläkouluunsa keskiviikkona 12.8. koulun aloituksen yhteydessä.

Tulevat seiskat tulevat kouluun klo 8.10 ja kokoontuminen tapahtuu Samppalinnan puiston puolella koulun pääoven edessä. (Kulku Carl von Heidekenin polkua tai portaita Luostarinkadulta tai työväenopiston kulmalta)

Tulevat luokanohjaajat ottavat seiskat vastaan ja aloittavat kouluun tutustumisen yhdessä uuden luokkansa kanssa.

Tervetuloa aloittamaan yhteistä kolmen vuoden yläkouluaikaa!

Luokanohjaajat

7A alueen lähiluokka, Timo Puska

7B liikuntaluokka, Olli Pekanheimo

7C kuvataide, Tomi Helomaa

7D ruotsin kielikylpy, Cody Brown

 

Ankkalassa tapahtuu

Tänä vuonna kouluun odotetaan kanojen sijaan ankkoja. Poikkeustila on vaatinut poikkeuksellisia toimenpiteitä, mutta munat ovat turvassa.

Munat ovat olleet viikon haudontakoneessa. Nyt ne on läpivalaistu ja parista munasta löytyi alkio. Joissain munissa oli myös säröjä haudontakoneen aiheuttamana. Munat kuljetettiin tiistaina Annan kotiin etäopetuksen ajaksi. Kuoriutumisen odotetaan tapahtuvan 22 päivän päästä.

Oppilas lämmittelee käsiään munanhautomakoneen kyljissä.

Oppilas valmistelee ankanmunia haudontaa varten.

Ankanmunaa läpivalaistaan, jotta nähtäisiin sen sisällä oleva sikiö.

Oppilaat purkavat ja kokoavat haudontakonetta.

Ankanmunia laitetaan valmiiseen haudontakoneeseen.

Luostarivuoren yläkoulun infoilta uusien oppilaiden vanhemmille 7.1.2020 – haku erikoisluokille

Luostarivuoren koulun yläkoululuokkien infotilaisuus pidetään 7.1.2020 klo 18.30 osoitteessa Luostarinkatu 13.

Paikka: Kolmannen kerroksen aula.

Tilaisuudessa kerrotaan yläkouluopiskelusta Luostarivuoren koulussa sekä esitellään erikoisluokkatoimintaa ruotsin kielikylpy-, kuvataide- ja liikuntaluokilla.

Lisäksi tilaisuudessa annetaan lisätietoa  erikoisluokille hakemisesta.

Tervetuloa!

LIIKUNTALUOKKA

Ennakkotietoa liikuntaluokalle pyrkimisestä 2020 (tietoihin voi vielä tulla muutoksia)

Hakuaika päättyy 22.1. 2020

Turun perusopetuksen oppilaat tekevät hakemuksen Wilmassa

Turun perusopetuksen ulkopuolelta hakevat lähettävät erillisen hakemuslomakkeen osoitteeseen: liikuntaluokat@turku.fi

Haku vain yhteen kouluun mutta useampaan linjaan voi hakea.

Hakijat Turun ulkopuolelta voivat hakea kaikkiin vaihtoehtoihin:

Uinti, koripallo ja yleisvalmennus.

Testipäivä: Torstai 30.1. klo 10 Kupittaan urheiluhalli

Koripallon lajitesti on keskiviikkona 5.2.2020 klo 8-10 Samppalinnan palloiluhallissa ja uinnin lajitestiosuus (osallistuvat myös yleistestiin torstaina) on tiistaina 28.1.2020 klo 9-11 Impivaaran uimahallissa.

Varatestipäivä 11 – 12.2.2020

Oppilasvalinta vko 10, maaliskuun alku.

lisätietoja: harri.kumlander(ät)turku.fi

KUVATAIDELUOKKA

Kuvataideluokille voidaan seitsemännellä vuosiluokalla yleensä ottaa joitakin täydennysoppilaita erillisen testin perusteella.

Ulkokuntalaiset voivat hakea kuvataideluokalle erillisellä hakemuslomakkeella.

Hakemuslomake tässä linkissä.

Ilmoittautuminen 19.1.2020 mennessä.

Hakemuslomake lähetetään: henri.littunen(ät)turku.fi

Kuvataideluokan uusien oppilaiden testaus perjantaina 31.1. klo 9 – 11.30 Luostarivuoren koulussa. Luostarinkatu 13.

Kokoontuminen ennen testin alkua puiston puoleisella ovella, josta testaajat noutavat testattavat oppilaat.

Testin tulos ja tieto oppilaspaikasta voidaan ilmoittaa vasta maaliskuun alussa, kun liikuntaluokkien oppilasvalinta on valmistunut.

Hyväksytyn testituloksen jälkeen tulee vieraskuntalaisen oppilaan huoltajan vielä toimittaa koululle erillinen vieraskuntalaishakemus ennen oppilaspaikan myöntämistä.

Lisätietoja: teea.brunila(ät)turku.fi

RUOTSIN KIELIKYLPYLUOKKA

Ruotsin kielikylpyluokille voidaan ottaa täydennysoppilaina vain oppilaita, joilla on riittävät valmiudet osallistua ruotsin kielellä tapahtuvaan opetukseen.

Pelkkä B1-ruotsin opiskelu ei anna tarvittavia valmiuksia opiskella kielikylpyluokalla. Lisätietoja asiassa saa: ida.k.hurme(ät)turku.fi

Kielikylpyyn haetaan rehtorille lähetettävällä vapaamuotoisella sähköpostihakemuksella. Tämän jälkeen kielikylpyopettajat testaavat hakijoiden valmiudet opiskella kielikylpyluokalla.

 

Testeihin liikuntaluokalle,  kuvataideluokalle tai kielikylpyluokalle EI TULE ERILLISTÄ KUTSUA. Kaikki ilmoittautuneet tulevat testipaikalle ilmoitetun informaation mukaisesti.

Lisätietoja: Rehtori Henri Littunen

henri.littunen(ät)turku.fi tai 040 1861 144

 

 

Luostarivuoren MOK median ja viihteen maailmassa

Oppilaita Green Screenin edessä kuvaamassa.

Luostarivuoren yhtenäiskoulun yhteisen MOK-jakson teemana oli tällä kertaa viihteen ja median maailma. Aihetta käsiteltiin todella monipuolisesti ja pajat keskittyivät kaikkeen mikä liittyy viihteen ja median tuottamisesta viihteen kuluttamiseen ja oppilaiden hyvinvointiin median käyttäjinä.

Oppilaita työskentelemässä tietokoneilla ja Micro:biteillä.

Mikrobittien avulla tuotettiin elokuvamusiikkia ja samalla toteutettiin Turun perusopetuksen Steam-hanketta.

Lisäksi jakson aikana vierailtiin Turun ruotsalaisessa teatterissa tutustumassa teatterin maailmaan. Toinen vierailu kohde oli konserttitalo, jossa oppilaille esiteltiin Turun filharmonisen orkesterin toimintaa.

Åbo svenska teaternin parvi.

Elokuvatrailereita tehtiin myös koulun vintillä, jonne vain harvoin on oppilailla pääsyä.

Oppilaita tekemässä elokuvatrailereita koulun vintillä.

MOK-jakson aikana oppilaat luokilla 4 – 9 työskentelivät eri-ikäisten sekaryhmissä samoin kuin pienet oppilaat luokilta 1 – 3.

Jakson tavoitteena oli saada monipuolinen käsitys siitä, miten media ja viihde vaikuttavat meihin nykymaailmassa ja mitä kaikkea niiden maailmaan kuuluu.

 

 

 

Japanilaiset Luostiksessa 2019

Tiistaina elokuun viimeisellä viikolla lauma japanilaisia poikia saapui Luostarivuoren kouluun. He olivat täällä Suomessa noin viikon ja yöpyivät 7. ja 8. luokkalaisten kodeissa.

Japanilaiset opettajat tervetuliastilaisuudessa koulun rukousaulassa.

Tiistai 27.8

Japanilaiset saapuivat tiistaina bussilla Luostarivuoren kouluun. Me hostit haimme heidät koululta. Bussia odotellessa tunnelma oli hyvin innostunut. Kun japanilaiset vihdoin tulivat, piti meidän löytää parimme. Se oli hieman hankalaa, koska mielestäni kaikki näyttivät samalta, mutta viikon aikana opin erottamaan kuka on kuka. Kun pääsin japanilaiseni kanssa autoon, nukahti hän heti. Ensimmäiseksi, kun pääsimme kotiin esittelin taloni hänelle. Sitten söimme lohta ja uusia perunoita. Monessa perheessä annettiin lahjoja ensimmäisenä iltana, mutta minun japanilainen oli todella väsynyt ja halusi antaa lahjansa seuraavana päivänä. Noin kello yhdeksältä hän meni nukkumaan.

Keskiviikko 28.8

Keskiviikkona olikin luvassa reissu Heinänokkaan. Väsymystä oli ilmassa, mutta se ei haitannut menoa. Aamulla kuitenkin oli ensin luvassa hosteilla ihan normaali tunti ja sen jälkeen japanilaiset esittivät oman seremoniansa koko koululle. Heillä oli tietovisa japanista, perinteisten japanilaisten lelujen esittelyä, eräs oppilas näytti karatetaitojaan ja he jopa lauloivat meille suomeksi sekä japaniksi. Keskipäivällä kävelimme keskustaan ja meillä oli siellä hetki vapaa-aikaa. Kaveriporukkani ja meidän japanilaisemme päätimme mennä yhdessä Nuvoleen jäätelölle ja Muumi-kauppaan. Sen jälkeen nousimme bussiin ja lähdimme Heinänokkaan. Heinänokassa oli todella kivaa. Ensin menimme uimaan ja yllätyin, kun japanilaiset olivat ensimmäisenä vedessä, vaikka omani valitteli Suomen kylmiä uintikelejä. Ari Kalske oli antanut kavereilleni ja minulle tehtäväksi kerätä mereneläviä ja onnistuimme nappaamaan leväkatkan ja meduusan. Grillasimme myös makkaraa ja joimme mehua uimisen jälkeen. Sitten oli luvassa yhteistoimintaa, joka edisti hostin ja japanilaisen yhteishenkeä. Meidän piti esimerkiksi kerätä erilaisia asioita metsästä ja muuta kivaa. Kotiin saavuttua ei kestänyt hetkeäkään, kun japanilainen jo nukahti noin kello puoli kymmeneltä.

Japanilaisten vaihtoon osallistuville jakaman viininpunaisen pikeepaidan logo: Logossa kieloa ympäröivät sakura-kukat ruudun muotoisessa laatikossa. Laatikon alla on teksti: KeioFutsubu-Luostarivuori, sitten tekstiä japaniksi, sitten 5th WORLD TOUR 2019.

Torstai 29.8

Torstaina japanilaiset lähtivät päiväretkelle Tampereelle ja hosteilla oli normaali koulupäivä. Tampereella he ainakin menivät kauppahalliin ja söivät munkkeja. Illalla, kun he olivat taas Turussa menin hostini ja muun perheeni kanssa ravintolaan. Sinne tuli myös muutama muukin vaihdossa olijoista. Pyöräilimme ravintolaan jokirantaa pitkin. Uskon, että se oli mukava kokemus japanilaiselleni, koska hän halusi mennä muinakin iltoina pyöräilemään. Matkalla ravintolaan näimme myös opettajat, jotka olivat toisessa ravintolassa. Me kaikki söimme pizzaa ja se näytti maittavan myös japanilaisille. Yht´ äkkiä japanilaiset menivät ulos heittelemään palloa kenellekään sanomatta. Me suomalaiset vähän yllätyimme, mutta mentiin kuitenkin ulos heidän kanssaan. Vähän ajan päästä japanilaiset juoksentelivat Aurajoen reunoilla. Se näytti hieman vaaralliselta. Kun oli aika lähteä kotiin otimme valokuvia, koska Aurajokivarsi oli todella hienosti valaistu. Pääsin japanilaiseni kanssa kaverini kyydillä kotiin, koska olimme unohtaneet pyörän lamput kotiin. Kotona söimme jäätelöä ja syötimme salmiakkia japanilaiselleni.

Perjantai 30.8

Perjantainakin japanilaiset olivat koko koulupäivän ajan poissa, nimittäin Kustavissa Kalsken mökillä. Japanilaiseni kertoi, että siellä oli ollut kivaa ja mahtavaa nähdä metsää. He kuitenkin saapuivat sieltä kahdeksalta, joten emme ehtineet tehdä paljon mitään. Minulla oli kuitenkin iltatreenit taitoluistelusta ja japanilaiseni halusi tulla katsomaan niitä. Hänellä oli todella kylmä ja lainasikin pipoa, kaulahuivia ja toppatakkia, vaikka itse olinkin vain yhdellä vaatekerroksella liikeellä. Juttelu luisti hyvin matkalla kotiin ja viikonloppu alkoi mahtavasti.

 

Japanilaisen koulun viiri: sininen, jossa punainen vaakaraita. Raidassa lukee valkoisella KEIO. Viirin vasemmassa yläreunassa on keltaisella kaksi kalligrafiakynää ristissä - Keio Futsubun logo.

Lauantai 31.8

Lauantaina menin neljän japanilaisen ja heidän hostiensa kanssa Kuhankuonolle retkeilemään. Matkustimme sinne omalla autollamme. Siellä kiersimme järven nimeltä Savojärvi. Reitti oli todella kaunis ja sopivan pituinen, vaikka yksi vieraistamme ajatteli, että reitti on liian pitkä. Ensimmäisellä tauolla söimme eväitämme. Japanilaiseni oppi tekemään kiehisiä puukolla. Leikimme myös hippaa japanilaisten kanssa. He olivat todella nopeita. Sitten jatkoimme matkaa pitkospuita pitkin. Kävellessämme näimme myös sisiliskon. Pian olimmekin jo seuraavalla taukopaikalla. Siellä söimme jälkiruokaa. Kun jatkoimme matkaa, löysimme suolta karpaloita. Japanilaiseni mielestä ne olivat liian kirpeän makuisia. Matkalla autollemme näimme kuolleen käärmeen. Japanilaiset katsoivat sitä kauhuissaan. Paluumatkalla kuuntelimme japanilaista poppia. Mielestäni se kuulosti ihan hyvältä. Kun pääsimme kotiin lähdimme heti Skanssiin. Kävimme katsomassa Marimekossa, Finlaysonilla ja K-citymarketissa. Kun pääsimme takaisin kotiin rupesimme leipomaan. Teimme mustikkapiirakkaa. Japanilaiseni tykkäsi leipomisesta ja jopa videoi, kun leivoimme. Päivällisen jälkeen menimme vielä pyöräilemään.

Maanantai 2.9

Maanantaina oli taas tavallinen koulupäivä. Koulupäivän jälkeen japanilaiseni seurasi minua pianotunnille. Hänkin harrastaa pianon soittoa, joten pyysin, että hän soittaisi jotakin. Hän soitti Finlandian ja Turkkilaisen marssin. Japanilaiseni oli todella taitava soittaja. Opettajanikin hämmästyi. Myöhemmin illalla menimme perheeni kanssa keilaamaan. Japanilaiseni tykkäsi siitä kovasti ja oli tosi hyvä siinäkin. Hän kertoi, että käy joka viikko keilaamassa kavereidensa kanssa. Kun tulimme kotiin annoimme hänelle vielä läksiäislahjoja ja söimme.

– Ilona ja Aura

Lauantain, sunnuntai, maanantai ja tiistai

Viikonloppu japanilaisten kanssa

Menimme lauantaiaamuna mökille, jossa näytimme vaihto-oppilaalle suomalaista luontoa, kävimme sienessä, saunassa ja söimme päivällistä. Lähdimme sunnuntaina takaisin kotiin. Kävimme aamulla kiertelemässä suomalaisia kauppoja. Turkulaisista nähtävyyksistä valitsimme Tuomiokirkon sen vanhan ja kauniin arkkitehtuurin takia. Menimme myös ravintolaan syömään tyypillistä suomalaista ruokaa ja samalla tutustutimme hänet länsimaalaiseen ravintolakulttuuriin. Maanantaina menimme kouluun. Koko päivän satoi, joten emme voineet mennä esimerkiksi piknikille. Vietimme siis mukavaa perheiltaa sisällä. Tiistaina lähdimme aamusta bussilla kohti Helsinkiä. Vietimme siellä kivan viimeisen päivän. Söimme Kampissa lounasta, menimme Iittala kauppaan, kauppatorille ja Muumikauppaan ennen, kun jouduimme sanomaan surulliset hyvästit uusille ystävillemme. Viikko oli todella hauska!

– Kerttu

9d i Hålandsdalen 8-13.9.2019

 

Yhteispohjoismainen leirikoulu Hålandsdalenissa

 

 

Leirikoulu oli mukava ja onnistunut kokemus. Lähes joka iltaan kuului eri maan järjestämä ilta-aktiviteetti, joissa muut pääsivät tutustumaan kyseiseen maahan erilaisten leikkien ja kilpailujen kautta. Meidän ilta koostui Turkua käsittelevästä PowerPointista, lausumiskilpailusta ja letkajenkan tanssimisesta.

Maanantaina vierailimme paikallisessa vanhassa puukirkossa ja tutustuimme toisiimme pienissä ryhmissä.

 

Tiistaina pääsimme vaeltamaan Norjan luontoon. Porukka jaettiin eri tasoisille reiteille, ja kiipesimme mm. Ottanosa -vuoren (976 m) huipulle . Osa porukastamme jatkoi vielä kahdelle muullekin huipulle.

                               

 

Keskiviikkona  aamupäivällä saimme elää 1800-luvulla eläneiden norjalaisten arkielämää erilaisten workshopien kautta. Myöhemmin päivällä matkustimme bussilla Bergenin keskustaan, jossa norjalaiset nuoret opastivat meitä. Kiersimme erilaisia nähtävyyksiä, ja nousimme funikulaarilla Bergenin yläpuolelle, Fløyen-vuorelle. Saimme kierrellä kaupoissa ja lopuksi söimme koko porukalla Peppes Pizza -nimisessä ravintolassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Torstaina oli toinen retkipäivä ja pääsimme melomaan. Saimme juoda hyvää lämmintä mehua lounastauon aikana. Päivän aikana leirikoulun opettaja kertoi meille lisää norjalaisten ihmisten elintavoista. Päivän päätteeksi kaikki palasivat leirikeskukseen märkinä. Muutamia kyyneliä tuli myös vuodatettua.

 

 

 

 

 

 

 

Perjantaina pakkasimme tavaramme ja leirikoulun rehtori Anne sanoi viimeisen kerran ”Velkommen til frokost”. Sen jälkeen hyvästelimme muut oppilaat ja matkasimme lentokenttää kohti suomalaisen iskelmän ja nukkuvien oppilaiden täyttämällä bussilla.

Kerttu ja Aada

 

           

 

Uudet seiskat – uudet läppärit

Seiskaluokkalaisia kokeilemassa uusia läppäreitään.

Turun perusopetuksen kaikilla 7 – 9-luokkalaisilla on nyt henkilökohtainen päätelaite käytössään. Koulumme uudet seiskat saivat tuliterät PC-läppärit käyttöönsä. Useimpien oppilaiden kokemuksiin ei välttämättä kuulu Windows-ympäristö ja PC ja tästä syystä koulu toteutti kaksipäiväisen PC-orientointijakson 22. – 23.8, jotta koneet saadaan tehokäyttöön heti alusta alkaen.

Kiitos koulumme opettajille jakson erittäin laadukkaasta toteuttamisesta ja työniloa koulumme oppilaille myös PC-maailmassa!

Lisää seiskaluokkalaisia kokeilemassa uusia läppäreitään.