Luostarivuoren yhtenäiskoulun yhteisen MOK-jakson teemana oli tällä kertaa viihteen ja median maailma. Aihetta käsiteltiin todella monipuolisesti ja pajat keskittyivät kaikkeen mikä liittyy viihteen ja median tuottamisesta viihteen kuluttamiseen ja oppilaiden hyvinvointiin median käyttäjinä.
Mikrobittien avulla tuotettiin elokuvamusiikkia ja samalla toteutettiin Turun perusopetuksen Steam-hanketta.
Lisäksi jakson aikana vierailtiin Turun ruotsalaisessa teatterissa tutustumassa teatterin maailmaan. Toinen vierailu kohde oli konserttitalo, jossa oppilaille esiteltiin Turun filharmonisen orkesterin toimintaa.
Elokuvatrailereita tehtiin myös koulun vintillä, jonne vain harvoin on oppilailla pääsyä.
MOK-jakson aikana oppilaat luokilla 4 – 9 työskentelivät eri-ikäisten sekaryhmissä samoin kuin pienet oppilaat luokilta 1 – 3.
Jakson tavoitteena oli saada monipuolinen käsitys siitä, miten media ja viihde vaikuttavat meihin nykymaailmassa ja mitä kaikkea niiden maailmaan kuuluu.