Kategoriat
Työelämä- ja korkeakoulukurkistukset

Yrityksen brändin kehittämisprojekti englannin kurssilla

Vaasan lyseon lukiossa suunniteltiin ja toteutettiin osana englannin kurssia yhteistyöprojekti projektiliiketoiminnan palveluita tuottavan insinööritalo Prohoc Oy:n kanssa. Käytäntö kehitettiin Lukion työelämäkumppanit -hankkeessa.

Käytännön kuvaus

Kurssin (ENA06) aihepiireihin kuuluvat opiskelu, työelämä ja liiketoiminta, joten projekti sopi aiheena mainiosti kurssin teemoihin. Prohocin työkielenä on englanti, joten projektikin toteutettiin suurelta osin englanniksi. Yhteistyöprojektissa opiskelijat tutustuivat yrityksen liiketoimintaan ja toimintakulttuuriin sekä pääsivät kehittämään ja arvioimaan yrityksen brändiä ja sen arvoa.

Projektin toteutukseen käytettiin noin kolme oppituntia, jonka lisäksi opiskelijat pohtivat ja valmistelivat toteutusta kotiläksyjen muodossa. Suunnittelimme ja ideoimme etukäteen yhdessä Prohocin operatiivisen johtajan kanssa projektin sisältöä ja toteutusta, jonka jälkeen esittelin projektin opiskelijaryhmälleni. Suunnitteluun ja aikataulutukseen on hyvä varata riittävästi aikaa.

Yritysvierailun jälkeen opiskelijat ryhtyivät selvittämään Prohocin yrityskuvaa ja -kulttuuria ja sen pohjalta suunnittelemaan kysymyksiä tulevia haastatteluita varten. Yrityksen edustajia tuli vierailemaan luennolle ja opiskelijat haastattelivat heitä englanniksi pienryhmissä. Opiskelijat kokivat merkitykselliseksi, että saivat käyttää englantia autenttisessa tilanteessa ja samalla oppivat paljon haastateltavistaan ja yrityksestä. Lopuksi työt esitettiin ja arvioitiin Prohoc Oy:n kanssa.

Käytännön hyödyt ja tulokset

Merkittävää lisäarvoa toi englannin kielen käyttäminen käytännössä. Paitsi kielen käyttäminen myös todellisen työtehtävän tekeminen oli opiskelijoista mielekästä (vrt. kurssiin kuuluva tehtävä, jossa tekevät työhaastatteluja toinen toisilleen). Opiskelijoiden kielitaito – sekä rohkeus käyttää vierasta kieltä – kehittyivät. Lisäksi opiskelijat oppivat työelämästä ja etenkin projektien hallinnasta ja niiden toteutuksesta.

Tutustu lisää

Vaasan lyseon lukiossa kehitettiin työelämäyhteistyötä englannin kielen kurssille – Lukion työelämäkumppanit -blogi (linkki)

Vaasan lyseon lukion englannin kurssin opiskelijat mukana Prohoc oy:n arvojen ja brändin uudistamisprojektissa – Lukion työelämäkumppanit -blogi (linkki)

Lisätietoja

Vaasan lyseon lukio

Hanna Perhiö

etunimi.sukunimi@edu.vaasa.fi

20.3.2020

Liitteet

Prohoc Oy -blogi (pdf)