BETT on vuosittain järjestettävä Euroopan suurin, kansainvälinen opetusteknologian tapahtuma Lontoossa, messukeskus ExCelissä. Tapahtumaan osallistuu myös satoja suomalaisia opetusalan toimijoita. Kaiken kaikkiaan tapahtumaan odotetaan tänä vuonna yli 35 000 opetusalan ammattilaista.
BETT-viikkoon kytkeytyy paljon myös muuta toimintaa jo tiistaista alkaen, kuten mahdollisuus kouluvierailuhin, joihin osa ryhmästämme osallistuu.
Tässä blogissa Turun sivistystoimialalta vuoden 2015 tapahtumaan osallistuvat raportoivat näkemästään ja kokemastaan niin itse tapahtumassa kuin kouluvierailuilla.
BETTiin tänä vuonna lähtevät Juho Airola, Juha Pitkänen ja Mika Luoto (Kerttulin lukio) sekä Jouni Paakkinen, Mikko Hirvonen ja Antti Huttunen (TOP-keskus)*. Osallistujat eivät matkusta yhtenä ryhmänä, joten luvassa on havaintoja tapahtuman eri puolilta sekä eri oheisvierailuista.
Raportoimme makupaloja tapahtuman aikana (21.-24.1.2015) sekä sulateltuja paloja myös sen jälkeen.
Muiden suomalaisten vieraiden tunnelmia voi seurata esim. Twitterissä hashtagillä#finnbett ja kansainvälisesti #bett2015.
Lisää matkaraportteja löytyy Matleena Laakson blogin kautta:
BETT 2015: Suomalaisten matkaraportit
(*jos olet osallistumassa Turusta, emmekä tiedä asiasta, ota yhteyttä Jouniin ja tule mukaan bloggaamaan!)