Ongelmakoulusta menestyskouluksi – kouluvierailu Hove Park Schooliin

Perjantaina minä ja Ville teimme kouluvierailun parin tunnin ajomatkan päässä Lontoosta sijaitsevaan Brightonin Hove Park Schooliin. Koulu on ollut yksi Bett-tapahtuman suosituimmista kouluvierailukohteista, eikä suotta: 2000-luvun alussa koululla oli huono maine, oppimistulokset olivat heikkoja ja koulussa oli väkivaltaista käyttäytymistä. Viimeisen kolmen vuoden aikana koulun oppimistulokset ovat kuitenkin parantuneet eri mittareilla yli 30 % ja kouluviihtyvyys on kohonnut jopa satoja prosentteja. Mikä on saanut aikaan näin valtavan muutokseen?

Hove Park Schoolin avain menestykseen on ollut täydellinen oppimisympäristön ja toimintakulttuurin muutos. Vuodesta 2011 alkaen koulussa on toteutettu ns. 1:1-mallia, jossa jokaisella koulun 1200 oppilaalla on henkilökohtainen iPad. Lisäksi koulussa on uusi, kattava langaton verkko. Oppilaat ja heidän perheensä maksavat iPadista vahvasti tuetun hinnan. Lisäksi vähävaraisia perheitä tuetaan rahallisesti laitehankinnoissa. Jos perhe päättää olla kokonaan hankkimatta laitetta, koulu lainaa iPadin oppituntien ajaksi.
Esittelypuheissa tuli vahvasti esiin koulun näkemys tabletista ennen kaikkea oppimista tukevana työkaluna, ei itsetarkoituksena. Ajattelumallissa oppimisprosessi jaetaan viiteen osa-alueeseen, joita ovat ymmärtäminen, analysointi, arviointi, soveltaminen ja uuden tuottaminen. Lisätietoa mallista ja ehdotuksia hyvistä sovelluksista kuhunkin käyttötarkoitukseen löytyy tarkemmin alla olevista kaavioista.

DSCF5022 IMG_0146

Vierailun päätteeksi kiersimme luokissa tutustumassa oppitunteihin ja toden totta kaikissa luokissa iPadit olivat ahkerassa käytössä. Yleisluontoisista ohjelmista esiteltiin erityisesti Book Creator, jonka avulla voi laatia esimerkiksi portfolion kuvaamataidossa tai runokokoelman äidinkielen tunneilla, sosiaalinen media Edmodo sekä Pages muistiinpanojen tekemiseen. Koulussa kannustettiin teknologian luovaan ja kokeilevaan käyttöön. Esimerkiksi kameraa voi käyttää kekseliäästi vaikkapa liikunnan tunnilla liikesarjojen videointiin, jolloin oppilas saa välitöntä palautetta liikuntasuorituksistaan. Maantiedossa iMotionin avulla voi luoda esimerkiksi stop motion –animaation vuorovesi-ilmiöstä, tai tutkia siemenen itämistä biologian oppitunnilla. Kielten opettajien keskuudessa erilaiset sanakirjat ja puheen tallentamiseen soveltuvat ohjelmat olivat erityisen suosittuja, ja kemian tunteja varten tableteista löytyi tietysti jaksollinen järjestelmä. Osa ohjelmista on iPadissa valmiiksi asennettuna, mutta oppilailla on täysi vapaus valita ja asentaa heidän oppimistyyliinsä parhaiten sopivia ohjelmia.

Kaiken kaikkiaan vierailu oli hyvin mielenkiintoinen ja hyvä vastakohta uutuuttaan hohtavalle Crown Woods Collegelle, johon tutustuimme edellisenä päivänä (lue tästä Villen juttu Crown Woods Collegesta). Varmasti Hove Park Schoolin oppimistulosten ja kouluviihtyvyyden huiman parantumisen taustalla on kokonaisvaltainen muutos, ei pelkät iPadit. Pohdimme, että henkilökohtaisen tablettien johdonmukainen käyttöönotto kaikilla oppitunneilla ja oppimisprosessin kaikissa vaiheissa on ollut valtava konkreettinen muutos koulun arjessa, jonka yhteydessä on ollut luontevaa vaikuttaa oppilaitoksen toimintakulttuuriin kaikilla rintamilla. Kuulimme myös epäonnistuneista hankkeista, joissa oppilaille annetut iPadit ovat jääneet käyttämättömiksi tai niitä oli kohdeltu kaltoin. Oppilaiden vastuu omien laitteiden käytöstä opettaa luontevasti omaisuudesta huolehtimista sekä osoittaa luottamusta oppilaiden ja opettajien välillä. Ennen kaikkea hankkeen onnistuminen edellyttää koulun opettajilta poikkeuksellista sitoutumista uusiin oppimisympäristöihin ja toimintamalleihin sekä rehtorilta vahvaa muutosjohtajuutta siirtymävaiheessa.

Teksti: Lauri Ruotsalainen

Kuvat: Ville Vehmanen

Linkkejä:

Kategoria(t): BETT Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.