Ohjelmointi on viime aikoina noussut uuden opetussuunnitelman myötä taas enemmän esille. Kaksi vuotta sitten BETT-messuilla vieraillessani havaitsin, että ohjelmointitaitoisia kaivataan toden teolla työelämässä ja että ongelmaa paikkaamaan oli julkaistu mm. Micro:bit mikrokontrolleri. Micro:bitin avulla ohjelmointi konkretisoitui, koska koodi muttui näkyväksi (physical computing tai physical programming). Tämän vuoden BETT vierailu ei oikeastaan tarjonnut tällä alueella muuta yllätystä kuin sen miten voimakkaasti Aasia on tullut ohjelmointi- ja robotiikkamarkkinoille. Micro:bit johdannaisten tarjonta oli todella laajaa ja erilaiset pikkurobotit olivat kaiken näköisiä, kokoisia ja muotoisia. Pelkkä teoreettinen ruudulla tapahtuva ohjelmointi ei tuntunut olevan enää mitään, jopa Apple käytti Swift-ohjelmoinnissaan mm. Parrot-droneja.
Jatkumo alhaalta ylös on tärkeää
Selkeä linjaus ohjelmointituotteissa oli tällä kertaa jatkuvuus ja nousujohteisuus. Ohjelmointi aloitetaan jo alimmilla luokilla ja heti robottien kanssa. Käskyt annettiin korteilla tai esim. ”lätkillä”, jotka laitetaan peräkkäin sopivaan lokerikkoon, joka sitten käskyttää robottia liikkumaan tai tekemään asioita. Pienissä lätkissä saattoi olla sisällä rfid-siru, jotta lokerikko tunnistaa mikä käsky on kyseessä. Näin yksinkertaisilla lätkillä on mahdollista saada aikaan hyvinkin monimutkaisia käskyjonoja ilman että tarvitsee käyttää tietokonetta tai tablettia.
Muovisten lätkien järjestelemisestä on luontevaa siirtyä visuaaliseen ohjelmointikieleen, jossa käskyblokkeja siirtelemällä saadaan haluttu toiminto aikaan. Periaatteessa kyseessä on edelleen muovilätkien järjestelyä, mutta nyt se tehdään tietokoneen tai tabletin ruudulla. Kun visuaalisesta ohjelmoinnista halutaan siirtyä tekstipohjaiseen ohjelmointiin, oli usein mahdollista siirtyä Pythoniin tai Javascriptiin. Suurin osa laitteista totteli jompaa kumpaa kieltä. Tekstipohjaiseen kieleen siirtyminen on helpompaa kun ohjelmoinnin ”rakenneajattelu” on tuttua monen vuoden kokemuksella.
Nuorimmille suunnatut robotit olivat valmiita kokonaisuuksia, joita voi vanhempana ”tuunata” tai rakentaa alusta loppuun itse. Pienimmille oppilaille oli tarjolla söpöjä pupurobotteja ja isommille teknisiä rakennussarjoja. Pienimpienkin oppijoiden roboteissa oli enemmän ”aisteja” kuin ennen. Erilaiset sensorit ja ledinäytöt olivat tulleet kiinteäksi osaksi liikkuvia amppareita, kuutioita ja palloja. Hyvä näin, koska nyt yksinkertaistenkin robottien käyttöikä kasvaa. Pelkkä eteen-taakse-sivulle liikuttaminen ei loputtomasti jaksa innostaa. Osa valmistajista oli huomannut tehdä roboteille maton, jossa oli lautapelimaisia toimintoruutuja. Tähän oli vielä yhdistetty tehtäväkortteja tai vihko, jossa oli mukaansatempaava tarina. Ohjelmoinnin harjoittelu muuttui sujuvasti oppimispeliksi kun robotti suoritti kortin määräämää tai tarinassa mainittua tehtävää matolla tai lattian kokoisessa teknokaupungissa.
Pienimmille suunnatuissa rakennussarjoissa palat kiinnittyivät toisiinsa magneeteilla. Tämä mahdollistaa erilaisten sensorien ja osien kytkemisen ilman johtoja. Palikoiden rakentaminen ja purkaminen kävi hetkessä eikä johdot menneet sekaisin. Kehittyneemmät Micro:bit, Arduino ja Raspberry Pi -pohjaiset kuuajoneuvot, sademetsäekosysteemit tai kodin elektroniikkajärjestelmät vaativat sitten jo kunnon johdotuksia sekä johtojen juottamista kiinni. Hauskana piirteenä näissäkin oli usein se että tarvittavia osia valmistettiin itse 3D-tulostimella, laserleikkurilla ja CNC-jyrsimellä.
Kokonaisuutena kun miettii messujen robottitarjontaa niin polkuajattelu ja tekeminen (Maker) olivat saumattomasti liitetty toisiinsa. Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta. Se on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa ja meilläkin mennään voimakkaasti samaan suuntaan. Yllätyksenä tuli tarjonnan laajuus. Tässä menee nyt hetki kun saan pureskeltua koko esiteläjän ja poimittua jokaisesta robottimerkistä sen kaikkein parhaimman idean omaan varastooni.
