Saksan kieliluokat – alakoulu

Elokuussa koulutiensä saksan kieliluokilla aloittaneet ekaluokkalaiset saivat perinteen mukaisesti Schultütet koulunaloituksensa kunniaksi. Samoin heidät toivottivat heti tervetulleeksi kummioppilaat, jotka auttoivat aluksi ruokailussa ja pitivät seuraa välitunneilla. Uuden lukuvuoden alussa oppilaat, perheet ja opettajat viettivät koulun pihalla rentoa grilli-iltaa, johon kannatusyhdistys oli järjestänyt runsaat tarjoilut ja hienot äänentoistolaitteet.

Askarreltuja paperilyhtyjä rivissä
Martinpäivän lyhtyjä

Marraskuun perinteisiin kuuluu Martinpäivän vietto, jota varten jokainen oppilas askarteli lyhdyn. Tällä kertaa lyhtykulkue oli suunniteltu kulkevaksi Kauppatorin ympäri, mutta rankan sateen vuoksi kulkue siirrettiin pidettäväksi koulun käytävillä. Kaikki Puolalan oppilaat saivat ihastella tunnelmallista kulkuetta ja tietää lisää Martinpäivästä viidesluokkalaisten tekemässä päivänavauksessa. Kulkueen jälkeen keräännyttiin syömään brezeleitä, jotka Martinpäivän sanoman mukaisesti jaettiin koulutovereiden kesken.

Kevään suurin ja odotetuin tapahtuma on riehakas karnevaali, jossa pukeudutaan naamiaisasuihin, katsotaan toisten esityksiä ja herkutellaan. Tämän vuoden pukeutumisteemana olivat satuhahmot, ja salissa nähtiin esimerkiksi monia Grimmin saduista tuttuja hahmoja. Juhlijoita viihdyttivät oppilaiden itse valmistelemat taitavat ja hauskat esitykset.

Neljä oppilasta naamiaisasuihin pukeutuneina
Karnevaalin riemua

Kannatusyhdistys ja saksan kieliluokat järjestivät monen vuoden tauon jälkeen myös iltatapahtuman koululla. Vappudiscoon olivat tervetulleita kaikki koulun oppilaat, ja kävijöitä olikin runsaasti. Sali täyttyi toiminta- ja arvontapisteistä, hyvästä musiikista ja notkuvista buffetpöydistä. Tapahtuman tuotto kerättiin saksanluokkien kannatusyhdistykselle, jonka varoilla tuetaan luokkien toimintaa ja materiaalihankintoja vuosittain.

Toukokuussa koulullamme vieraili saksankielinen nukketeatteriesitys, joka nauratti niin lapsia kuin aikuisiakin. Hauskoja hetkiä on koettu myös luokkien yhteisillä piknikretkillä kevään aikana.

Myös tänä lukuvuonna oppilaamme ovat päässeet harjaannuttamaan kielitaitoaan saksaa äidinkielenään puhuvien opastuksessa. Lukuvuoden aikana meillä on vieraillut neljä opetusharjoittelijaa. He ovat esimerkiksi lukeneet oppilaiden kanssa saksankielisiä kirjoja, pelanneet pelejä ja ohjanneet ryhmille saksaksi kemian kokeellisia töitä.

Kouluvuoden loppumista juhlistettiin salissa kevätjuhlassa. Ohjelmassa oli monta upeaa esitystä, kuudesluokkalaisten puhe, sekä kannatusyhdistyksen tukemien kirjastipendien jako.

Tavalliseen lukuvuoteen mahtuu paljon toimintaa ja tapahtumia, mutta tulevana syksynä saksanluokkia odottaa aivan erityisen tärkeä juhla. Puolalan koulun saksanluokat viettävät silloin 30-vuotismerkkipäiväänsä, jonka kunniaksi pidetään kutsuvierastilaisuus sekä vapaamuotoisempi pihajuhla.

Suomalais-venäläiset luokat

Suomalais-venäläisten luokkien lukuvuosi alkoi ekaluokkalaisten tutustumisviikolla, ja kummit olivat suurena apuna pienimmille, kiitokset siitä! 

Tutustumisviikkoa jatkettiin ensimmäisen Kellonsoiton juhlalla. Uudet ekaluokkalaiset toivotettiin tervetulleiksi kunniakujalla, aplodeilla ja lahjoilla. Lahjat on ystävällisesti tuonut entinen alkuopetuksen opettajamme Marja Salonen-Nikolajev. 

Kuvassa kaksi kuudesluokkalaista kantavat ekaluokkalaisen oppilaan käytävän oven kautta. Muut oppilaat taputtavat ja hymyilevät.
Ensimmäisen kellonsoiton juhla

Syyskuun lopussa pidettiin perinteiseksi muodostunut Privet-tapahtuma kaikille halukkaille alakoulun oppilaille. Mukana järjestelyissä oli suomalais-venäläisten luokkien kannatusyhdistys SuVeKa, huoltajia ja kahdeksannen luokan oppilaita. Ohjelmassa oli musiikkia, tatuointia, ongintaa, tanssikilpailu ja tietysti buffet. Kaikilla oli hauskaa. 

Tammikuun alussa alakoululaiset kokoontuivat luokkatasoittain juhlimaan uuden vuoden juhlaa hauskan kilpailun muodossa. 

Maaliskuun alussa yhdeksäsluokkalaiset pääsivät Helsinkiin nauttimaan “Jevgeni Onegin”-oopperasta. Matka tehtiin yhdessä 8. musiikkiluokkalaisten kanssa bussilla. Ennen esitystä oppilaat pääsivät kurkistumaan Helsingin oopperatalon tiloihin. Itse oopperaesitys jakoi oppilaiden mielipiteitä, mutta koko tapahtuma oli jokaiselle kokonaisuudessaan unohtumaton kokemus. 

Maaliskuun 8. päivänä juhlimme perinteistä kansainvälistä naistenpäivää. Yhdessä SuVeKa:n kanssa järjestimme koululla aamukonsertin ja herkkubuffetin. Vieraaksi kutsuttiin kaikkien suomalais-venäläisten luokkien äidit ja mummot. Oppilaat esiintyivät yhdessä sekä ryhmissä ja esiintymiset saivat lämpimän vastaanoton vierailta. Jokaista äitiä muistettiin oppilaan tekemällä lahjalla. Seitsemäsluokkalaiset olivat juhlassa mukana auttamassa. 

Toukokuussa yhdeksännen ja kuudennen luokan oppilaat kirjoittivat toisilleen kirjeitä, joissa aiheena oli siirtyminen yläkoululle. Kirjeenvaihdossa ysit kertoivat yläkoulun omista kokemuksistaan, ja kuutoset saivat esittää kysymyksiä yläkoululaisille. Päätteeksi luokat myös tapasivat ja jakoivat kuulumisia. 

Toukokuussa järjestettiin yhteistyössä venäjänkielisen Baby Klubi Plus –yhdistyksen kanssa alakoulun oppilaille jo perinteeksi muodostunut toimintapäivä Katariinanlaaksossa. Oppilaita odotti monipuolisia tehtäviä työpisteillä ja lopuksi järjestettiin yhteinen piknik ja vietettiin aikaa yhdessä. 

Viimeisellä viikolla kokoonnuimme viettämään venäjän kieliluokkien kevätjuhlaa. Jokainen luokka esitti omaa ohjelmaa, lauloimme yhdessä juhlaväen kanssa yhteislauluja ja haikein mielin hyvästelimme toisiamme kesäloman ajaksi.    

Alakoulun monialaiset oppimiskokonaisuudet

Tänä lukuvuonna Puolalan koulun alakoulussa järjestettiin kaksi monialaisen oppimisen viikkoa. Syyslukukauden viikon teemana oli ”Elävä kulttuuriperintö”. Vuosi 2023 oli Elävän perinnön teemavuosi ja Unescon aineettoman kulttuuriperinnön 20. juhlavuosi.

Askarreltu pienoismalli Turun käsityöläismuseon maalarinverstaasta
Oppilaat tutkivat paikallista kulttuuriperintöä

Viikon aikana kaikki luokat tutustuivat kulttuurin ja elävän perinnön käsitteisiin. Jokainen luokkataso keskittyi aineettoman perinnön yhteen osa-alueeseen, ja teki siihen liittyviä vierailukäyntejä, tehtäviä ja projekteja. 1.-2. -luokat tutustuivat perinneleikkeihin, loruihin ja kansansatuihin. 3. luokkien aiheena oli paikallisuus, taide ja luovuus. 4.-luokat viettivät viikon rakennus- ja luonnonperinnön parissa. 5. -luokat keräsivät juhlaperinteitä ja osallistuivat samalla valokuvauskilpailuun, jossa kerrytettiin eurooppalaisten juhlaperinteiden wikikirjastoa. 6. -luokat tutustuivat paikallishistoriaan kaupungilla Oppi-sovelluksen opastamana. MOK-viikon aikana opittiin myös paljon tärkeitä arjen taitoja, kuten työskentelemään eri luokkien oppilaiden kanssa, kulkemaan kaupungilla, ja kunnioittamaan omaa ja toisten kulttuuria. 

Klme oppilasta esittämässä vapun juhlintaa ilmapallojen kera
Viidesluokkalaiset tallensivat juhlaperinteitä

Myös kevätlukukauden MOK-viikon innoittajana oli ajankohtainen tapahtuma, kesäolympialaiset. ”Olympia-aate” -teeman alla opeteltiin yhteisön jäsenenä toimimisen periaatteita ja taitoja. Viikon jokaisena päivänä työskenneltiin yhden olympia-aatteeseen kuuluvan arvon ympärillä: Kunnioitus, yhdenvertaisuus, parhaansa tekeminen, ystävyys ja reilu peli näkyivät luokissa ja käytävillä monenlaisten julisteiden, leikkien, taideteosten ja videoiden muodossa. Yhteisen pohdinnan ja keskustelun avulla huomattiin, että nämä samat arvot ovat myös hyvinvoivan kouluyhteisön peruspilareita.  

Julisteita, joissa kerrotaan olympia-aatteen arvoista
Olympia-aatteen arvoista syntyi monenlaisia oppilastöitä

Hyvinvoinnin vuosikello alakoulussa

Lukuvuonna 2023-2024 koulun kehityskohteiksi kouluterveyskyselyn perusteella valittiin hyvät käytöstavat, mielen hyvinvointi, koulutyön tukeminen (erityisesti poissaoloihin liittyvät) sekä lukutaito. Näitä sisältöjä on käsitelty ikätason mukaisesti oppitunneilla hyvinvoinnin vuosikellon sisältöjen yhteydessä.

Hyvinvoinnin vuosikelloa on toteutettu niin, että oppilaiden itsetuntoa, empatia- ja tunnetaitoja sekä koululaistaitoja on tuettu erilaisin toiminnallisin harjoituksin ja tehtävin. Tavoitteena harjoituksissa on ollut toisten huomioon ottaminen, erilaisuuden hyväksyminen, ryhmähengen ylläpitäminen, sosiaalisten taitojen vahvistaminen ja huomion kiinnittäminen niihin taitoihin, joilla oppilaat saavat itsekin tuettua hyvinvointiaan. Tunteja on toteutettu pääosin samassa luokassa opiskelevien oppilaiden kesken ja toisen luokan oppilaiden kanssa sekaryhmissä ns. tunnetunneilla.

Tänä vuonna on vanhojen tuttujen materiaalien, Tunne- ja turvataito ja Hyvää mieltä yhdessä -materiaali sekä Hyve -materiaali, lisäksi 1.-2. luokilla ollut käytössä Maltti ja Sinni harjoitteita itsesäätelytaitojen oppimiseen, 3.-4 luokilla Tunnehetket -materiaali sekä 5.-6. luokilla Hyvän mielen treenivihko. Lisämateriaalina on ollut Huomaa Hyvä ja Tylsyyden taito -materiaali luokan tarpeet huomioiden.

Tavoitteena on tunne- ja turvataitojen opettaminen sekä mielen hyvinvoinnin tukeminen ja kiusaamistilanteiden ennaltaehkäiseminen sekä terveelliset elintavat. KiVa-keskustelut ovat myös olleet käytössä oppilaiden välisten kiusaamistilanteiden selvittelyssä ja sovittelussa. Niillä toivotaan olevan myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

Oppilaat ovat pitäneet tunneista kovasti ja odottavat aina innolla keskusteluhetkiä. Joissain luokissa oppilaat ovat keränneet tunnetaitotunneilla käytettyjä materiaaleja vihkoon, jolloin erilaiset tuotokset jäävät muistiin myös vastaisuuden varalle.

Keväällä ja syksyllä on toteutettu luokkakohtaiset hyvinvointi- ja kiusaamiskyselyt, joiden perusteella kohdennettua tukea on pystytty tarjoamaan tarkemmin.

Lukuvuoden juhlia alakoulussa

Lukuvuoden aikana toteutettiin monia koulumme perinteisiin kuuluvia juhlia. Juhlakausi alkoi alkuopetusluokkien joulukadun avajaisilla 3. kerroksen käytävällä heti  joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Itsenäisyyspäivää vietimme 5.12. itsenäisyyden teemapäivän muodossa. Kokoonnuimme päivän aluksi yhteiseen lipunnostotilaisuuteen koulumme pihalle, jossa lipunnoston päätteeksi lauloimme yhdessä Maamme-laulun. Pihalta siirryttiin omiin luokkiin kuuntelemaan apulaisrehtorin itsenäisyyspäivän puhetta, joka kuultiin tällä kertaa keskusradion kautta. Sen jälkeen luokissa mm. askarreltiin, laulettiin ja kuunneltiin suomalaista musiikkia sekä visailtiin Suomi-tietämyksessä.

Joulujuhlat pidettiin syyslukukauden viimeisellä kouluviikolla siten, että vuosiluokat 1-2 pitivät oman juhlansa tiistaiaamuna, vuosiluokat 3-4 keskiviikkoaamuna ja vuosiluokat 5-6 torstaiaamuna. Kun pidimme useamman juhlan, niin myös paljon huoltajia mahtui mukaan tilaisuuksiin. Jokainen juhla oli omanlaisensa, mutta jouluinen tunnelma välittyi niistä kaikista. Syyslukukauden päätöspäivänä kokoonnuimme vielä saliin laulamaan lasten toivejoululauluja.

Lukuvuoden päätteeksi pidettiin linjakohtaiset kevätjuhlat. Juhlissa kuultiin ja nähtiin oppilaiden esityksiä  ja jaettiin kannatusyhdistysten stipendit, mikä onkin aina näiden linjakohtaisten juhlien kohokohta. On sydäntä lämmittävää nähdä, miten hienosti oppilaat hurraavat ja kannustavat stipendien saajia, ja jakavat näin heidän ilonsa. Musiikkiluokkien juhlaa vietettiin perinteiseen tapaan jo aiemmin kevätkonsertin merkeissä.

Lukuvuoden päätöspäivää 1.6. vietettiin luokkien 1-5 osalta omissa luokissa luokanopettajan johdolla. Kuudensien luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen pidettiin oma lukuvuoden päätöstilaisuus juhlasalissa.

Omenapuu kukassa.
Lukuvuoden päätöstä vietettiin kesäisen kauniissa tunnelmissa.

 

 

 

 

Liikkuva koulu alakoulussa

Lukuvuoden 2023-2024 aikana Puolalan koululla käynnistyi reippaiden viidesluokkalaisten ohjaamat sisävälkkisvälkät liikuntasalissa. Jokainen alkuopetusluokka pääsi sisävälkkisvälkälle omalla vuorollaan, muutaman taitavan viidesluokkalaisen välkkisohjaajan kanssa ja vauhtia ja riemua riitti. Pienet eka- ja tokaluokkalaiset pitivät välkkisten vetämistä sisäleikkivälitunneista todella paljon. Viidesluokkalaiset välkkikset leikittivät pienempiä koululaisia myös ulkovälitunneilla ja ohjasivat heitä hienosti pihapelien ja -leikkien parissa.

LiiKe-kerhoja meillä oli tänä vuonna alkuun jopa viisi. Ihan kaikki kerhot eivät valitettavasti koko lukuvuotta pyörineet, mutta onneksi suurin osa kuitenkin. Tänä vuonnakin kerhot olivat suosittuja ja niissä pääsi pelaamaan ja leikkimään monia kivoja liikuntaleikkejä ja -pelejä.

Alakoulun kerhotoiminta

Lukuvuonna 2023-2024 Puolalan alakoulussa ovat toimineet askartelukerho, mediakerho, kaunokirjoituskerho ja Steam-kerho. Oppilaat osallistuivat aktiivisesti kerhojen toimintaan.

Askartelukerhossa oppilaat askartelivat erilaisia töitä ja koristelivat niillä koulun tiloja eri tapahtumien merkeissä. Mediakerhossa oppilaat kirjoittivat artikkeleita koulun lehteen. Kaunokirjoituskerhossa oppilaat tutustuivat kalligrafian saloihin. Steam-kerhossa oppilaat tekivät monipuolisia töitä.

STEAM on lyhenne sanoista Science, Technology, Engineering, Arts & Mathematics. Turussa Steam kannustaa kokeilemaan uutta ja innovatiivista oppimisen tapaa. Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä eri luokka-asteiden välillä.  Näissä kokeiluissa on kaikille mahdollisuus vahvistaa matematiikan ja luonnontieteiden osaamista sekä oppia tieteitä ja teknologiaa. Lisäksi Steam tarjoaa monipuolista pedagogista toimintaa tukevia ratkaisuja, kuten uusia digitaalisia oppimisympäristöjä ja opetussisältöjä.

Kuudesluokkalaiset yrityskylässä

Kaikki koulumme kuudennet luokat vierailivat alkuvuoden aikana Yrityskylässä. Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää luokissa opiskeltiin talouteen ja työntekoon liittyviä asioita niin teoreettisesti kuin käytännöllisesti. Oppilaat valitsivat yrityksistä itselleen sopivimmat ammatit ja laativat mitä mainioimpia työhakemuksia. Yrityskylä-päivän aikana oppilaat työskentelivät omilla työpaikoillaan, mutta tekivät myös runsaasti yhteistyötä muiden yritysten/työpaikkojen kanssa. Loppupalautteissa monet totesivat, että päivä oli ollut kiireinen, mutta opettavainen. Moni mainitsi, että ylitti itsensä siinä, että uskalsi olla esillä omaa luokkaa isomman yleisön edessä.

STEAM alakoulussa

Alakoulun STEAMiä toteutettiin lukuvuoden aikana kerhojen, valinnaisoppiaineiden, projektien ja erilaisten STEAM  junior haasteiden toteutuksena. STEAM-kerhossa harjoiteltiin muun muassa ohjelmointia Micro:biteillä, kuten musiikin tekemistä ja etsien erilaisia lämpötiloja koulun rakennuksessa. Huoneiden lämpötilat olivat oppilaiden mukaan helppoja mittauskohteita, mutta vaikeampaa oli löytää paikkoja, jossa oli kylmempää. Tämän lisäksi kerhossa rakenneltiin siltoja niin todellisesti kuin virtuaalimaailmassa.

Oppilas koodaa tietokoneen ääressä.
Musiikin koodailua kerhossa

Valinnaisoppiaineissa, kuten STEAM-pedagogiikkaan nojautuvassa Projektipajassa oppilaat rakensivat näyttävät kuularadat, joita myös oppilaiden kotiväki pääsi testailemaan koululle niiden valmistuttua. Pienempien projektipajassa testailtiin aurinkoenergian tutkimuspakkauksia, joita saatiin hankittua koululle STEAMit-kokeiluna. Kestävä kehitys ja aurinkoenergian hyödyntäminen tuntuvat olevan monesti keskusteluissa mukana.

Kuvassa valkorakenteinen ikäänkuin kerrostalon runkorakenneputkisto. Osa kouruista on vinossa. Näin kuula kulkeutuu ylhäältä vierimään laitettuna rataa pitkin alas.
Valmis kuularata

Lukuvuoden aikana erilaisia STEAM Junior haasteita toteutettiin alakoulussa muun muassa osallistumalla valtakunnalliseen Minecraft-haasteeseen, jossa rakennettiin energiaviisasta koulua ryhmätyönä. 6A-luokka osallistui haasteeseen ja saikin rakennettua kouluja, joissa mm. älytoiminnot, energian varastointi, lukuisat eristykset ja luonto olivat huomioituna viisaasti. 4B-luokka taas osallistui STEAM Junior Kuumatka-haasteeseen.

Käytävän lattialla ovea vasen on noin70 cm:n mittainen kuuraketti. Raketti on askarreltu pahvista ja muovipulloista. Se on väritykseltään punavalkoinen.
STEAM Junior haaste: Kuumatka

Loppulukuvuodesta Puolalan alakoulun STEAMiin tutustuivat espanjalaiset opettajavieraat, jotka tulivat tutustumaan Puolalan koulun arkeen. Oppilaat pääsivät näyttämään vierailijoille osaamistaan monin tavoin niin oppiaineissa kuin STEAM-projekteissa. Robotiikka, käsityön monenlaiset työstökoneet ja -tavat, STEAM Junior haasteet ja projektit kiinnostivat vierailijoita ja ehkä tulevaisuudessa saamme tehdä yhteistyötä espanjalaisten kanssa STEAM-pedagogiikkaa hyödyntäen.

Kuvassa ulkona Puolalan koulun seinätekstin alla suomalaisia ja Espanjasta vierailevia opettajia.
Vierailijat Espanjasta