Tänäkin lukuvuonna saimme Mapeiksi, eli Maailmanpelastajiksi, oikean valiojoukon!
Heti syksyllä Mapet pääsivät esittelemään oman koulumme kestävän kehityksen ryhmän toimintaa kaupungintalolla, jonne olivat kerääntyneet muutaman turkulaisen koulun kestävän kehityksen oppilasvaikuttajat. Oppilaat esittelivät oman koulunsa toimintaa ja vaihtoivat ideoita keskenään.
Mapet organisoivat Uskallusviikon, jonka aikana sai kokeilla, uskaltaako maistaa kasvisruokia ja tiskin vähentämiseksi jättää tarjottimen pois. He toivat myös Earth Hour -tapahtuman näkyväksi koulullemme.
Kevään suuri projekti oli yhdessä oppilaskunnan vaikuttajien kanssa järjestetty kirja- ja pelikirpputori, joka oli huikea menestys.

Lukuvuoden toiminta päättyi kevätretkeen ihanassa aurinkoisessa säässä!