Lukuvuoden juhlia alakoulussa

Lukuvuoden aikana toteutettiin monia koulumme perinteisiin kuuluvia juhlia. Joulunajan juhlakausi alkoi alkuopetusluokkien joulukadun avajaisilla 3. kerroksen käytävällä juuri ennen marraskuun vaihtumista joulukuuksi.

Itsenäisyyspäivää juhlistettiin itsenäisyyspäivän tanssiaisten merkeissä. Osana tanssiaisten ohjelmaa oli Suomen lipun saapuminen saliin airueiden saattamana, Maamme-laulu, vararehtorin puhe sekä vala Suomelle. Ensimmäisinä viettivät tanssiaisiaan 1.-2. luokat keskiviikkona 4.12. Juhlaan oli tällä kertaa kutsuttu mukaan myös huoltajat, jotka saivatkin ihastella todella hienosti sujuneita tansseja. Muiden vuosiluokkien tanssiaiset toteutettiin torstaina 5.12. koulupäivän aikana.

Koska 1.-2. luokkien huoltajat oli kutsuttu mukaan itsenäisyyspäivän juhliin, ei pienimmillä oppilaillamme ollut tänä vuonna erillistä joulujuhlaa. Vuosiluokkien 3-4 joulujuhla pidettiin keskiviikkona 18.12. ja vuosiluokkien 5-6 juhla torstaina 19.12. Molemmat juhlat olivat omanlaisiaan, mutta jouluinen tunnelma välittyi niistä molemmista. Syyslukukauden päätöspäivänä, perjantaina 20.12. kokoonnuimme vielä yhdessä saliin laulamaan lasten toivejoululauluja, kuuntelemaan joulusatua sekä virittäytymään joulun tunnelmaan.

Lukuvuoden päätteeksi pidettiin linjakohtaiset kevätjuhlat. Musiikkiluokkien juhlaa vietettiin perinteisesti kevätkonsertin muodossa. Linjojen kevätjuhlissa kuultiin ja nähtiin oppilaiden upeita esityksiä sekä jaettiin kannatusyhdistysten stipendit, mikä onkin aina näiden linjakohtaisten juhlien kohokohta. Oli todella mieltä lämmittävää nähdä, miten hienosti oppilaat hurrasivat ja kannustivat stipendien saajia, ja jakoivat näin heidän ilonsa. Olemme todella kiitollisia kaikille viidelle kannatus/vanhempainyhdistykselle, jotka mahdollistavat nämä hienot stipendit oppilaille.

Lukuvuoden päätöspäivää 1.6. vietettiin luokkien 1-5 osalta omissa luokissa luokanopettajan johdolla. Kuudensien luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen pidettiin oma lukuvuoden päätöstilaisuus juhlasalissa.

 

Oppilaiden askartelemia kevätkukkia koristeena juhlasalissa.
Oppilaat askartelivat ihania kevään kukkasia kevätjuhlaan koristeiksi.