Syvä huokaisu, se oli oikeasti siinä. Viime vuoden toukokuussa en oikeastaan vielä yhtään tiennyt, mihin oikeasti olin hyppäämässä. Olin tehnyt sijaisuuksia päiväkodilla ja pidin todella paljon työstä, nyt siihen olisi mahdollista saada tämän koulutuksen myötä pätevyys, mutta olisiko minusta siihen?
Viimeisestä tutkinnosta oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Nyt on perhe, työ ja harrastukset. Onnistuisinko vielä mahduttamaan tähän yhtälöön koulunkäynnin. Tämä kaikki mietitytti, mutta tahtotila tämän suorittamiseen oli kova. Tämä oli ollut mun haave, jonka ajattelin jäävän haaveeksi. En tiedä mitä olen tehnyt oikein mun elämässä, mutta nyt sain eteeni sellaisen onnenpotkun, että pääsin taivaltamaan tätä opiskelumatkaa hyvän ystäväni kanssa. Se oli sellainen voimavara, että tiesin, että minä onnistun ja me onnistumme tässä! Ja voi pojat mitä tämä kouluvuosi toi tullessaan.
Ensimmäiset kurssit suoritettiin viime kesänä itsenäisesti kotona verkossa ja elokuussa päästiin ensimmäistä kertaa koulun penkille. Koulupäiviä oli kerran viikossa ja loppu opiskelu oli itsenäistä. Näiden koulupäivien ja etätehtävien jälkeen yleensä tuli puhelu päivän päätteeksi Kalannin Varhelan suunnille. Puheluissa parannettiin maailmaa ja käytiin läpi uusia asioita mitä oli opittu ja oivallettu, tämä oli vertaistukea parhaimmillaan.
Tämän kuluneen vuoden aikana me puhuttiin tunteja puhelimessa! Niin sitä lähdettiin askel kerrallaan kulkemaan maalia kohti. Vanhan kertausta ja uuden oppimista. Opiskelu oli innostavaa ja mukaansa tempaavaa. Lääkelaskut oli pelottava mörkö, joka osoittautui ihan kiltiksi möröksi =)
Opiskelu tuntui helpolta mukavien, osaavien opettajien ja hienon kouluyhteisön sekä kannustavan työyhteisön ansiosta. Mutta kyllä siinä töitä tehtiin ja patistettiin itseä eteenpäin. Aikataulussa pysyttiin ja askel askeleelta lähestyttiin maalia. Nyt on 180 opintopistettä kasassa ja olen ylpeä itsestäni ja meistä. Olo on kiitollinen.
Tämä vuosi toi mukanaan valtavan määrän uutta tietoa ja uusia opittuja taitoja. Uusia tuttavuuksia, iloisia kohtaamisia. Hymyä, naurua. Arvostusta itseä kohtaan ja arvostusta muita kohtaan ja ennen kaikkea arvostusta lähihoitajia kohtaan ja lähihoitajien tekemää työtä kohtaan. Kulunut vuosi oli silmiä avaava.
Uusille opiskelijoille ja heille, jotka haaveilevat opiskelusta haluaisin lähettää rohkaisevat terveiset. Uskaltakaa lähteä opiskelemaan itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen ei ole ikinä liian myöhäistä, tehkää haaveistanne totta.
Kirjoittaja
Jessica Pirppu, POLJIN-hankkeen osallistuja
Novida Uusikaupunki