POLJIN-hankkeen edetessä olemme pohtineet paljonkin erilaisia jatko-opintoihin ohjaamisen menetelmiä eri-ikäisten opiskelijoiden ohjaamisen prosesseissa. Tässä kirjoituksessa otamme esille erityisesti oppivelvollisten yläkouluikäisten jatko-opintovalintoja koskevia näkökulmia.
Oppivelvollisuuden laajennuksen myötä oppilaan tulee hakea perusopetuksen jälkeen joko toiselle asteelle suorittamaan tutkintoa, toiselle asteelle suorittamaan valmentavaa tutkintoa tai muuhun oppivelvollisuuslaissa määriteltyyn koulutukseen (OPH).
Miten me kaikki ohjausta antavat henkilöt pystyisimme antamaan mahdollisimman kattavaa tietoa isoja tulevaisuuden valintoja tekevälle nuorelle?
Opinto-ohjaajat ovat keskeisessä asemassa nuoren ohjaamisessa yläkoulussa. Myös huoltajien vastuu on suuri, kun nuori yrittää hahmottaa tulevaisuuttaan punnitsemalla mikä ala hänelle sopii parhaiten. Viime syksynä Laatua oppimisen tukeen TAIssa -hankkeessa tehdyn laajan opiskelijakyselyn mukaan (vastaajia 280) myös kavereiden kautta saatava tieto ohjaa vahvasti nivelvaiheessa olevia opiskelijoita kohti tulevaisuuden polkua. Toki nuori etsii myös tietoa siitä mitä pitää opiskella, jotta pääsee tavoitteeseensa. Moni nuori on myös vailla urasuunnitelmia. Silloin on hyvä, että kaikki häntä ohjaavat tahot ovat tietoisia sekä lukiokoulutuksen että toiseen asteen ammatillisen koulutuksen tarjoamista hyvistä puolista.
Lukiossa opitaan laajasti yleissivistäviä aineita. Lukion jälkeen voi hakea korkeakouluihin opiskelemaan ja ylioppilastutkinto on yleisesti arvostettu pääsylippu jatko-opintoihin. Toisen asteen ammatillinen koulutus taas tarjoaa ammattipätevyyden teoriaopintoja ja tekemällä oppimisen periaatetta yhdistämällä.
POLJIN-hankkeen aikana olemme jatkokehittäneet toisen asteen aikana opiskeltavia väyläopintoja yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa. Opiskelija pystyy tutustumaan jo ammatillisten opintojensa aikana korkeakouluopintoihin tekemällä AMK-suorituksia hyvässä ohjauksessa. Tämä on huikea mahdollisuus niille, jotka haluavat sekä kelpoisuuden ammattiin, oppimiskokemuksen suoritetuista ammattikorkeakouluopinnoista, että jatko-opintohakuoikeuden ns. väylähaun kautta ammattikorkeakouluun.
Yhä useampi toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämä koulutusala tarjoaa väyläopintoja opiskelijoilleen ammatillisen tutkinnon suorittamisen aikana. Erityisesti niille, joilla on motivaatiota ja voimia jatkaa opintojaan ammatillisen koulutuksen jälkeen. Tällä tavalla opiskelija voi myös lyhentää opiskeluaikaansa ammattikorkeakoulussa. Työelämän muutoksiin pyritään vastaamaan tämänkaltaisella toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen kehittämistyöllä. Mahdollisuuksia on siis monia: nuori voi myös mennä ansiotyöhön valmistuttuaan tai jatkaa opintojaan heti tai myöhemmässä vaiheessa uraansa.
Ohjatkaamme siis nuoria vastuullisesti tiedottaen erilaisista mahdollisuuksista koskien isoja valintoja: Ollako lukiolainen vai amis? Siinäpä kysymys.
POLJIN terveisin,
Teija Rantala, kehittäjäopettaja
Turun ammatti-instituutti