POLJIN-hanke pääsi toden teolla liikkeelle melko tarkkaan kaksi vuotta sitten. Kahden kuluneen vuoden aikana mukana olevat organisaatiot ovat yhdessä ja erikseen kehittäneet useita uusia ja innovatiivisia koulutusmahdollisuuksien muotoja, kohdanneet kehittämistyön erinäisiä haasteita ja iloja, luoneet lukuisia uusia kontakteja korkeakouluihin ja työnantajiin, sekä ennen kaikkea tavoittaneet runsain määrin motivoituneita opiskelijoita, joiden kanssa on saatu rakentaa mielenkiintoisia oppimisen polkuja. Hankkeen merkitys ja tarpeellisuus onkin vahvistunut ja kirkastunut lukuisissa kohtaamisissa ja yhteisissä onnistumisissa.
Hankkeen aikana moni asia on myös muuttunut, niin hyvässä kuin pahassa. Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristössä ja työllisyystilanteessa on tapahtunut nopeita ja monilta osin huolestuttavia muutoksia, jotka haastavat työntekijöitä, työnantajia sekä myös alan opiskelijoita ja kouluttajia. Muutosten voima on vaatinut myös POLJIN- hanketta uudelleen tarkastelemaan kehittämistoimiaan ja sopeutumaan uusiin haasteisiin.
Varhaiskasvatusalan osalta taas uudet henkilöstörakennetta koskevat määräykset lähestyvät nopeaa tahtia. Monet työnantajat ovatkin jo alkaneet valmistautua tulevaan tilanteeseen uudelleen linjaamalla henkilöstörekrytointinsa periaatteita ja tavoitteita, mikä haastaa alalle valmistuvien lastenhoitajien työllistymismahdollisuuksia. Tämä, jos mikä, osoittaa ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun suuntaavien koulutusmahdollisuuksien ja -polkujen kehittämistyön tärkeyden varhaiskasvatusalalla.
Myös korkeakoulukenttää haastavat useat myös POLJIN-hankkeen kannalta merkitykselliset kysymykset. Varhaiskasvatuksen opettajien monimuotokoulutusten rahoitus on päättymässä ja uusista lisärahoituksista ei ole tietoa. Monimuotokoulutuksia korvaamaan on rakentumassa mm. tilauskoulutuksia, jotka kuitenkin ovat vain valtakunnan suurimpien kaupunkien saatavilla. Samanaikaisesti varhaiskasvatuksen opettajan tutkintokoulutuksen yleinen vetovoima takkuaa. Avoimen yliopisto-opetuksen osalta valtionhallinto ajaa opintomaksujen korotuksia, tavoitellen samalla myös opintomahdollisuuksien laajentamista, jopa tutkinnon suorittamiseen saakka.
Monilta osin kokonaiskuva niin POLJIN-hankkeen kannalta keskeisten osaamis- ja ammattialojen, kuin koulutusyhteistyönkin osalta on muuttunut vain kahdessa vuodessa utuisemmaksi ja vaikeammin ennakoitavaksi. Samanaikaisesti haasteet kuitenkin voimallisesti osoittavat hankkeiden ja niiden synnyttämän innovoinnin sekä yhteistyön merkityksellisyyden. Hankkeen tarjoamat resurssi- ja yhteistyöikkunat luovat mahdollisuuksia vastata erinäisiin ja jatkuvasti muuttuviin haasteisiin joustavasti, kohdennetusti ja yhdessä tehden. POLJIN -hankkeen viitekehyksessä tämä näkyy mm. kymmeninä koulutuspilotteina, satoina ellei tuhansina opintosuorituksina sekä jatkuvasti vahvistuvina ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen sekä työnantajien verkostoina ja yhteistyön muotoina.
POLJIN terveisin,
Krister Rantala, kehittäjäopettaja
Linnasmäen opisto