Koulu on paikka oppimiselle ja kasvulle. Se on yksilön ja yhteiskunnan kohtaamispaikka, jossa oppijan vahvuudet ja koulutuksen ja työelämän mahdollisuudet voivat kohdata.

Karvin (2022, 119) arviointiraportin mukaan 97 % huoltajista piti oman lapsen läsnäoloa koulussa tärkeänä. Joka viides (18 %) huoltaja ilmoitti joskus hyväksyneensä oman lapsensa poissaolon koulusta, vaikka sille ei olisi ollut varsinaista syytä.

Runsaat poissaolot ovat koululle joka tapauksessa selkeä signaali avuntarpeesta. Karvin (2022) arvion mukaan 2-3 % ikäluokkansa oppilaista koulupoissaolot aiheuttavat suuria ongelmia heidän koulunkäynnilleen ja vaativat koululta toimenpiteitä.

Kuluneen 20 vuoden aikana on tehty lukuisia selvityksiä nuorista, joilla on hankaluuksia perusopetuksen suorittamisessa ja jatkokoulutukseen sitoutumisessa. Tämän lisäksi on tutkittu nuoria, jotka eivät ole sijoittuneet jatkokoulutukseen tai ovat keskeyttäneet sen. 

Koulupoissaolojen taustalta on tunnistettu 60 erilaista syytekijää, joita voidaan tarkastella yksilön, vanhemmuuden, koulujen ja yhteisöjen näkökulmasta (ks. taulukko 1). Koulunkäynnin pulmat näkyvät ensin vain kotona, kun kouluun lähteminen käy päivä päivältä hankalammaksi. Vähitellen myöhästelyt aamuisin lisääntyvät ja muuttuvat yksittäiseksi poissaolotunneiksi. Oppilas saattaa olla pois tietyiltä tunneilta ja tiettyyn aikaan päivästä tai viikosta. Poissaolojen jatkuessa mahdollisuus siihen, että lapsi tai nuori jää kokonaan pois koulusta, lisääntyy. (Karvi 2022, 35.)

Taulukko 1. Koulupoissaolojen riskitekijät (Palmu 2022, 13)

Palmu, I. 2020. Takaisin kouluun – koulua koulukäymättömille (toim.). Valtterin julkaisusarja nro 4. Jyväskylä: Valtteri-koulu.

Hallituksen esityksen (HE 173/2020 vp, 49) mukaan oppivelvollisuuden laajentamisen tavoitteena on edistää henkilön työllistymistä ja yhteiskuntaan osallistumista. Koulutus- ja osaamistason nostamisen lisäksi esityksen tavoitteena on kaventaa oppimiseroja, lisätä koulutuksellista tasa-arvoa ja antaa kaikille nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua kykyjensä mukaisesti.

Peruskouluaikaiset kokemukset heijastuivat toisen asteen opintoihin kiinnittymiseen ja opintojen käynnistymiseen (Karvi, 2020). Perusopetuksen aikana  paljon vaikeuksia kokeneet opiskelijat kokivat toisen asteen opintojen käynnistymisen ja opintoihin kiinnittymisen heikommaksi kuin ne, joilla ei ollut kokemuksia oppimiseen liittyvistä vaikeuksista. Myös koko peruskoulun ajan kiusaamisen kohteeksi joutuneet opiskelijat kokivat sosiaalisen kiinnittymisen toisen asteen opintoihinsa heikommaksi kuin ne, joita ei ollut kiusattu. Jahnukainen, Kalalahden ja Kivirauman (2019) mukaan maahanmuuttajanuorten alisuoriutuminen suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on ristiriidassa heidän suuren opiskelumotivaationsa ja koulumyönteisyytensä kanssa.

Ohjauksen organisointi

Ohjausta ja opinto-ohjausta tarkastellaan koululainsäädännössä oppilaan oikeutena.  Oppivelvollisuuslain 12 pykälän mukaan ohjaus- ja valvontavastuu on koulutuksen järjestäjällä. Peruopetuslain 37 § mukaan ”jokaisella koululla, jossa järjestetään tässä laissa tarkoitettua opetusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori”. Rehtori on opetuksen järjestäjän edustaja koulussa ja hän vastaa yksittäisessä koulussa siitä, että ohjaus toteutuu perusopetuslain, opetussuunnitelman perusteiden ja oppivelvollisuuslain mukaan. Rehtori ja sivistystyön johto organisoivat kokonaisuuden, jonka tehtävä tulisi olla   koulunkäynnin vetovoiman lisääminen ja kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisy.

Taulukossa 2 on koottu eri lähteistä tekijöitä, jotka edistävät opintoihin sitoutumista ja koulun vetovoimaa. Koska koulua käymättömyydelle on lukuisia syytekijöitä, myös ratkaisuja tulee etsiä monesta tulokulmasta.

Taulukko 2. Näkökulmia koulukäymättömyyden ennaltaehkäisyyn

Oppilas, opettaja, opinto-ohjaaja ja huoltajat kohtaavat toisensa lainsäädännön ja opetuksen järjestäjän määrittämässä toimintaympäristössä. Vaikka yksittäisen toimijan teoilla on suuri merkitys yksittäisen oppilaan tai ryhmän hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta, vaikuttava ohjaus ja oppilaanohjaus on systeeminen kokonaisuus, monen tekijän summa.  Olennaisin kysymys on siis on siis se, miten ohjaustyötämme johdetaan: miten yhteinen ymmärrys meillä on siitä, mitkä tekijät edistävät tai estävät hyvän ohjauksen; miten ratkaisukeskeisesti toimimme; miten synnytämme tiloja moniammatiliselle, monialaiselle ja monitasoiselle yhteiskehittämiselle sekä kodin ja koulun väliselle yhteistyölle.

Koulun tulee muodostaa oppimisympäristö, joissa eri toimijoilla on yhteinen ymmärrys toiminnan tavoitteista ja siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Kunkin toimijan ja tiimin tehtävä tulisi määrittyä yhteisen ja jaetun tavoitteen mukaisesti. Tieto käytännöistä tulee olla jaettua ja niiden syistä ja merkityksistä tulisi olla yhteinen ymmärrys. Koulua tulee arvioida mekanismina, jonka tulisi tuottaa hyvinvointia, oppimista ja osallisuutta. Hyvin toimiva koulu on samaan suuntaan  pyrkivien erilaisten toimintamallien summa.

Se, miten koulutuksen järjestä ja yksittäinen oppilaitos organisoi ohjauksen on olennainen kysymys. Tämän lisäksi on tärkeää tarkastella siirtymävaiheen ohjausta, perusopetuksen ja toisen asteen siirtymävaiheen ohjausta, kokonaisuutena. Lisäksi tulisi arvioida sitä, miten toisen asteen koulutuksen lainsäädäntö mahdollistaa oppijan erehtymisen ja uudelleen harkinnan. Lainsäädännön tulisi tunnistaa monia polkuja ammatilliseen perustutkintoon ja/tai ylioppilastutkintoon. Toisen asteen tutkintoon johtavaa koulutusta tulisi tarkastella oppijan näkökulmasta ja hänen kehitysiän mukaisena toimintana.

Karvin Sitouttavan kouluyhteisötyön arviointi -väliraportissa on listattu muutamia kouluun kiinnittymistä lisääviä käytäntöjä:

• suunnitelma poissaolojen seurannasta
• suunnitelma poissaoloihin puuttumisesta
• suunnitelma kouluun kiinnittymisestä
• opettajakunnan sitouttaminen yhteisiin käytäntöihin
• yhteisöllisyyttä lisäävä toiminta
• kodin ja koulun yhteistyö
• koulun johdon tuki
• turvallisuuden tunne ja 
• osallisuuden vahvistaminen

Koulusta poispäin työntäviä syitä ovat oppimisvaikeudet, yhteenkuuluvuuden tunteen puuttuminen, vuorovaikutusongelmat sekä yhteistyön ongelmat opettajien ja muiden oppilaiden kanssa. Ainakin näihin syihin voidaan etsiä didaktisilla käytännöillä ratkaisuja.  Tunne ja vuorovaikutustaitojen harjoittelusta ja ryhmädynamiikan kehittämisestä hyötyvät kaikki. Ristiriitojen ratkaiseminen on hyvää ennaltaehkäisevää ohjausta.

Oppilaanohjaajan rooli kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisyssä

Oppilaanohjaus ja ohjaus eivät ole synonyymejä. Oppilaanohjaus on osa koko koulun toimeenpanemasta ohjauksesta. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on määritelty kaksi ohjaustyön tavoitetta: oppilaan toimintakyvyn ja suorituskyvyn edistäminen. Oppilaanohjaustyössä painottuu oppilaan toimintakyvyn edistäminen.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa asetetaan oppilaanohjauksen tavoitteeksi edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että jokainen oppilas pystyy kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia valintoja ja päätöksiä

Oppilaanohjauksen juuret ovat ammatinvalinnan ohjauksessa, Frank  Parsonsin (1909, 5) mukaan uravalintaan tarvitaan itsetuntemusta, tietoa työelämästä ja päättelyä näiden kahden tekijän välillä. Henkilö, jolla on heikot tiedot itsestään, ammatista ja työstä tai puutteelliset järkeilytaidot, on vaarassa tehdä huonon uravalinnan. Eli lisäämällä kehitysiän mukaisesti oppilaan tietoa työelämästä ja koulutusmahdollisuuksista, liittämällä oppilaalle luontainen tapa oppia hänen toimintahorisontiaan laajentaviin kokemuksiin ja niiden reflektointiin, sekä kehittämällä oppilaan valinnan ja päätöksen teon valmiuksia perusopetuksen aikana, päädymme hyvään ura-ja koulusvalintavalmiuteen. Uraohjausta suurempia muutoksia pitäisi tehdä ohjauksen laajalla kentällä. Peruskoulun alkutaipaleella puhuttiin siitä, että oppilaanohjaajalla tulisi olla ohjauksen uudistajan roolista koulussa.

Väärä koulutusvalinta on mainittu lukuisissa  selvityksissä syyksi sille, että oppilaalla on vaikeuksia sitoutua ja kiinnittyä jatkokoulutukseen. Olen aikaisemmissa blogi-teksteissäni kuvannut oppilaanohjausta uraohjauksen alkuopetuksena kahdesta syystä: vuosiluokkien 7-9 aikana vasta aloitetaan tavoitteellinen urasuunnittelutaitojen opettelu ja opetelusta huolimatta 1/3 oppilaista tehnee uravalintansa muulla kuin tiedon perusteella (ks. Niemi 2016, 125). Tiedolla tarkoitan tietoa omista vahvuuksista, koulutus- ja työelämän mahdollisuuksista. Vaikuttava oppilaanohjaus on monimuotoista ja sen tuottamiseen tarvitaan monitasoista, moniammatillista, monialaista ja kotien kanssa tehtävää yhteistyötä.

Hyvin organisoitu ja suunniteltu kaikille kohdennettu oppilaanohjaus luo perusten sen tehostamiselle. Tekijät, jotka tulisi huomioida tehostun henkilökohtaisen oppilaanohjauksen tarpeen arvioinnissa (taulukko 3) ovat samankaltaisia  kuin riskitekijät, jotka lisäävät koulupoissaolojen todennäköisyyttä (Niemi 2022, 20).  Kun avaamme oppilaitoksessa ja kunnassa sitä, mitä on vaikuttava oppilaanohjaus, ennaltaehkäisemme yhden toimijan verran luvattomia koulupoissaoloja ja lisäämme koulun vetovoimaa. Kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisy on monitasoista, monialaista ja moniammatillista yhteistyötä.

Taulukko 3. Syitä oppilaanohjauksen tehostamiseen

Hallituksen esityksessä (HE 173/2020 vp, 49) muistutetaan opetuksen laatukriteeristä, jonka Opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksyi jo 2013. Sen mukaan oppilaanohjaajalla ei tulisi olla yli 250 oppilasta ohjattavanaan. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen arviointitulosten (2020) mukaan, vaikka ohjauksen saavutettavuus ja saatavuus perusopetuksessa on pääosin hyvällä tasolla, tehostettua ohjausta tarvitsevien oppilaiden ohjauksen resursoinnissa on puutteita. Seitsemän prosenttia Karvin aineistossa haastatelluista opiskelijoista oli sitä mieltä, ettei ollut saanut tarvitsemaansa ohjausta. Parannettavaa on myös ryhmämuotoisen ohjauksen, vertaistuen sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

Jos oppilaanohjaajalla on alle 250 oppilasta ohjattavanaan, jos oppilaanohjaaja voi keskittyä tehtävässään uraohjaustehtäväänsä, jos oppilaanohjausta tarkastellaan oppiaineena, tehtävä voi rajautua yhden toimijan kokoiseksi tehtäväksi perusopetuksessa. Tästä lähtökohdasta käsin oppilaanohjaaja voi määrittää sen, mitä monialaista ja moniammatillista yhteistyötä oppilaanohjaajan tulisi tehdä, jotta oppilaanohjaus on vaikuttavaa ja samalla kouluakäymättömyyttä ennaltaehkäisevää.

Jos johto määrittää oppilaanohjaajalle myös uudistajan roolin koulussa, oppilaan uravalintavalmiuksien kehittymisen kannalta olisi tärkeää tunnistaa, arvioida ja kehittää koko koulun ohjauskäytäntöjä, joiden aikana oppilas voi kehittää itsearviointivalmiuksiaan, reflektoida, harjoitella argumentointia, perustella valintojaan ja hankkia kokemuksia työelämästä sekä koulutuksesta (ks. Niemi 2016, 159-163). Yksittäisen oppilaan oikea-aikaisen ohjaustarpeen tunnistamisen ja monialaiseen ohjausyhteistyöhön osallistumisen ohella, tämä on se yhteinen ohjauksen alue, johon oppilaanohjaajan työaikaa kannattaa käyttää, jos halutaan, että oppilaanohjaus on vaikuttavaa.