Maanantai 20.3.2023

Päivämme alkoi siten, että tulimme kouluun ja me vedimme laukkumme opettajan huoneeseen. Meillä oli pari tuntia ennen kuin lähdemme. Lähdimme klo 13.00 Helsinkiin päin bussilla.

Pelasimme bussissa korttia. Saavuimme Helsingin lentoasemalle 15.03. Seuraavaksi menimme lentokentän lippu ja turvatarkastukset läpi. Moni meistä meni syömään Burgerkingiin, kun olimme päässeet tarkastuksista läpi. Maukkaan burgerin jälkeen lähdimme kovalla kiireellä kohti tapaamis paikkaa, koska olimme myöhässä. Saavuimme juuri ja juuri ajoissa tapaamis paikalle.

Noin tunnin odottelun jälkeen pääsimme vihdoin lentokoneeseen. Lento kestää noin 14h joten ei muuta kuin odottelua. Onneksi koneessa saa katsoa leffoja ja pelata pelejä 🙂

– Peter

Matkamme alkoi bussilla Helsinkiin kello 13:00. Pääsimme perille noin kolmen maissa. Kaikki pääsivät helposti ja turvallisesti turvatarkastuksen läpi.
Lentokentällä meillä oli noin tunti aikaa ostaa omat tarpeet ja ihastella paikkoja.
Kaikki olivat ajoissa terminaalilla 45A kello 17:00.
Lento lähti onnistuneesti ajoissa kello 17:15.

Luostarivuoren yläkoulun infotilaisuus maanantaina 9.1. klo 18

Tervetuloa!

Tilaisuus järjestetään koulun kolmannen kerroksen aulassa klo 18 alkaen.

Pysäköintipaikkoja ei ole koulun pihassa tarjolla ja puistossa on pysäköintikielto.

Tilaisuudessa esitellään yläkouluopiskelua Luostarivuoren koulussa ja lisäksi yhteisen osuuden jälkeen pidetään erilliset infotilaisuudet urheiluluokkien, kuvataideluokkien ja ruotsin kielikylvyn osalta.

Tilaisuuteen voivat osallistua kaikki turkulaiset tulevien seitsemäsluokkalaisten vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita Luostarivuoren koulun oppilaspaikoista.

 

Luostarivuoren koulu täytti 140 vuotta

Koulun 140-vuotiasta taivalta juhlittiin avoimien ovien päivällä torstaina 17.11. jolloin vieraat ja erityisesti entiset luostislaiset pääsivät vierailemaan Turun parhaassa koulussa.

Paikalla oli satamäärin koulun ystäviä muistelemassa vanhoja aikoja koulussa ja tutustumassa nykyajan koulunkäyntiin.

Juhlapuheen piti pormestari Minna Arve.

Professori Risto Rinne ja rouva Pirjo Rinne lahjoittivat koululle 1872 valmistetun taffelpianon, jonka on aikanaan omistanut Rinteen isoisä Armas Ensiö, joka toimi koulun rehtorina 1935 – 1953.

 

Ysien urheiluluokka Ruotsi-ottelussa

3.-4.9. Luostiksen ysien urheiluluokka kannusti yleisurheilijoita Suomi-Ruotsi -maaottelussa. Kisoissa kävi miten kävi, mutta kannustuksesta se ei tällä kertaa jäänyt kiinni.

Matkaan sisältyi myös stadionkierros ja urheilumuseovisiitti. Ja tietysti shoppailua.

Katso kannustuskuvia ja -videoita luokan instasta:
@urheilunsuperluokka

Koulu alkaa keskiviikkona 10.8.

Luostarivuoren koulussa aloitetaan koulutyö keskiviikkona 10.8. klo 9.

(luokat 8. ja 9.)

HUOM! Uudet seiskat tulevat kouluun klo 8.10.

Kokoontuminen Samppalinnan puiston puoleisella pääovella (kuva alla), josta luokanohjaajat hakevat luokkansa.

Työjärjestykset (lukkarit) ovat jo nähtävissä Wilmassa. Valitse Wilman työjärjestysnäkymässä päivämäärä, jolloin koulu on alkanut, niin saat näkymään työjärjestyksesi.

Tervetuloa ja hyvää lukuvuotta!

Koulun puisto-ovi

Luostarivuoressa juhlittiin lukuvuoden loppua perinteisesti – hyvää kesää!

Luostarivuoren koulu palasi ns normaaliin juhlaperinteeseensä korona-aikojen jälkeen.

Puistorock torstaina 2.6. jouduttiin siirtämään sisätiloihin ensimmäisen kerran Puistorockin noin 20 vuoden perinteen aikana. Tunnelmaa tämä ei kuitenkaan häirinnyt.

9-gaalassa ysit palkitsivat toisia ysejä eri kategorioissa ”pilke silmäkulmassa”.

Luostarivuoren koulun kevätjuhlassa perjantaina 3.6. nähtiin myös ukrainalaisten VALMO-oppilaiden lausuntaesitys, jossa kiitettiin Suomea ja koulua kaikesta avusta ja vieraanvaraisuudesta.

Lauantaina 4.6. lukuvuosi päättyi juhlallisesti yhdeksäsluokkalaisten todistustenjakotilaisuuteen, jonne oli ilo kutsua myös vanhemmat mukaan pitkän tauon jälkeen.

Luostarivuoren koulu toivottaa peruskoulun päättötodistuksen saaneille kaikkea hyvää myös jatkossa ja kiittää oppilaita, vanhempia ja koulun henkilöstöä päättyneestä lukuvuodesta!

Oikein hyvää kesää kaikille!

Ysien kesäinfo yhteishausta

Yhteishaun tulokset julkistetaan aikaisintaan to 16.6.2022. Saat sähköpostiisi tiedon opiskelijavalinnan tuloksesta, jos olet antanut sähköpostiosoitteesi hakemuksella. Opiskelupaikka vastaanotetaan sähköpostiin tulleen linkin välityksellä. Myös oppilaitokset saattavat toimittaa päätöksen opiskelijavalinnasta kirjeitse tai sähköpostilla. On tärkeää lukea huolella oppilaitoksen mahdolliset lisäohjeet opiskelupaikan vastaanottamisesta ja ottaa paikka vastaa mainittuun määräaikaan mennessä. Ota vastaan opiskelupaikkasi viimeistään 30.6.2022.

Jos et saanut opiskelupaikkaa, saat tiedon myös siitä sekä tietoa, miten haet mahdollisille vapaiksi jääneille paikoille. Hakeutumisvelvollisuus jatkuu peruskoulun jälkeen niin kauan, kunnes saat koulutuspaikan. Opinto-ohjaaja auttaa sinua esim. jatkuvan haun tekemisessä. Perusopetuksen
opinto-ohjaaja tarkastaa syksyllä, että olet myös aloittanut opinnot uudessa oppilaitoksessa.

Alta voit ladata lisätietoa ja lukea muun muassa kesäohjauksesta!

Ysien kesäinfo yhteishausta (pdf)