7.10.2018
Ensimmäinen aamu valkeni erittäin kuumana. Isäntäperheeni antoi minun nukkua 8 asti jonka jälkeen puoli yhdeksältä oli aamupala. Aamupalaksi tarjottiin leipää, salaattia kirsikkatomaatti, munakasta sekä paikallista pekonia joka mielestäni muistutti ennemmin paistettua kinkkua. Sen lisäksi sain greippimehua ja jugurttia.
Minulle oli yritetty kovasti selittää mitä tulisimme päivän aikana tekemään mutta silti oli päivän suunnitelmat hieman hämärän peitossa. Suuntasimme metrolla isäntäperheidemme ystävän asunnolle jossa tapasimme Iidan ja hänen vaihtarinsa. Pääsimme osallistumaan teeseremoniaan yhdessä vaihto-oppilaidemme kanssa.
Teeseremonian päätyttyä menimme taksilla Asakusan lähelle. Meidät ohjattiin ompelimoon jossa sekä minulle että Iidalle puettiin kimonot ja hiukset laitettiin kauniille nutturalle. Meistä otettiin parisataa kuvaa vaihto-oppilaidemme äitien että tuntemattomien toimesta. Pidimme kimonoja muutaman tunnin kierrellessämme ympäri aluetta.
Palautettuamme kimonot menimme Tokyo skytree:hin. Maisemat olivat uskomattomat ja niitä ihaillessa meni parituntia. Ilta päättyi upeaan illalliseen paikallisessa sushibaarissa jossa söimme läjäpäin tuoreita susheja.
8.10.2018
Herätys oli aamulla kello 6.45 ja aamupala varttia yli seitsemän. Lähdimme ripeästi aamupalan jälkeen koko perheen voimin metrolla jonnekkin erittäin kauas nimittäin matka kesti liki kolme tuntia. Menimme Tokyon eteläpuolella olevalle tulivuorelle.
Matkustimme neljällä metrolla, raitiovaunulla ja lopuksi gondolilla. Huipulla oli erittäin sumuista eikä sieltä nähnyt juurikaan mitään. Söimme siellä mustia kananmunia joiden uskotaan pidentävän elämää. Piipahdimme myös matkamuistomyymälässä ja paluumatkalla poikkesimme kuumalle lähteelle missä liotettiin jalkoja tulikuumassa vedessä. Maisemat oli upeat ja vastaan sattui myös suomalainenperhe.
– Hanna Mononen
Jussin maanantai
Hostillani Masalla oli heti aamukuudelta rugby-ottelu ja sain nukkua pitkään. Lähdin hostini isän, Takashin, kanssa kaupungille hakemaan ramenia aamupalaksi. Menimme samurai-asein tyyliteltyyn ruokapaikkaan. Ramen oli herkullista, mutta annos oli valtava joten en saanut syötyä kaikkea.
Aamiaisen jälkeen otimme vuokrapyörät ja pyöräilimme kohti Tokyo Toweria. Liikenteessä oli aluksi pelottavaa, koska Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne ja koska en ollut ikinä ennen käyttänyt sähköpyörää, mutta kaikenkaikkiaan oli hauskaa nähdä Tokion liikennettä. Monet ”japaninmatkalaisista” menivät myös Tokio Towerille samana päivänä. Tokio Towerilla käymisen jälkeen menimme katsomaan keisarillisen palatsin edessä olevaa puutarhaa. Se oli paljon hienompi kuin luulin.
Seuraavaksi Masa liittyi seuraan ja menimme Shibuyaan. Kuljeskelimme siellä hetken ympäriinsä ja söimme kunnes menimme Oskarin ja hänen hostinsa kanssa testaamaan VR:ää(virtual reality). Erään Shibuyassa sijaitsevan pelisalin yläkerrassa oli monia VR-pelejä joita pelasimme pari tuntia. Minulla oli sen jälkeen vähän omituinen olo mutta menimme silti kaikki syömään. Ruoka oli hyvin rasvaista ja en saanut paljoa syötyä oudon olon takia. Ruoan jälkeen menimme kotiin nukkumaan.
– Jussi Palonen
Oskun päivä 7.10
Heräsin aamulla ja ihmettelin miten kello oli jo 10 ja olin nukkunut 13 tuntia. Aamupalaksi söin riisipalloja jotka olivat herkullisia. Aamupalan jälkeen lähdimme Asakusaan missä moni muukin vaihtoon kuuluva kävi, siellä oli hyvin ruuhkaista. Matkalla sinne tiet näyttivät sekavilta ja siltä että ajaminen niillä teillä turistina olisi todella hankalaa. Kävellessä hostini kertoi että paikalliset pyöräilevät eli pyöräilijöiltä kannattaa kysyä ohjeita paikkaan jonka osoitetta ei tiedä. Ostin Asakusasta paljon tuliaisia, kuten japanilaisen lampun. Sen jälkeen lähdimme värjäämään paitoja Aizome väreillä (siellä oli 48 eri sävyä sinistä ja kaikilla sävyillä oli oma nimi) . Tämän jälkeen kävimme kaivertamassa laseihin erilaisia symboleja kuten Davidin tähtiä, kaiversin siihen myös oman nimeni Kanjiksi. Tämän jälkeen söimme jäähilettä eri mausteilla.
Seuraavaksi lähdin hostin kanssa metrolla Asakusasta Shibuyaan ja sieltä Jiyugaokaan (en olisi löytänyt tietäni metroissa yksin, eksyminen pelotti minua hiukan). Jiyugaokassa tapasin vanhan hostini Shunsuken. Söimme Korealaista BBQ:ta joka oli erinomaista. Markus oli myös siellä hostinsa kanssa ja he pitivät ruoasta myös. Päivän lopulla tajusin että oli sunnuntai, mutta mitkään paikat eivät olleet kiinni.
-Oskar Elenius