21.11.2024

Aamulla heräsimme noin kuudelta jonka jälkeen lähdimme junalla kouluun Yasutakan kanssa, matka kestää noin 1,30 tuntia.

Junamatkan jälkeen tapasimme yhdessä Suomi-porukan kanssa Hiyoshin asemalla, josta lähdimme junalla kohti Tokyo Skytreetä. Saavuttuamme perille saimme noin 10 minuuttia aikaa ostaa itsellemme jotain, jonka jälkeen lähdimmekin ylös hissillä.

Maisemat olivatajoittain vähä huonot koska oli tosi pilvistä, mutta lopulta pilvet hälveni. Kävimme noin 451,2 metrissä, kävimme myös Sky Treessä ostamassa itsellemme matkamuistoja.

Huipulla käytyämmä menimme ostoksille viereiseen ostoskeskukseen jossa meillä oli aikaa 2h 15 min, mutta osa lähti kesken shoppailun akvaarioon. Lähdimme lopulta kolmen aikoihin takaisin Hiyoshin asemalle josta menimme vielä kouluun tapaamaan hostimme, josta lähdimme Harajukuun ostoksille muiden suomalaisten kanssa. Ostin sieltä itselleni hupparin.

Lähdimme sieltä joskus seitsemän aikoihin junalla kotiin ja olimme lähellä skipata oman asemamme koska Yasu nukkui, mutta sain herätettyä hänet. Illalla söin vielä maukkaan iltapalan josta menin suoraan kylpyyn. Menin nukkumaa noin puoli yhdeltätoista.

-Niklas Lehtonen