Maaliskuun kuulumisia

Vaikka vallitseva tilanne onkin monien arkea muuttanut, olemme me kuitenkin täällä Runotaimissa pyrkineet pitämään tomintamme suht normaalina, toki hieman pienemmällä porukalla.

Tässä maaliskuun touhuja:

Saimme lahjoituksena monia kampaamotarvikkeita! Värjäyskuppeja- ja suteja, pinnejä, ponnareita ja hiusvärikarttoja sekä hiustupsuja. Lapset ovat luoneet toisilleen, pehmoleiluille sekä aikuisille monenlaisia kampauksia ja suosituimmat hiustenvärjäysten tulokset ovat pinkki, vihreä ja sateenkaari.

Kampaamopaikan peilin muistutus jokaiselle: olet söpö! <3

Prinsessa- ja prinssiteema on tuonut vaikutteita myös liikuntahetkiimme. Kuninkaallisten hevosten hoito, esterataharjoitukset sekä vapaa laukka hengästymiseen asti ovat olleet suosiossa. Olemme myös kuljettaneet kruunua (hernepussia) eri tavoin ja eripituisia matkoja, leikkineet kruunuhippaa, ”kuka pelkää ritaria” (kuka pelkää mustekalaa- leikin tavoin), sekä linnaleikkiä, jossa musiikin loppuessa täytyy ehtiä linnan tornille . Kun musiikki lakkaa, aina yksi torni on poistunut… Lisäksi olemme joogailleet =)

Kruunun kuljetusta sekä ”kuka pelkää ritaria”-leikki. Kiinniotetut jäivät ritaririviin ottamaan loppuja kiinni.
Pupun aamujoogaa 🙂
Venyttelyjä vauvan kanssa 🙂

Myös askarteluissa on jatkettu samaa teemaa. Linnantornit ovat yhdistetty kokonaiseksi linnaksi ja ympärille on tehty tulta syökseviä lohikäärmeitä. Tässä välissä touhuamme muutamat pääsiäisjutut, jonka jälkeen jatketaan keppihevosprojektin parissa ensimmäisenä vaiheenaan villasukan täyttö hevosen pääksi. Tavoitteena on saada järjestettyä hevosten estekisat ja leikkimieliset ”turnajaiset” 🙂

Lohikäärmeiden maalausta sekä melkein valmis linnake
Rairuohon istutusta. Istutimme isot ruohot jokaiseen ruokapöytään, jonne kukin saa halutessaan askarrella asukkaat syömään ruohoa.
Herrrrkulliset kotileikit, pikku tohtorit hoivaamassa, muutaman kepparin pää sekä retki lähimetsään mm. kiipeilemään.

Huhtikuuhun!

-Runotaimet

Alkuvuoden kuulumisia

Heipsan!

Tammikuussa palailtiin joululomilta ja samalla ryhmäämme tuli neljä uutta lasta. Tammi-helmikuun aikana olemme tutustuneet toisiimme ja  touhuilleet paljon yhdessä:

 

                               Retki pääkirjastoon
 Retki Karhunaukion päiväkotiin pitämään    musiikkihetkeä
Retki biologiseen museoon
112-päivän ihmettelyä kauppatorilla, sekä ”lapsi soittaa 112”-videon katsomista sekä päivän aiheeseen liittyviä tehtäviä
Prinsessa ja prinssi -teeman aloittelua. Teimme omat kruunut sekä linnantornit.
Seurakunnan pitämä aamuhetki, kuunneltiin tarina ystävyydestä. Lisäksi tanssittiin ja laulettiin 🙂
Viskarit kävivät studiossa äänittämässä heille oman, ryhmän Opettajan säveltämän ja sanoittaman Viskarilaulun. Kukin lapsista sai oman CD:n 🙂
Kävimme metsäretkellä etsimässä makkaratikkuja tulevaan laskiaisriehaan
Päiväkodin piha täyttyi erilaisista liikuntarasteista ja makkaranpaistosta laskiaisriehassa
                                Pingviinijumppaa
Pingviinijumpan toimintarasteja. Jäälautalla pingviinin pomputtelua, pidä puolesi puhtaana -leikkiä sekä leikki, jossa musiikin loppuessa tulee laittaa jokin kehonosa vanteen sisälle
Kalevalanpäivään tutustumista Koirien kalevalan ja musiikin parissa
Myös päiväkodin pihalla vieraili paloauto. Lisäksi leiponeet, askarrelleet prinssien ja prinsessojen unelmatauluja sekä leikkineet ihanien kavereiden kanssa sisällä ja ulkona
Myös siivous- ja lääkärileikit ovat olleet suosiossa. Ponilla ratsastetaan uljaana prinssinä pelastamaan prinsessaa ”Prinsessa Ruusunen”-laulussa, jota olemme laululeikkineet jakamalla kaikille lapsille roolit musiikin sanojen mukaan

 

Valon määrä lisääntyy koko ajan ja vihdoin runsaat sateetkin ovat loppuneet ja ulkoilma on mitä parhain! 🙂  Hyvillä mielin maaliskuuhun!

 

-Runotaimet

Viimisiä viedään, 2019!

Vietimme nalleviikkoa lokakuun lopussa. Kukin lapsista toi oman nallen, jonka kanssa osallistuttiin viikon toimintoihin. Liikuntahetkellä nallet saivat lapsilta esimerkkejä erilaisista liikuntamuodoista; lapset tekivät ensin, sen jälkeen yhdessä nallejen kanssa.

Retkipäivän aamun ohjelmana oli nallesuunnistus. Metsästä löytyi nallerasteja, joissa kussakin oli kuva jonkun lapsen nallesta. Sitä riemun määrää, kun löydettiin kavereiden nallet takaisin päiväkotiin. 🙂 Iltapäivällä nallet olivat jälleen karanneet – tällä kertaa ne olivat piiloutuneena ympäri vuoropuolta.

Viikon aikana nallejen kanssa myös nukuttiin ja niille luettiin satuja. Päivien päätteeksi nallet päätyivät sohvalle odottamaan uutta päivää lasten kanssa. Viikko huipentui nallebileisiin! Juhlat alkoivat aikuisten loistokkaalla”Kultakutri ja kolme karhua” -esityksellä  ja  jatkuivat nallekappaleiden tahdissa, omat nallet tietenkin mukana. 🙂

 

Marraskuussa aloitimme myös jouluaskarteluita, mm. joulukortteja myyjäisiä varten, tonttuhimmeleitä seinälle, lyhtyjä pöydille sekä hiutaleita ikkunoihin. Askartelupöytä on ollut avoinna koko ajan ja lapset ovatkin  tehneet innokkaasti moniakin askarteluja.

Kävimme myös kirjastoretellä Turun pääkirjastossa. Hankimme Runotaimille oman kirjastokortin, tutustuimme yläkertaan ja lastenosaston auettua kiersimme sen läpi. Lasten puolella oli esillä monia kauniita ja satumaisia koristeikkunoita, joista monen sisältö viittasi johonkin lasten satuun. Ihmettelimme läpi kaikki ikkunat ja tutkimme muutamia kirjoja, jonka jälkeen hurautimme bussilla takaisin päiväkodille. Yhdelle lapsista bussimatka oli elämän ensimmäinen, tulomatka oli jännittävä, mutta paluumatka sujui kuin vanhalta tekijältä! 🙂

Marraskuussa olemme myös…

…ottaneet ilon irti pienistäkin lumenrippeistä
…leikkineet kotia, harjoiteltu joululauluja, tehty omia jumpparatoja sekä suojauduttu sateelta
…liikuttu, lauleltu ja pidetty hauskaa mukavalla porukalla

 

Joulukuussa alussa jatkoimme askarteluja. Teimme mm. itsenäisyyspäivän lippuja sekä koristeita ja maalailimme talvisia kuvia ikkunoihin.

Olemme vähitellen valmistautuneet joulun tuloon. Vietimme vuororyhmien yhteiset pikkujoulut, joissa laulettiin ja tanssittiin talvisten laulujen tahtiin. Saimme nauttia myös jouluateriasta, jossa oli tarjolla perinteisiä suomalaisia jouluherkkuja.

Itsenäistyyspäivän aattona kiersimme koko talon kattavan tonttupolun. Polku sisälsi mm. jouluisten kirjojen lukupisteen, kadonneiden tonttujen etsimistä, joulutontun musiikkihetken, tonttulan liikunnallisen esteradan, satuhierontapisteen ja paljon muuta! Iltapäivällä tutustuimme Suomen lippuun ja sen väreihin, puhuimme itsenäisyydestä sekä katsoimme youtubesta videon Suomen luonnosta Jean Sibeliuksen Finlandia -kappaleen  siivittämänä.

Teimme tontturetken lähimetsään. Joulukalenterin luukussa muori pyysi apua tonttulan eläinten syöttämiseen. Etsimme metsästä löytyviä ruokia koirille, kissoille, poroille ja pupuille. Lasten  mielikuvitus loisti ja saimmekin hyvät joulupöperöt eläimille tarjolle!

Lähestyvän joulun tunnelmaan ollaan päästy myös pipareita leipomalla ja tuotoksia tietenkin maistelemalla sekä Runotaimien joulujuhlan vietolla (kiitos kaikille!). Joulun ajan hössötykseen kuuluu kuitenkin myös rauhoittuminen, joten  teimme ryhmäämme ”Hys-majan”, jonne  voi mennä rauhassa lueskelemaan kirjoja ja nauttimaan ympäröivän tähtitaivaan luomasta tunnelmasta.

Kiitos kuluneesta vuodesta! Nautitaan viimeisistä viikoista ja palaillaan taas ensi vuonna =)

-Runotaimet

 

 

 

 

Limpsis lompsis lokakuu!

Vietimme Runotaimissa lukulokakuuta. Lapset toivat päiväkotiin luettavaksi omia kirjojaan ja teimme myös tutustumisretken kirjastoautoon ja lainasimme samalla muutaman kirjan luettavaksi päiväkotiin. Kirjoja on luettu isoissa porukoissa, pienryhmissä eri tiloja hyödyntäen sekä sylitellen mukavissa lukunurkissa parin lapsen kanssa.

Liikuntahetkillä loka-marraskuun sisältönä on perusvoimistelua, luovaa liikuntaa, musiikkiliikuntaa sekä nassikkapainia. Lokakuun jumpat sisälsivät mm. satujumppaa, popparipataa leikkivarjolla, musiikkikappaleiden ohjeiden mukaan toimimista sekä roolivaatteilla tanssahtelua lempibiisien tahtiin, tasapainoilua, kierimistä ja kuperkeikkoja, tietyn eläimen lailla kulkemista ja hernepussin kuljettamista lasten ehdottamilla  ruumiinosilla. Lasten ilo ja spontaanit kannustushuudot kavereille ovat olleet hienoa seurattavaa! 🙂

Olemme myös retkeilleet ahkerasti, niin kuin olemme tehneet myös edeltävinäkin kuukausina. Uusi kohde monelle lapselle oli Katariinanlaakson luontopolku, jonka alkuun pääsimme kätevästi bussilla. Nautimme eväät sillan kupeessa sorsien touhuja katsellessa -ja saihan siellä muutamat nälkäiset sorsat pienet sämpylän jämätkin! Retkellä näimme myös rohkeita oravia sekä paljon erilaisia lintuja.

 

Syksyisiä eväsretkiä on tehty myös lähimetsään, jalkapallokentän laitamille, leikkipuistoon sekä Pirunpeltoon.

Lokakuun alussa teimme yhteisen unelmataulun, johon leikattiin lehdestä omia unelmia ja liimattiin kartongille. Taulu komeilee ovemme vieressä käytävässä. Ihania unelmia, kumpa itsekin saisi hevosen!

Aamupiirissä opettelimme uuden leikin ”myrkkysieni”, jossa yksi lapsi menee sermin taakse ja toiset valitsevat sillä välin sienien joukosta yhden myrkkysienen. Pahaa aavistamaton sienestäjä sermin takaa löytää sieniapajan, kerää sieniä yksitellen koriin muiden laskiessa taustalla sienien määrän ja koskiessaan tietämättään myrkylliseen sieneen, valitsijajoukko huutaa ”MYRKKYSIENI!” Leikki on aina yhtä hauskaa ja sitä leikitäänkin kierros kierroksen perään 🙂

Leikin innoittamana teimme omat persoonalliset sienet ikkunamme ruohikkoon lehtisateen alle. Lapsi sai valita sienelleen mieluisan lakin ja jalan, lisätä silmät ja koristella haluamallaan tavalla. Lopuksi sienet nimettiin.

Lokakuussa aloittelimme myös isänpäiväsalaisuuksia, mutta ei niistä sen enempää 😉

Muita hommia lokakuussa:

Roolivaateleikkejä, kauneussalonki, nukkekotileikki ja kotileikki
Vesileikit, parasta!
Vapaat jumppasaleilut, opetuspelit iPadista sekä uuden oppimista hedelmien kuorimisessa 🙂
Viskareiden Piki-kerhossa omien nimikirjainten löytämistä sekä luottamusharjoitus pareittain toisen silmät sidottuina
Musiikkihetken päätteeksi toivebiisi, ”Let it go” (tietenkin). Parien kanssa tanssimista 🙂

Ei muuta kuin marraskuuhun, 65 päivää vuoteen 2020!

Syyskuun touhuiluja

Runotaimien syyskuun liikuntahetkillä teemana on ollut palloilu ja sitä olikin oikein urakalla syyskuun alun ”koko Kastu palloilee” -tapahtumassa, jossa kentältä löytyi satoja palloja ja erilaisia toimintapisteitä. Punat poskilla painettiin menemään, tehtiin maaleja ja oltiin maalivahteina, kierrettiin pujotteluratoja ja oli siellä muutamat pelitkin käynnissä!  Sisäliikunnassa olemme harjoitelleet pallon heittämistä kaverille sekä tarkkuusheittona seinään ja vanteen läpi. Pareittain harjoiteltiin myös pallon kuljettamista ilman käsien apua, vieritettiin palloa vastapäätä istuvalle kaverille ja heräteltiin myös vatsalihaksia (lapset makaavat jalat vastakkain, toisella on pallo käsissään, ylösnoustessa vaihtavat pallon vastakkaisen kaverin käsiin, sitten taas selälleen ja ylös…). Palloharjoitusten lisäksi olemme harjoitelleet eri tapoja liikkua  sekä tehneet ”kannustusradan”, jonka kukin lapsi suorittaa vuorotellen toisten taputtaessa ja kannustaessa. Huippua!

Mitä olisikaan syksy ilman ruskaa? Olemme taiteilleet ikkunoihin sekä katossamme olevaan oksaan värikkäitä syksyn lehtiä. Toiset lehdet tehtiin oikeiden lehtien päältä paperille värittäen ja leikaten sekä oksaan kiinnittäen. Ikkunoissa komeilee sekä vaahteran- että tammenlehdet, joiden tekemiseen jokainen lapsi on saanut kokeilla pistelytekniikkaa ja osaamisen (sekä innostuksen) mukaan joko pistellyt loppuun tai leikannut. Valmis lehti laitettiin kontaktimuoville, keskelle revittiin ja silputtiin erivärisiä silkkipapereita ja vielä toinen muovi päälle niin lehti oli valmis! Keskittymistä ja hieman pitkääkin pinnaa vaativan askartelun tuotokset heijastavat kauniisti  läpi auringonvaloa. Olemme askarrelleet oksaan roikkumaan myös sateenvarjoja sekä sadepilven. Syksymeininkiä siis!

Olemme ehtineet syyskuun aikana myös retkeillä. Tänään bussi kuljetti meidät jälleen Kuralaan katsomaan heppoja ja evästelemään. Kuluneilla viikoilla olemme reissaanneet myös Pirunpellolle ihmettelemään kivien runsautta, puistoretkelle Yrjänänpuistoon ja teimme myös  saderetken lähimaastoon.

Olemme myös leiponeet sämpylöitä pariinkin otteeseen sekä kokkailleet aikamoiset brunssit kotileikeissä.

Lokakuuhun lompsis!

Elokuun touhuja

Runotaimissa ollaan touhuttu elokuun aikana monia juttuja!

Loimme vessan oveen oman auringonkukkapellon maalamalla ensin kädet ja painamalla ne paperille kukaksi. Keskelle liimattiin mustia ja ruskeita huovanpaloja ja varreksi liimattiin piippurassi .

Olemme myös laulupiirtäneet. Uutena lauluna opettelimme ”Ässä-Siili” -laulun, jossa kukin piirsi omalle paperille siilin laulun ohjeen mukaisesti. Siilille piirrettiin tietysti myös piikit samalla niiden määrää laskien. Kuuntelimme ja laulelimme tutun laulun ”Aurinko”, ja piirrettiin samalla aurinko siilin aamupäivää lämmittämään. 🙂

Olemme tehneet myös retkiä lähimaastoon. Yksi niistä oli lauluretki. Pakkasimme mukaan musiikkia, soittimia ja iloiset mielet ja lähdimme läheiseen ruohikkoalueelle musisoimaan, jammailemaan ja loruttelemaan lorupussin antimilla. Otimme sielläkin laulupiirtämistä – kukin sai piirtää kaverin selkään laulun mukaisesti.

Olemme tutustuneet myös ihmiskehoon. Lapset saivat maata ison rullapaperin päällä ja aikuinen piirsi lasten kehojen ääriviivat. Tämän jälkeen lapset piirsivät ja värittivät kehonsa haluamallaan tavalla. Taideteokset ovat esillä ryhmämme seinällä.

Olemme elokuun aikana myös ehtineet jatkaa vesileikkejä – kiitos kuumalle loppukesälle! Olemme maalailleet, tutustuneet älytaulumme opetuspeleihin ja on täällä myös omenapiirakkakin leivottu iltalasten kanssa.

Mainio elokuu takana, ei muuta kuin sivun kääntö syyskuuhun! 🙂

Jos metsään haluat mennä nyt…

Runotaimet kävivät metsäretkellä torstaiaamuna. Kapusimme ylös-alas kallioista rinnettä, kiipeilimme puissa sekä löysimme erilaisia  marjoja (pihlaja, mustikka, puolukka..). Alas tullessamme  ihmettelimme myös vielä vihertäviä tammenterhoja, linnunsulkia sekä ohikulkevaa Nöffi-koiraa. Jäimme vielä hetkeksi läheiselle ruohokentälle juoksentelemaan, leikkimään ja nauttimaan loppukesän nätistä säästä. 🙂

 

 

 

 

 

 

Runotaimien yleisurheilua

Suomen yleisurheilun edustusjoukkueemme, ”Päiväkodin Tiikerit”, lähtivät urheilukilpailuihin päiväkodin viereiselle kentälle varhain tiistaiaamuna.. Alkulämmittelyksi hölkkäsimme valmentajan johdolla sekä venyttelimme lihakset vetreiksi. Myös posket, kieli ja korvat saivat kyytiä kasvojen lämmittelyssä.

Lajeista ensimmäinen oli juoksukisa. Menimme lähtöasentoon ja merkistä lähdettiin liikkeelle. Viivan ylittäneiden juoksu jatkuikin vielä kaaressa takaisinpäin, mahtoikohan olla tuuletusjuoksu? 🙂

Juoksun jälkeen vuorossa oli kuulantyöntö. Kuula ajateltiin ehkä hieman vaaralliseksi, joten kuulan virkaa toimitti pesäpallo. Pyörittiin ringissä ja työnnettiin pallo niin pitkälle kuin jaksoi!

Kuulantyönnöstä siirryimme heittämään keihästä pehmokeihäällä. Valmentajamme näytti jälleen, kuinka keihään saa lentämään pitkälle ja aikamoisia kaaria lapset heittivätkin!

Juoksimme myös rataa ympäri ja hypimme parin aidan yli! Jalat nousivat loikissa aina vain korkeammalle ja korkeammalle. Lapset innostuivat hyppimään aitoja monen kierroksen verran.Lopuksi teimme vielä pituushyppyradan sekä kopittelimme ja heittelimme palloa. Kerrassaan mainiot kisat! Jatketaan ensi viikolla =)

Runotaimet Kuralan kylämäessä

Tänä aamuna matkustimme Runotaimien tyttöjengin kanssa Kuralan kylämäkeen katsomaan nukketeatteriesitystä. Bussimatkalla keskustan läpi lapset kiinnittivät huomiota moniin eri ympärillä oleviin asioihin ja matka sujuikin rattoisasti höpötellen. 🙂

Kylälle päästyämme siirryimme vanhaan kanalaan katsomaan esitystä nimeltään Mäyrä Mörösen Suomenkierto. Esitys kertoi mäyrästä, joka on jämähtänyt kotiseudulleen. Pöllö Löppönen rohkaisee mäyrää poistumaan tutuista maisemista ja lähtemään tutkimusmatkalle. Tarinassa Mörönen kiersi Suomea ympäri ja tutustui uusiin eläinystäviin, jotka kertoivat Mäyrälle mielenkiintoisia faktoja suomesta ja sen luonnosta. Matkan aikana tuli vastaan monenlaista nähtävää ja yllätyksiä, jotka tekivät tarinasta mielenkiintoisen ja jännittävän seurata.

Näytelmän loputtua kiersimme kylämäkeä ympäri. Kävellessämme ihastelimme puun täydeltä omenia notkuvaa puuta, auringonkukkia, kasvimaata, vanhaa navettaa sekä seurasimme kanojen ja Kari-kukon aamupalahetkeä. Vielä paljon jäi nähtävää, mutta onneksi pääsemme sinne kuitenkin uudestaan. 🙂

Laulupiirtämistä lasten kanssa

Olemme Runotaimissa tehneet lasten kanssa muutamia kertoja laulupiirtämistä.

Laulupiirtäminen® on Laulaun kehittämä moniaistinen toimintamuoto, jossa yhdistyvät erilaiset menetelmät. Siinä opitaan, osallistutaan ja saadaan onnistumisen kokemuksia. Laulupiirtäminen sopii kaikenikäisille, ja meillä olikin osallistujat 1-5 –vuotiaita. Lisää voit lukea menetelmästä Laulaun sivuilta, https://www.laulau.fi/laulupiirtaminen/.

 

Olimme valinneet lauluksi ”Aurinko”. Ensin aikuiset piirsivät laulun mukana lasten selkiin. Sen jälkeen lapsista muodostettiin parit, joissa vuorotellen lapset piirsivät laulun mukana toistensa selkiin aikuisten avustamina. Lopuksi piirrettiin vielä älytaululle laulun mukana jokainen pari omalla vuorollaan.