Limpsis lompsis lokakuu!

Vietimme Runotaimissa lukulokakuuta. Lapset toivat päiväkotiin luettavaksi omia kirjojaan ja teimme myös tutustumisretken kirjastoautoon ja lainasimme samalla muutaman kirjan luettavaksi päiväkotiin. Kirjoja on luettu isoissa porukoissa, pienryhmissä eri tiloja hyödyntäen sekä sylitellen mukavissa lukunurkissa parin lapsen kanssa.

Liikuntahetkillä loka-marraskuun sisältönä on perusvoimistelua, luovaa liikuntaa, musiikkiliikuntaa sekä nassikkapainia. Lokakuun jumpat sisälsivät mm. satujumppaa, popparipataa leikkivarjolla, musiikkikappaleiden ohjeiden mukaan toimimista sekä roolivaatteilla tanssahtelua lempibiisien tahtiin, tasapainoilua, kierimistä ja kuperkeikkoja, tietyn eläimen lailla kulkemista ja hernepussin kuljettamista lasten ehdottamilla  ruumiinosilla. Lasten ilo ja spontaanit kannustushuudot kavereille ovat olleet hienoa seurattavaa! 🙂

Olemme myös retkeilleet ahkerasti, niin kuin olemme tehneet myös edeltävinäkin kuukausina. Uusi kohde monelle lapselle oli Katariinanlaakson luontopolku, jonka alkuun pääsimme kätevästi bussilla. Nautimme eväät sillan kupeessa sorsien touhuja katsellessa -ja saihan siellä muutamat nälkäiset sorsat pienet sämpylän jämätkin! Retkellä näimme myös rohkeita oravia sekä paljon erilaisia lintuja.

 

Syksyisiä eväsretkiä on tehty myös lähimetsään, jalkapallokentän laitamille, leikkipuistoon sekä Pirunpeltoon.

Lokakuun alussa teimme yhteisen unelmataulun, johon leikattiin lehdestä omia unelmia ja liimattiin kartongille. Taulu komeilee ovemme vieressä käytävässä. Ihania unelmia, kumpa itsekin saisi hevosen!

Aamupiirissä opettelimme uuden leikin ”myrkkysieni”, jossa yksi lapsi menee sermin taakse ja toiset valitsevat sillä välin sienien joukosta yhden myrkkysienen. Pahaa aavistamaton sienestäjä sermin takaa löytää sieniapajan, kerää sieniä yksitellen koriin muiden laskiessa taustalla sienien määrän ja koskiessaan tietämättään myrkylliseen sieneen, valitsijajoukko huutaa ”MYRKKYSIENI!” Leikki on aina yhtä hauskaa ja sitä leikitäänkin kierros kierroksen perään 🙂

Leikin innoittamana teimme omat persoonalliset sienet ikkunamme ruohikkoon lehtisateen alle. Lapsi sai valita sienelleen mieluisan lakin ja jalan, lisätä silmät ja koristella haluamallaan tavalla. Lopuksi sienet nimettiin.

Lokakuussa aloittelimme myös isänpäiväsalaisuuksia, mutta ei niistä sen enempää 😉

Muita hommia lokakuussa:

Roolivaateleikkejä, kauneussalonki, nukkekotileikki ja kotileikki
Vesileikit, parasta!
Vapaat jumppasaleilut, opetuspelit iPadista sekä uuden oppimista hedelmien kuorimisessa 🙂
Viskareiden Piki-kerhossa omien nimikirjainten löytämistä sekä luottamusharjoitus pareittain toisen silmät sidottuina
Musiikkihetken päätteeksi toivebiisi, ”Let it go” (tietenkin). Parien kanssa tanssimista 🙂

Ei muuta kuin marraskuuhun, 65 päivää vuoteen 2020!