Kastun päiväkodilla järjestettiin kaikkien ryhmien yhteinen unelmien liikuntapäivä. Päivän ohjelma koostui radasta, johon kukin ryhmä oli suunnitellut liikuntarastin, ja jota ryhmät pääsivät vuoron perään kokeilemaan. Radalla päästiin harjoittelemaan ja hassuttelemaan seuraavanlaisten tehtävien merkeissä:
Viimeisimpien viikkojen aikana Kastanjoiden luokkahuoneessa on käynyt surina, jota yksi jos toinenkin on käynyt kummastelemassa (ja ihastelemassa!). Ennen kuin paljastamme, mistä on kyse, annamme vihjeen: kaikki sai alkunsa tästä alla olevasta, viattoman näköisestä purkista.
Kyseessä on maitotölkistä askarreltu, Kastanjoiden oma kynäpurkki. Myös lapset askartelivat omat kynäpurkkinsa, ja olimme varanneet koristeluihin värikkäitä papereita, silkkipapereita, huopaa, koristehelmiä ynnä muuta mukavaa. Suunnitelmat muuttuivat, kun löysimme varastosta kansioita, jotka sisälsivät erilaisia kangasnäytteitä. Päällystimme kynäpurkkeja kankailla, ja jäimme ihastelemaan toinen toistaan kauniimpia kangasnäytteitä. Niitä oli pakko päästä hyödyntämään muuallakin! Kangaspalojen koot olivat juuri sopivia esimerkiksi pienten pussukoiden valmistamiseen. Ideasta innostuneina saimme luokkahuoneeseen lainaksi lastenhoitajamme ompelukoneen, jolla itse kukin on ommellut useita töitä viimeisten viikkojen aikana. Surinamysteeri on nyt paljastunut!
Aluksi tutustuimme ompelukoneen osiin ja saimme tuntumaa koneen ohjaamiseen paperilla, johon ommeltiin sekä suoraa että siksak-kuviota. Lapset valitsivat suuresta kangasvalikoimasta silmää miellyttävimmät kankaat ja toimivat apureina nuppineulojen kiinnittämisessä. Tämän jälkeen oli aika aloittaa itse ompeleminen!
Myös opettajat pääsivät verestämään ompelutaitojaan, ja into jatkoi kasvamistaan ompeluprojektien edetessä ja valmistuessa. Keksimme, että kankaista saisi aikaan lahjoja, jotka taatusti ihastuttaisivat äitejä tulevana merkkipäivänä! Lapset päättivät ommella äitienpäivälahjoiksi kassit. Alla muutama esimerkki äideille lahjoitetuista paketeista:
Kortin askartelu sujui seuraavasti:
Ahertaminen kannatti, ja eskarilaiset olivat erittäin tyytyväisiä ompelutöihinsä ja innokkaita ojentamaan itsetehdyt kassit äideilleen! On hauska huomata, että yllättävistä löydöksistä voi kehittyä jotakin merkityksellistä. 🙂
Kastanjat toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua ja äideille mitä ihastuttavinta äitienpäivää!
Eskarivuosi etenee jo toukokuussa, joten tällä viikolla oli aika järjestää liikennekasvatusviikko! Liikennekasvatus on osa Kasvan ja kehityn – oppimiskokonaisuutta, joka on yksi viidestä esikoulun sisältöjä ja tavoitteita määrittävistä kokonaisuuksista. Esiopetussuunnitelman perusteissa todetaan: ”Opetuksessa harjoitellaan lähiliikenteessä liikkumisen sääntöjä […] ikäkaudelle sopivalla tavalla.” (s. 38) Niinpä tällä viikolla olemme opetelleet niin liikennemerkkejä, liikenteessä liikkumista kuin hätänumeroonkin soittamista.
Viikon mittaan kävimme läpi myös pyöräilykypärän käyttöä ja sitä, miksi se on tarpeellista ja tärkeää. Liikenneturva on julkaissut Youtubeen videon nimeltä ”Kypärätesti”, jossa havainnollistetaan kypärän käytön tärkeyttä kananmunan avulla. Video herätti eskareissa rikasta pohdintaa ja keskustelua, minkä jälkeen tarkistimme jokaisen kypärän säädökset kuntoon, sillä huolellinen kiinnitys estää kypärää lentämästä pois päästä mahdollisessa onnettomuudessa. Liikenneturvan sivuilla todetaan, että kypärällä on erityisen tärkeää suojata otsa, sillä otsaan kohdistuu eniten iskuja kaatumistilanteissa. Yksityiskohtaiset ohjeet kypärän valintaan ja säätämiseen löytyvät sivustolta Pyöräilykypärä I Liikenneturva
Viikon lopuksi kokosimme päiväkodin viereiselle kentälle pyöräilypujotteluradan! Rata sisälsi tötsien läpi pujottelua, kaarroksia, vauhdin kiihdyttämistä, ja punaisten tötsien kohdalla teimme äkkijarrutuksen.
Tällä kertaa Kastanjoiden viikko sujui värikkäiden vappuaskarteluiden merkeissä! Vappufiilis kohosi sitä mukaa, mitä enemmän erilaisia askarteluja valmistui koristamaan luokkaa ja odottamaan käyttöä päiväkodin pienimuotoisia torstain vappukekkereitä varten. Ensimmäiseksi vuorossa on kuvamateriaalia valmistamistamme eläinaiheisista vappunaamioista.
Ilmapalloista on moneksi, ja niitä voi soveltaa vaikka matematiikassa: Lapset esimerkiksi pomputtelivat palloja ilmaan siten, että ne eivät saaneet koskettaa yhtäkään pintaa. Jokaisella oli pelin alussa 10 pistettä. Mikäli pallo osui lattiaan, pelaaja menetti 2 pistettä ja muista pinnoista yhden pisteen. Eniten pisteitä säästänyt voitti pelin. Hauska ja toiminnallinen tapa tutustua vähennyslaskujen (ja pienin variaatioin yhteenlaskujen) maailmaan!
Aurinkoista vappuviikonloppua kaikille toivottavat,
Kastanjat ja Kultakirsikat (vuoroeskarilaisten ryhmä) yhdistivät voimansa eskarilaisten partioviikolla, jota on vietetty aktiivisesti monin eri kääntein ja meiningein! Maanantaiaamu alkoi Kastanjoiden lastenhoitajan partioesittelyllä, jonka aikana keskustelimme siitä, mikä partio on ja mitä siellä tehdään. Lapset pääsivät myös ihastelemaan ja kokeilemaan partiolaisten pukuja.
Maanantain askareisiin lukeutui partiohuivien kuviopainanta. Eskarilaiset ja aikuiset töpöttelivät huiviinsa yhden valitsemansa kuvion, joihin lukeutuivat muun muassa ruori, laiva ja hymynaama. Perinteisempää partiomeininkiä toivovat valitsivat huiviinsa liljan.
Huivit ovat olleet käytössä koko partioviikon ajan. Ennen tiistain eskaritehtävien alkamista ryhmämme kokenut partiolainen solmi kaikkien huivit kiinni merimiessolmulla.
Tiistaina eskarilaisten päivä alkoi jakautumalla kahteen pienryhmään ja suunnistamalla päiväkodin lähiympäristössä maamerkkien avulla. Partiolaisten maamerkit kertovat reitin, jota seurata. Niitä voi piirtää maahan tai rakentaa erilaisista luonnonmateriaaleista, kuten kivistä, oksista tai lumipalloista. Partiolaisten maamerkit pohjautuvat luonnonkansojen, esimerkiksi intiaanien, käyttämiin merkkeihin (virke on lainattu PartioWiki-sivustolta).
Seuraavaksi paljastui, että Suomen metsän eläimet olivat valloittaneet päiväkodin lähiympäristön! Eskarilaisten tehtävänä oli jäljittää eläimet ja etsiä kunkin takaa yksi kirjain. Tiistain tehtävissä yhdistyivät niin liikunta, kirjaintunnistus kuin yhdessä toimiminenkin. 🙂
Keskiviikkona viikko jatkui tutustumalla jokamiehenoikeuksiin ja kierrättämiseen. Partiolaisten tärkeitä perustaitoja!
Viikon loppupuolella tutustuimme trangiaan eli retkikeittimeen, joka on pieneen tilaan mahtuva retkivaruste ruoanlaittoon. Reippaiden partiolaisten (ja herkkusuiden) tavoin pakkasimme mukaan lettutaikinaa ja pillimehuja, jotta pääsimme nauttimaan retkieväitä luonnon helmaan.
Viikko huipentui seremoniaan, jossa eskarilaiset saivat partioviikon päättötodistukset.
Eskarilaisilta kysyttäessä parhaiten heidän mieleensä jäivät maamerkki- ja eläinsuunnistus sekä jokamiehenoikeudet. Ja tietysti lettukestit!
Eskarivuoden mittaan Kastanjat ovat tehneet useita retkiä metsään. Erityisesti syyslukukaudella metsässä on viihdytty kerta toisensa jälkeen erilaisia tehtäviä toteuttaen, luonnon ääniä kuunnellen ja metsän tunnelmasta nauttien. Ensi viikolla vietämme partioviikkoa, johon virittäydymme julkaisemalla arkistojen aarteita kyseisistä metsäretkistä. Palaamme julkaisun jälkipuoliskolla myös kahteen eskarivuoden helmikuiseen tapahtumaan, ystävänpäivädiscoon sekä laskiaisriehaan.
Aakkosaiheiset tehtävät ovat vilahdelleet eskarilaisten metsäretkillä pitkin vuotta. Syksyn ihkaensimmäisellä metsäretkellä muodostimme A-kirjaimia luonnonmateriaaleista.
Syksyllä löysimme Suomen metsien herkkumarjoja, mustikoita ja puolukoita. Marjoja on hyödynnetty muun muassa luokittelussa, luonnon väritutkimuksessa, käsinaamioden tekemisessä ja tietysti makuaistin virittelyssä. 🙂
Seuraavaksi takaisinheitto helmikuun tapahtumiin! Ystävänpäiväviikolla menoa ja meininkiä riitti, sillä maanantaina vietimme aamupäivän koulun liikuntasalissa, jossa eskarit sekä 1. ja 2. luokan oppilaat metsästivät toisiltaan nimmareita itsetehtyihin ystävänpäiväsydämiin. Pääpäivänä, perjantaina 14.2., järjestimme eskarilaisten ystävänpäivädiscon yhdessä päiväkodin vuoroeskarilaisten kanssa. 🙂
Osallistuminen discoon lunastettiin pääsylipulla, jota vastaan sai leiman ranteeseen sekä herkuttelukupongin. Aloitimme discon tervetuliasleikeillä sekä popcorn- ja mehuherkuttelulla.
Helmikuun lopussa päiväkodin pihalla järjestettiin koko yksikön laskiaisrieha. Vaikka lunta ei näkynyt mailla eikä halmeilla, tapahtumaan oli kehitetty yhtä sun toista motivoivaa, yhteistä aktiviteettia. Sääkin oli mitä mainioin nostattamaan juhlatunnelmaa!
Kastanjat toivottavat kaikille aktiivista alkavaa partioviikkoa! 🙂
Kevät on täällä! Huhtikuussa parasta on lisääntynyt auringonvalo ja lämpenevä sää. Eskarissakin kysellään kovasti, joko nyt voi mennä pihalle ilman takkia ja ulkohousuja. Tähän lämpötila ei kuitenkaan ole vielä kohonnut tarpeeksi korkeaksi, mutta ilman pääsiäisaskarteluja ei eskarin huhtikuusta selviä! 🙂
Aloitimme viikon osallistumalla sateenkaarihaasteeseen, jonka tarkoituksena on toivottaa kaikille jaksamista ja muistuttaa ihmisiä siitä, että vallitseva poikkeusajanjakso ei kestä ikuisesti. Sateenkaaren maalaaminen liittyi myös valon taittumiseen, jota tutkimme viikon alussa. Käytimme sateenkaaren maalaamisessa pullovärejä, joihin oli sekoitettu hiukan saippuaa.
Viikon edetessä askartelimme useita pääsiäiskoristeita. Ensimmäiseksi maalasimme käpyjä pääsiäistipuja ja -pupuja varten.
Seuraavaksi vuorossa oli pupuaskartelu paperisuikaleista. Tässä askartelussa tarvitsimme kärsivällisyyttä, eikä liimaisilta sormiltakaan vältytty.
Lapset kommentoivat, että tällä viikolla eskarissa on toiminut oikea askartelukerho, ja mikäpä sen mukavampaa!
Suurin osa eskarilaisista viettää poikkeusaikaa hallituksen linjausten mukaisesti kotona. Julkaisemme tässä postauksessa tunnelmia kotona toteutetuista eskaritehtävistä. Kuvista saa myös kivoja vinkkejä omaan tekemiseen. Blogia lukiessa kannattaa siis aina käydä kurkkaamassa tämän postauksen päivitykset! 🙂
Samba on Brasilian Rio de Janeirossa 1900-luvun alussa kehittynyttä tanssia ja musiikkia, jolla on portugalilaiset ja afrikkalaiset juuret (virke on lainattu Wikipedian Samba-artikkelista). Tällä viikolla eskarilaiset kokeilivat sambatanssin huumaa – ja millaisten asusteiden siivittämänä! Näyttävät ja koristeelliset asut kuuluvat olennaisena osana sambaesityksiin. Eskareiden lastenhoitaja on ideoinut tyttärensä sambaharrastuksen myötä toinen toistaan upeampia ja luovempia asusteita, joita eskarilaiset pääsivät kokeilemaan:
Tässä vielä muutama tarkempi kuva upeista sambapäähineistä ja -asusteista sekä tekijän vinkkejä:
Tällä viikolla pääsimme liikkumaan ja leikkimään myös pulkkamäkeen. Aivan oikein, pulkkamäkeen, sillä huhtikuu alkoi lumisateella, joka peitti maata ohuella mutta pulkkailuun riittävällä lumikerroksella! Takatalvesta ei oikeastaan voi puhua, sillä etelässä terminen talvi ei alkanut talvikuukausina lainkaan… 🤔 Tiesimme joka tapauksessa, että lumesta on otettava kaikki ilo irti, sillä tähän vuodenaikaan lumi sulaa maasta nopeammin kuin ehtii tokaista lumiukko!
Tällä viikolla eskarissa on käsitelty geometrisia muotoja:
kolmiota eli eskarilaisen sanoin ”siinä on kolme kulmaa”
ympyrää ”se on semmonen pyöree” ja
neliötä ”se on niinku kirja… tai tää kirja on suorakulmio, mut esimerkiks tää on neliö” (osoittaa neliönmuotoista istutusalustaa).
Kyseiset geometriset kuviot ja erilaiset suorakulmiot ovat kulkeneet eskarilaisten matkassa alkusyksystä tähän päivään saakka. Maanantaina etsimme luokasta geometrisia muotoja ja askartelimme muototaideteoksia. Tiistaina päätimme rakentaa päiväkodin liikuntasaliin lasten omia muotoratoja. Geometriset muodot ja liike – mikäpä sen parempi yhdistelmä aktiivisille lapsille!
Lapset kehittivät ja muodostivat erilaisia muotoratoja, joita pitkin liikuimme. Kokosimme ratoja myös käyttämällä vain yhtä tiettyä muotoa, ryhmittelemällä erilaisia värejä, keksimällä jokin liike tietyn muodon kohdalla…
Seuraavaksi kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen! Liikuntasalissa on suuri jumppapatja, jonka osista voi koota erikokoisia ja -näköisiä geometrisia muotoja. Innostus oli käsinkosketeltavaa, kun lapset saivat purkaa patjan osiin ja koota paloista omia rakennelmiaan. Lopuksi kokosimme paloista yhteistyöllä jättimäisen korkean linnoituksen!
Askartelujen ja rakentelujen ohessa pelasimme geometria-aiheisia pelejä luokassa kosketusnäytön avulla. Pelit löytyvät sivustolta papunet.net/pelit