Kirjasto

Kaikki turkulaiset perusopetuksen oppilaat käyvät kirjastossa opetussuunnitelman mukaisesti vähintään kerran vuodessa.  Parhaiten lasten ja nuorten lukutaitoa tukevat säännölliset kuukausittaiset kirjastokäynnit.

Kirjastokäynnit tehdään lähikirjastoon, kirjastoautoon tai pääkirjastoon.

Opettajille ja varhaiskasvattajille | Turku.fi

Uutta pääkirjaston aukioloissa:
Pääkirjaston lasten Saaga ja nuorten Stoori ovat avoinna
ma – to klo 10-20
pe klo 9-20 

Ma – to klo 9-10 lasten ja nuorten osastot on varattu kirjaston ohjaamille ryhmävierailuille.
Perjantain aukiolokokeilu on voimassa lukuvuoden 2025-2026.

Kirjaston tarjoamat kaikille kyseisen vuosiluokan oppilaille kuuluvat vierailut 2., 4. ja 5. luokille.

2. luokka ja 5. luokka
Kirjavinkkaus
Vierailulla kuullaan kirjavinkkejä ja lopuksi lainataan, joten mukaan tarvitaan kirjastokortti.
Tutustu myös yhteisökorttiinYhteisökortin hakulomake
Tarjoamme yhden kirjavinkkauksen lukuvuoden aikana.

2. luokkien
kirjavinkkauksia järjestetään ennalta laaditun aikataulun mukaan osassa lähikirjastoja ja pääkirjastossa.
Paattisten, Varissuon ja Yli-Maarian alueiden 2. luokat käyvät kirjavinkkauksessa omassa lähikirjastossaan. Yli-Maarian kirjaston kirjavinkkaukset järjestetään kevään 2026 aikana.
Lähikirjastojen kirjavinkkauksiin voi osallistua 1 luokka kerralla.

Muiden alueiden 2. luokat käyvät kirjavinkkauksessa pääkirjastossa.
Pääkirjaston Studion kirjavinkkauksia järjestetään läpi lukuvuoden.

Varaa 2. luokkien kirjavinkkaus tästä (Linkki aukeaa 18.8. klo 8.00)
Jos luokkasi on pienluokka (2.lk), varaa kirjavinkkaus tästä
Ruotsinkieliset kirjavinkkaukset syksyllä 2025: 2.lk

5. luokkien
kirjavinkkauksia järjestetään ennalta laaditun aikataulun mukaan pääkirjaston Studiossa koko lukuvuoden ajan.

Varaa 5. luokkien kirjavinkkaus tästä. (Linkki aukeaa 18.8. klo 8.00)
Jos luokkasi on pienluokka (5.lk), varaa kirjavinkkaus tästä.
Ruotsinkieliset kirjavinkkaukset keväällä 2026: 5.lk

Uutta: Pääkirjastossa 2. ja 5. luokille kahdenlaisia vinkkauksia!

Kirjavinkkaus
Kyseiselle ikäryhmälle suunnattu monipuolinen kattaus kirjaston vinkkareiden tuoreimpia löytöjä ja luottosuosikkeja (voi osallistua 3 luokkaa kerralla)

Mukautettu kirjavinkkaus
Helppoa ja mukaansatempaavaa luettavaa heille, joille lukeminen on syystä tai toisesta vaikeaa.
(voi osallistua 2 luokkaa kerralla)

2. ja 5. luokkia vastaavat pienluokat

Kirjavinkkaus
Tarjoamme yhden kirjavinkkauksen lukuvuoden aikana.

Pienluokkien (2. ja 5.lk) kirjavinkkauksia järjestetään ennalta laaditun aikataulun mukaan Nummen kirjastossa ja pääkirjaston Saagassa läpi lukuvuoden.
Nummen alueen pienluokat käyvät kirjavinkkauksessa Nummen kirjastossa, muiden alueiden pienluokat käyvät kirjavinkkauksessa pääkirjaston Saagassa.
Vinkkauksiin voi osallistua 1 luokka kerralla.

Vinkkauksissa kuullaan kirjavinkkejä ja lopuksi lainataan, joten mukaan tarvitaan kirjastokortti. Tutustu myös yhteisökorttiinYhteisökortin hakulomake

Varaa pienluokkien kirjavinkkaus tästä (Linkki aukeaa 18.8. klo 8.00)

Lisää kirjavinkkejä ja niihin liittyviä tehtäviä löydät Turun koulujen ja kirjaston yhteisestä lukudiplomista: Lukupolusta

Kirjapaketteja kirjasarjapalvelusta: Kirjasarjapalvelu

Ruotsinkielisten alakoulujen tarjonta: riitta.taara@turku.fi

4. luokka
Mediamatka
Kesto: noin 90 min. Ryhmäkoko: enintään 1 luokka/30 oppilasta
Mediamatkalla harjoitellaan tiedonhakua, Vaski-verkkokirjaston käyttämistä ja kirjojen etsimistä kirjaston hyllyistä. Lisäksi puhutaan tiedon luotettavuudesta sekä pelien ja elokuvien ikärajoista.

Uutta: Mukautettu mediamatka
Mediamatkasta on nyt valittavissa mukautettu vaihtoehto koko luokalle. Mukautetussa mediamatkassa tehtävät ovat tukikuvin helpotettuja ja niissä edetään rauhallisempaan tahtiin.

Mediamatka pidetään omassa lähikirjastossa. Keskustan alueen koulujen lähikirjasto on pääkirjasto.
Voit tarkistaa oman lähikirjastosi tästä.

Varaa 4. lk mediamatka tästä

Ruotsinkieliset mediamatkat järjestetään kevätlukukauden aikana ja niihin voi tästä.

Valmo-luokille
tarjoamme yhden opastetun kirjastovierailun lukuvuoden aikana.

Valmo-luokat voivat vierailla toiveidensa mukaan omassa lähikirjastossaan tai pääkirjaston Saagassa.
Vierailun aikana tutustaan kirjastoon ja herätellään oppilaiden lukuintoa.
Lopuksi oppilailla on mahdollisuus lainata luettavaa omilla kirjastokorteillaan tai opettajan yhteisökortillaYhteisökortin hakulomake
Vierailulle voi osallistua 1 luokka kerralla.

Varaa Valmo-luokkien kirjastovierailu tästä  (Linkki aukeaa 18.8. klo 8.00)

Kirjavinkkejä ja niihin liittyviä tehtäviä löydät Turun koulujen ja kirjaston yhteisestä lukudiplomista: Lukupolusta

Kirjapaketteja kirjasarjapalvelusta: Kirjasarjapalvelu

Ruotsinkielisten alakoulujen tarjonta: riitta.taara@turku.fi

Kirjaston elämyspolku yläkoululaisille syksyllä 2025

Tarjoamme paljon ohjelmaa kaikille yläkoulun luokka-asteille pääkirjastossa tai etäohjelmana.
Osa ohjelmasta on luokka-astekohtaista, ja osaa tarjoamme kaikille.

Vain seiskoille: kirjavinkkaus
Vain kaseille: genrevinkkaus
Vain kaseille ja yseille: kauhuvinkkaus 29.10., Kadonnut avain -pakopeli
Vain yseille: lukuvinkkaus
Kaikille: sarjakuvavinkkaus, valmo-ohjelma, bokprat, ja teematärpit

Alla ohjelmamme yhteystietoineen.

Kirjastokäynnin lopuksi on hyvä varata aikaa lainaamiseen, joten mukaan tarvitaan kirjastokortti. Linkki yhteisökortin hakemiseen sekä oppilaiden kirjastokorttiasioihin
Opettajille ja varhaiskasvattajille | Turku.fi

Erityisinä huomioina

  • Tarjoamme etäohjelmaa niille ryhmille, jotka eivät pääse pääkirjastoon. Etäohjelman kuulijamäärää ei rajoiteta, joten useampi ryhmä voi tarvittaessa kuunnella etäohjelmaa koulussa yhtä aikaa.
  • Tarjoamme Elämyspolku-ohjelmaa koko lukuvuoden ajan.
  • Ota yhteyttä niin tehdään yhdessä Elämyspolkukäynnistä mahdollisimman sujuva!

Kirjavinkkaus seiskoille satu.pyhala(a)turku.fi

Kirjavinkkaus houkuttelee nuoret aiheiltaan monipuolisen, yläkoululaisille sopivan suomenkielisen kaunokirjallisuuden lukemiseen. Tavoitteena on löytää jokaiselle oppilaalle omantasoinen ja kiinnostava kirja koulutehtävää tai vapaa-aikaa varten. Vinkkauksessa on mukana tarvittaessa myös selkokirjoja. Kirjavinkkaus voidaan järjestää tarpeen mukaan etävinkkauksena Teamsin kautta. Etäkirjavinkkaus voidaan pitää useammalle luokalle yhtä aikaa.

Genrevinkkaus kaseille pääkirjastossa satu.pyhala(a)turku.fi

Suomenkielisiä nuortenkirjavinkkejä lajityypeittäin. Esittelyssä nuorten fantasia-, tieteis-, jännitys-, kauhu- ja rakkauskirjat. Tutustutaan lajityyppien tyypillisimpiin piirteisiin kirjapoimintojen kautta. Mukana on tarvittaessa myös selkokirjoja.
Tavoitteena on löytää jokaiselle oppilaalle sopiva genrekirja luettavaksi.

Lukuvinkkaus yseille erika.woodard(a)turku.fi

Vaskin kirjasuosituksiin pohjaavat vinkkaukset kestävät 45 minuuttia, ja sen aikana esitellään aiheeseen sopivia romaaneja ja annetaan vinkkejä aikuisten kaunokirjallisuuden lukemiseen. Vinkkaukset ja suosituslistat vastaavat kotimaisen – ja maailmankirjallisuuden kurssien tarpeisiin.

Oppilaat voivat myös omatoimisesti valita lukemista Vaski-verkkokirjastossa olevilta kirjalistoilta.

YSIT: kirjallisuutta maailman monilta kolkilta

YSIT: kotimainen kirjallisuus: yhteiskunnalliset aiheet

YSIT: kotimainen kirjallisuus: kevyttä ja genrejä

Sarjakuvavinkkaus yläkoululaisille merja.lunden(a)turku.fi

Sarjakuvavinkkauksessa tutustutaan ja innostetaan tarttumaan sarjakuviiin. Sarjakuvien lukeminen edistää kuvanlukutaitoa ja on osa monilukutaitoa. Sisältöä voidaan räätälöidä ryhmän tarpeen mukaan. Saatavana myös etäsarjakuvavinkkauksena Teamsissa. Etäsarjakuvavinkkaus voidaan pitää useammalle luokalle yhtä aikaa.

Valmo- ja STK-ryhmille stoori.kaupunginkirjasto(a)turku.fi

Kevyt pääkirjaston esittely ja nuortenosasto Stooriin tutustuminen. Tarkoituksena on tutustuttaa nuori kirjaston ja kirjallisuuden maailmaan. Käynnin aikana voidaan käydä läpi muun muassa kirjastokorttiasioita, nuorten tapahtumia ja esitellä suomenkielistä ja tarvittaessa monikielistä nuortenkirjallisuutta. Sisältöä voidaan räätälöidä ryhmän tarpeen mukaan. 

 

På svenska, till svenskspråkiga klasser och språkbad maria.osterman(a)turku.fi   

Årskurs 7:
Biblioteksorientering i hela biblioteket. Ungdomsavdelningen Storys utrymmen och tjänster.  

Årskurs 7-9:
Bokprat – innehållet kan bestämmas tillsammans med läraren.  

Årskurs 8:
Escape Room med temat mediekunskap.  

Boktipslistor för ungdomar i Vaski nätbiblioteket

 

Kadonnut avain –pakopeli kaseille ja yseille stoori.kaupunginkirjasto(a)turku.fi
Mediakasvatuksellinen ongelmanratkaisukykyjä vaativa pakopeli.

Kutsumme Turun kasit ja ysit 29.10.2025 Turun pääkirjaston Studioon kauhuteemaiseen vinkkaukseen

Tervetuloa ryhmäsi kanssa Turun pääkirjastoon kuuntelemaan, kun nuortenosaston henkilökunta vinkkaa kirjoja kauhusta. Toivomme, että vinkkauksen jälkeen oppilaita kannustetaan myös lainaamaan. Kauhuvinkkaus korvaa kasiluokkalaisten genrevinkkauksen. Varaa ryhmällesi yksi aika laittamalla sähköpostia merja.lunden@turku.fi  Aika-arvio ryhmää kohden on noin 45-60 min. Otamme useamman ryhmän vastaan kerrallaan kello 11-13 välillä ja kello 13-15 välillä.

Teematärpit verkkokirjastossa ja Stoorissa stoori.kaupunginkirjasto(a)turku.fi

Nuortenkirjojen suosituslistoja on verkkokirjastossa nuorten sivulla.
Nuorten osastolla Stoorissa teemme säännöllisesti kirjanostoja kiinnostavista ja yläkoululaisten opiskeluun liittyvistä aiheista. Voimme lisäksi tehdä pyynnöstä kirjanostoja.

Palasia opsista:
Ensimmäisellä ja toisella luokalla koulu- tai lähikirjaston toimintaan ja erilaisiin lasten kulttuuritapahtumiin tutustuminen laajentavat oppimisympäristöä luokan ulkopuolelle.

3.-6. luokilla oppilaita kannustetaan monipuolisille tiedon lähteille kuten suullisten, audiovisuaalisten, painettujen ja sähköisten lähteiden sekä haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön (L4)

Kielen kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 3.-6. luokilla (S4): Hyödynnetään lapsille ja nuorille suunnattua media- ja kulttuuritarjontaa, esimerkiksi kirjastoa, elokuvia, teatteria ja museoita. Tarkastellaan mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa. Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. Kannustetaan ja tutustutaan kirjaston aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön, etsitään itseä kiinnostavaa luettavaa ja tuetaan omaehtoista lukemisen ja kirjoittamisen harrastamista.

Yläkoulussa luetaan monipuolisesti nuortenkirjoja, klassikoita ja nykykirjallisuutta, myös tietokirjoja. Kannustetaan aktiiviseen ja monipuoliseen kirjaston tarjonnan hyödyntämiseen.