Kerttulissa tiede- ja teknologiakasvatukseen tutustumista

Tutustuimme joulukuussa Kerttulin phy:n kehittämispäivässä tiede- ja teknologiakasvatukseen sekä teorian tasolla että työpajoissa. Pohdimme myös oman tiede- ja teknologiakasvatussuunnitelman laatimisen toteuttamista.     Samalla päivitimme Dli-projektimme tilanteen. Tutustuimme tilattuihin tuotteisiin ja aloimme pohtia muita toimia oppimisympäristömme muokkaamiseksi. Hankkeen myötä kaksi