Wäinö Aaltosen koulun järjestyssäännöt:
Säännöt ovat välttämättömiä kouluyhteisön toiminnan ja työrauhan säilymisen sekä jäsenten turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Työrauha on ehdoton edellytys koulutyön onnistumiselle. Säännöt totuttavat oppilaan vastuuseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen sekä arvostavaan vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa.
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä (POL 35§).
Järjestyssääntöjä noudatetaan aina kouluaikana, koulualueella ja kaikessa lukuvuosisuunnitelman kuvaamassa koulun toiminnassa. (POL 29§, POL 35-36§)
- Koko kouluyhteisö toimii ystävällisesti, kannustavasti, toisiaan kunnioittaen, hyvien tapojen mukaisesti ja henkilökunnan ohjeita noudattaen.
- Koulussa jokaisella henkilöllä on oikeus häiriöttömään työskentelyyn. Oppilailla on oikeus oppia ja opettajilla on oikeus opettaa.
- Epäasiallinen ja häiritsevä käytös sekä kiusaaminen on kielletty. Koulussa jokaisella on oikeus fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen.
- Tupakan, sähkötupakan, nuuskan, päihteiden ja huumeiden käyttö sekä hallussapito on kielletty kouluaikana ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa sekä vuosisuunnitelman kuvaamassa toiminnassa.
- Toisen henkilön vahingoittamiseen tarkoitetut tai siihen soveltuvat esineet ja aineet ja niiden hallussapito on kouluaikana kiellettyä. Näitä ei saa myöskään pitää hallussa koulumatkalla.
- Koulu ja sen alue pidetään siistinä eikä koulun omaisuutta saa turmella. Oppilas on velvollinen kertomaan havaitsemistaan vahingoista koulun henkilöstölle. Vahingon aiheuttaja on ilmoittautumis- ja vahingonkorvausvelvollinen.
- Koulussa on määritelty välituntialue, jolta poistuminen koulupäivän aikana on kielletty. Välitunnit vietetään ulkona, ellei muuta erikseen sovita.
- Oppilaat eivät saa koulupäivän aikana käyttää kulkuvälineitä, kuten polkupyöriä, sähköpotkulautoja tai moottoriajoneuvoja, ilman henkilökunnan lupaa. Eri toimipisteisiin ja opetuksen järjestämispaikkoihin siirrytään annettujen ohjeiden mukaisesti liikennesääntöjä noudattaen.
- Oppilas voi olla poissa koulusta vain sairauden perusteella tai saatuaan erillisen luvan poissaoloon luokanopettajalta, luokanohjaajalta tai rehtorilta. Kesken koulupäivän oppilas voi poistua koulusta vain terveydenhoitajan tai opetushenkilökuntaan kuuluvan luvalla.
10.Mobiili- ja älylaitteiden käyttö oppituntien aikana on sallittu vain opettajan luvalla. Puhelinta saa käyttää oppimiseen, terveydellisistä syistä tai oppimisen apuvälineenä opettajan luvalla ja annetun ohjeistuksen mukaisesti.
(POL 29 § 4 momentti)
Wäinö Aaltosen koulussa mobiililaitteita säilytetään koulupäivän aikana äänettömällä repussa. Älykellot säilytetään tarvittaessa repussa esimerkiksi kokeiden aikana tai opettajan näin muuten ohjeistaessa.
- Rahat, arvoesineet ja oppilaan henkilökohtainen omaisuus ovat koulussa oppilaan ja huoltajien vastuulla, eikä koulu korvaa rahaa eikä kadonnutta tai särkynyttä omaisuutta.
- Koulun tiloissa, alueella tai koulun järjestämissä tilaisuuksissa ei kouluaikana harjoiteta osto- tai myyntitoimintaa. Tämä rajoitus ei koske vanhempainyhdistysten tai oppilaskunnan toimintaa.
Järjestyssääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus perusopetuslain 36§ mukaisesti. Poliisi käsittelee rikosasioita.
Nämä ovat Turun kaupungin perusopetuksen koulujen järjestyssäännöt, jotka ovat voimassa 1.8.2025 alkaen. Järjestyssäännöt ohjaavat käyttäytymisen arviointia. Ne ovat nähtävissä koulujen kotisivuilla sekä koulutiloissa. Järjestyssäännöt käsitellään oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia. Järjestyssäännöt tarkistetaan säännöllisesti.
Wäinö Aaltosen koulussa noudatetaan lisäksi seuraavia koulutyötä tukevia sekä turvallisuutta ja viihtyisyyttä edistäviä sääntöjä ja periaatteita:
Jokainen huolehtii oppitunnilla oman paikkansa siisteydestä.
Oppitunnille tultaessa on oltava asianmukaiset välineet mukana.
Sisään tullessa lakki pois päästä.
Ruokailuun mentäessä odotetaan ja toimitaan linjastolla äänettömästi. Ruokailussa noudatetaan hyviä tapoja ja ruokalassa ruokaillaan hiljaisesti muita häiritsemättä. Ota ruokaa vain sen verran kuin jaksat syödä.
Kivien ja keppien heittely kouluaikana on kielletty, samoin lumipallojen heitto.
Koulun päättymisen jälkeen koulualueelta poistutaan viivyttelemättä. Asiaton oleskelu pyöräparkilla on kielletty.
Koulurakennusten katoille ei saa kiivetä. Koulurakennusten ulkorappusilla ei oleskella.
Koulun pihan istutuksiin esimerkiksi puihin ja pensaisiin ei kiipeillä eikä niitä vahingoiteta.
Palloiluleikit ja –pelit pelataan kentällä. Koripalloa pelataan koripallokoreihin.