Turun suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksiottoa uudistetaan ja nykyinen käytäntö muuttuu. Se tarkoittaa, ettei sinun tarvitse huoltajana ilmoittaa lastasi kouluun, vaan jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle, vuonna 2018 syntyneelle turkulaislapselle tehdään lähikoulupäätös osoitteen perusteella. Lähikoulu määräytyy väestörekisteriin merkityn virallisen asuinpaikan mukaan. Päätös lapsesi koulupaikasta on luettavissa Wilmassa 10.3.2025. Ohjeet Wilmaan kirjautumiseksi toimitetaan huoltajille 11.11.2024. Erikoisluokille haetaan Wilmassa 13.12. mennessä.
Kategoria: Yleinen
Lukuviikon kuulumisia


Kansainvälistä lukutaitopäivää vietettiin 8. syyskuuta. Sen kunniaksi kuluneella viikolla (9.-13.9.) on Vähä-Heikkilän koulussa vietetty koko koulun yhteistä lukutaitoviikkoa, eli lukemiseen ja lukutaitoon liittyvää monialaista oppimiskokonaisuutta. Viikon aikana ovat lukeminen ja kirjat sisältyneet monella tavalla eri oppiaineisiin. Luokissa on mm. pidetty lukutunteja, arvuuteltu opettajien lapsuuden lempikirjoja, luettu yhdessä kummiluokan kanssa, laulettu ja kuunneltu kirjoihin ja satuhahmoihin pohjautuvia lauluja, luettu ja tuotettu tietotekstejä, piirretty lempikirjoihin uusia kansia, tehty ja kuultu kirjavinkkauksia, tutustuttu kirjailijan työhön, keksitty satuja sekä liikuntatunnillakin hipan ohessa luettu vitsejä ja viestijuoksun tiimellyksessä koottu tarinaa.


Kouluun tutustumispäivä
Tulevien ekaluokkalaisten kouluun tutustumispäivä on Vähä-Heikkilän yksikössä ti 14.5.2024 klo 8.30-9.45 ja Uittamon yksikössä ke 15.5.2024 klo 8.30-9.45. Huoltajille järjestetään infotilaisuus samaan aikaan kouluun tutustumisen kanssa.
Tervetuloa!
Kouluun ilmoittautuminen 2024
Muistutuksena, että Ilmoittautuminen Wilmassa viimeistään sunnuntaina 14.1.2024!
Jos tarvitsette apua ilmoittautumisen tekemisissä, niin rohkeasti yhteys kouluun, p. 040 6469345 / Jutta Maunula-Aaltonen, rehtori
Kieliluokkien informaatioillat
ti 9.1.2024 klo 18.00 Puolalan koulu, Kauppiaskatu 14 (englanti, saksa ja suomalais-venäläinen) https://blog.edu.turku.fi/puolala/
ti 9.1.2024 klo 18.30 Turku International School https://sites.utu.fi/tis/
ke 10.1.2024 klo 18.00 Vähä-Heikkilän koulu (ranska) https://blog.edu.turku.fi/vahaheikkila/
to 11.1.2024 klo 18.30 Luostarivuoren koulun Martin yksikkö (ruotsin kielikylpy) https://blog.edu.turku.fi/martti/
to 11.1.2024 klo 18.30 Turun Normaalikoulu (englanti) https://sites.utu.fi/tnk/