YLEISTÄ
Rieskalähteen koulussa opiskelee yli 700 vuosiluokkien 7-9 luokan oppilasta. Koulussa on matematiikkaluokka, liikuntapainotteista opetusta yleisvalmennuslinjalla sekä yhteensä kuusi luokkamuotoisen erityisen tuen opetusryhmää. Uutena koululla aloittaa lukuvuonna 2025-26 joustavan perusopetuksen opetusryhmä.
Yleisopetuksessa päävastuu opettamisesta on aineenopettajilla ja pienluokkien opetuksesta vastaavat pääosin erityisluokanopettajat. Oppimisen tukena koulussa on myös koulunkäynninohjaajia, kuraattori, koulupsykologi sekä kouluterveydenhoitaja. Lisäksi koulussamme toimii koulunuorisotyöntekijä.
Järjestyssäännöt 2025-2026 (pdf)
Koko Suomessa tulee voimaan 1.8.2025 uusi laki, joka määrää siitä, miten oppilaat saavat käyttää mobiililaitteitaan koulupäivän aikana. Mobiililaitteilla tarkoitetaan muun muassa älypuhelimia, tabletteja, älykelloja ja kuulokkeita. Turussa lakia on tarkennettu niin, että mobiililaitteiden käyttöä vähennetään oppituntien lisäksi välitunneilla, retkillä ja ruokailun aikana.
Turussa on päätetty, että mobiililaitteita ei käytetä myöskään välitunneilla, retkillä ja ruokailun aikana.
Koulutyön alettua 7.elokuuta turkulaisissa peruskouluissa
1.–9. luokkien oppilaat eivät käytä mobiililaitteita koulupäivän aikana lainkaan ilman opettajan tai rehtorin lupaa.
Rieskalähteen koulussa puhelimia säilytetään 7.8.2025 lukien oppilaiden repuissa tai laukuissa koko koulupäivän ajan.
Turun kaupungin suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2025 alkaen (pdf)
Rieskalähteen koulun opetussuunnitelma 2016 (pdf)
Turun perusopetuksen opetussuunnitelma luku 15 vuosiluokat 7-9 2016 (pdf)
Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi ja päättöarvioinnin kriteerit
Valinnaisaineopas lukuvuodelle 2026-2027 8.luokka (pdf)
Valinnaisaineopas lukuvuodelle 2025-2026 9.luokka (pdf)