Syksyn puuhia ja jouluun valmistautumista

Syksy oli ja meni. Syksy kului muun muassa metsämörriretkillä, joissa käytiin läpi kompostointia ja maatumista ja vietiin linnuille talveksi ruokaa. Olemme viikoittain käyneet ihmettelemässä, onko ruokaa vielä jäljellä ja lisänneet sitä sen mukaan. Lisäksi olemme jumpanneet viikoittain salissa ja laulaneet syksylauluja.

Lintubongausta.

 

Vekkuleiden pienten jumpassa käytiin temppuilemassa pallomeressä!

Marraskuussa saimme muutaman päivän nauttia myös lumesta.

Isänpäivän seikkailurata. Lumikin tuli juuri sopivasti!

Lisäksi olemme viettäneet pikkujouluja päiväkodin viereisessä metsässä, ja tulipa ihan oikea tonttukin meitä tervehtimään ja jätti meille kirjeen. Kirjeessä tonttu toivoi omia lempijoululauluja, joita sitten lauloimme yhdessä. Vietimme myös itsenäisyyspäivää, jossa ohjelmassa oli perinteinen presidenttiparin kättely sekä tanssiaiset. Joulujuhlia vietettiin tänä vuonna aamulla puurojuhlan merkeissä.

Viikkoa ennen joulua kävimme Mikaelin kirkossa, jossa saimme muun muassa testata urkujen soittamista.

Rahjekadun päiväkoti löytyy nyt myös Instagramista nimellä Rahjekadun_phy. Ottakaa seurantaan! 🙂

Oikein hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! <3

 

Kesäpäivystys ja paluu arkeen

Rahjekadun päiväkoti hiljeni heinäkuuksi ja siirryimme kesäpäivystykseen Säkäkujan päiväkotiin. Päivystyksen yhtenä teemana oli vesi. Tutustuimme vedenalaiseen maailmaan ja teimme taideteokset samaisella teemalla. Leikimme vesileikkejä, maalasimme vedellä, ja teimme puutöitä. Kesäpäivystyksessä oli kivaa!

 

 

 

 

 

 

Majan rakennusta.

Paluu arkeen on sujunut tutustumisen merkeissä. Lapset ovat saaneet rauhassa tutustua päiväkotiin ja toisiinsa. Elokuussa Vekkuleissa on tutkittu päiväkodin lähiympäristöä ja retkeilty viikoittain lähimetsässä. Vekkulit ovat saaneet tutustua Metsämörriin sekä Metsämyttyseen. 

Saanko esitellä, Metsämyttynen!

 

Koti Metsämyttyselle

5-vuotiaat ovat lisäksi tehneet tuttavuutta sympaattisen Pikin kanssa, joka opettaa lapsille kaveritaitoja. Lisäksi Vekkulit ovat maalanneet pihlajanmarjoja sekä syksyisiä omenoita. 

Keväällä istutettujen yrttien maistelua. Suosikiksi nousi persilja.

Myös Viikareissa on elokuussa tutustuttu uusiin kavereihin, harjoiteltu leikki-ja vuorovaikutustaitoja ja luettu tarinoita. Lisäksi Viikareissa maalattiin ystävyyden värit Piki-tarinan innoittamana. Maalaus tehtiin yhdessä kaverin kanssa ja samassa harjoiteltiin päävärejä.

Ystävyyden värit

”Vadelmatassut, vadelmatassut, meillä on hienot vadelmajuhlat!”

Avoimessa päiväkodissa ja leikkikerhossa vietettiin marjatempausta elokuun viimeisellä viikolla. Lauluhetkillä marjaisat lorut ja laulut veivät leikkijät mukaansa. Tutuksi tulivat niin pomppivat puolukat kuin marjastushumppakin. Taileiluhuoneen puuhissa marjamaalauksen aikana ei haitannut, vaikka marja jos toinenkin sujahti myös taiteilija omaan suuhun. Makuhermoja hellittiin myös keittiössä sillä leikkikerholaiset leipoivat tarjolle mustikkapiirakkaa. ”Mus-tik-ka, naminaminam, mus-tik-ka! JEEEE”

 

 

 

 

Juhannuksen juhlintaa

 

Torstaina vietimme juhannusjuhlia päiväkodin pihalla. Juhlissa ohjelmassa oli perinteiset lavatanssit, kukkaseppeleiden tekoa sekä ongintaa. Lasten yllätykseksi kalasaalis olikin jätskiä!

Ihanaa juhannusta. <3

 

Alkavan kesän ihanuus ja haikeus

Rahjekadulla on nautittu kesäisen lämpimistä säistä täysillä. Saimme Turun kaupungilta kasvualustat, joihin istutettiin lasten kanssa erilaisia yrttejä. Viime viikolla alkoi jo pienet vihreät kasvien alut pilkistää mullan alta.

Vekkulit ovat puuhailleet paljon ulkona, muun muassa ulkojumppaa ja tehneet metsäretkiä. Pidimme metsän siimeksessä satuhetken ja rakensimme majaa, jota on rakennettu jo alkukeväästä asti. Satuhetken tunnelma oli ihana. Tällä kertaa majaa sisustettiin sisältä kivillä, joista tuli sohvat ja telkkari sisälle. Rakensimme myös ”nuotion” majan eteen.

Viikarit ovat toukokuussa tutkineet erilaisia ötökoitä. Suurennuslasit ovat olleet kovassa käytössä, ja niillä on tutkittu muun muassa muurahaisia ja hämähäkkejä.

Kerhossa on tutustuttu ammatit-projektiin liittyen puutarhureihin.

Toukokuussa 15.5. vietettiin Rahjekadun kevätjuhlaa. Sää suosi meitä, ja juhlat järjestettiin päiväkodin pihalla, jossa oli erilaisia toimintapisteitä ja valokuvauspiste. Mannerheimin lastensuojeluliiton Soppaa ja sympatiaa tarjosi meille jätskit. Juhlassa muistettiin myös eskariin lähtijöitä. Juhlat päätti Vuoden uusi lastenlaulu –kilpailun 2018 voittaja Ville Karttusen konsertti.

Perhepotretti kevätjuhlafiiliksissä.
Ville Karttunen esittelee lapsille kasettisoitinta

Perhepäivähoidon lapset kävivät tutustumassa suureen idoliinsa, eli traktoriin Jyrkkälän huollossa.

Vierailupäivä alkoi asianmukaisten varusteiden pukemisella. Lapset saivat huomioliivit ja suojalasit, jotta työkoneen kanssa voidaan alkaa ”työskentelemään”. Koulutukseen kuului mm. Traktorin katsastus. Tarkkasilmäiset katsastajat huomauttivat, että traktori on liian likainen..

 

Traktorin katsastuskortti

Ohjaamo taisi olla se mielenkiintoisin paikka. Kukahan sitä nyt ei haluaisi traktorin penkillä istuskella. Vierailun päätteeksi jokaiselle osallistujalle kirjoitettiin vielä palkintodistus käynnistä ja sovittiin, että moikataan vilkuttamalla aina kun tavataan.

Perhepäivähoidon lapset vilahtavat Turun kaupungin facebook-sivuilla. Jos haluat piristystä päivääsi, käy katsomassa, miten meillä kaffetellaan. Tässä linkki julkaisuun: https://www.facebook.com/turunkaupunki/videos/369065910482139/

Kevään merkkien bongausta ja tutkimusretkiä lähiympäristöön

Rahjekadun kevätpuuhiin on kuulunut muun muassa keväisiä metsäretkiä, ulkona taiteilua ja pääsiäispuuhia. Vietimme myös vappujuhlia, jossa ohjelmassa oli naamiaiset ja disco sekä ulkona mehutarjoilu.

Majan rakennusta lähimetsässä.
Kevään merkkejä! <3
Ensimmäinen leskenlehti bongattu.

Vekkuleissa istutettiin pääsiäisruohoa, tehtiin virpomisoksia ja päästiin avoimen päiväkodin järjestämään pääsiäismuskariin. Näistä olikin osasta kuvia jo edellisessä blogi-postauksessa.

Ennen vappua Vekkulit maalasivat teemaan sopivasti ilmapalloilla pihalla auringon paisteessa.

Ilmapalloilla maalaus oli huippumenestys!

Vekkulit tekivät myös eväsretken Härkämäen leikkipuistoon. Eväät maistuvat aina parhaimmalta ulkona.

Leikkipuistossa oli hurjan korkeita kiipeilytelineitä, joihon osa rohkeista uskaltautui kiipeämään.
Vauhdin huumaa!

Viikareiden huhtikuu kului samankaltaisissa merkeissä kuin Vekkuleidenkin, eli pääsiäis- ja vappupuuhailua. Tulevat eskarit pääsivät myös tutustumaan Aunelan esikouluun, jossa heillä oli kuvasuunnistusta nykyisten esikoululaisten kanssa.

Espanjan maistiaisten musiikkipiirtämistä. Voi sitä eläinten nimiä näinkin harjoitella. 🙂
Viikareiden pääsiäisruohot.

 

 

 

 

 

 

 

Leikkikerholaiset tekivät retken metsään, ja siellä heitä odotti yllätys, kun ystävämme Metsämörri oli viimein palannut talvilevoltaan! Mörri otettiin avosylin vastaan ja hänelle rakennettiin metsään oma maja. Mörri antoi lapsille tehtäväksi kevätjumpan, joka tehtiin metsän puita hyödyntäen. Ihanaa akrobatiaa luonnon keskellä. 🙂

Metsämörri kainalossa.

 

Leikkikerholaiset pääsivät myös kokeilemaan monitaiteellista työskentelyä. Kerholaiset puhalsivat värikkäitä kuplia, seikkailivat soivassa purossa, rakensivat oman sadepilven ja veivät seikkailuvarpaat maalaamaan kylmällä ja lämpimällä maalilla. Iloa riitti ja lasten mielestä etenkin kuplat ja varpailla maalaus olivat ”sikasiistiä ja superkivaa”

Pääsiäistipu tuli taloon

Tämän viikon maanantaina yksi seitsemästä munasta kuoriutui, juuri sopivasti pääsiäiseksi! 🙂 Lapset (ja aikuiset) ovat olleet tipusta innoissaan ja osa on uskaltautunut jopa silittämään pikkuista.

Tässä tipu yhden päivän ikäisenä..
..ja tässä tipu kahden päivän ikäisenä.

Rahjekadun lapset ovat valmistautuneet pääsiäiseen muun muassa koristelemalla virpomisoksia, askartelemalla tipuja ja istuttamalla pääsiäisruohoa.

Kuvan pääsiäisruohot ovat Vekkuleiden käsialaa.

Aurinkoista pääsiäistä!

Kevät on vihdoin täällä!

Maaliskuun alussa vietimme laskiaistapahtumaa päiväkodin pihalla koko päivähoitoyksikön voimin. Olimme rakentaneet päiväkodin pihalle erilaisia liikunta- ja toimintapisteitä. Viimeisellä rastilla oli tarjolla pullaa ja mehua.

 

 

 

 

 

 

Pääsimme myös auttamaan erästä avoimen päiväkodin isää linnunpönttöjen kevätpuhdistuksessa. Nyt pöntöt ovat valmiina uusille asukkaille!

Vekkuleiden kaupunki rakentuu kovaa vauhtia. Rakennusprojekti jatkui autojen askartelulla sekä kaupungin alustan maalaamisella. Vekkulit tekivät myös keväisen metsäretken, jossa bongailtiin jo ilmestyneitä kevään merkkejä ja rakennettiin majaa.

Viikareilla on jatkunut puuhastelut Mollin kanssa. Viikarit oppivat pahantuulen karkottamiseen seuraavan lorun: ”Irvistän ja näytän kieltä, osoitan näin pahaa mieltä. Syy ei ole minussa, on hyvä tuuli hukassa… Puhallan, puhallan, pahan tuulen karkotan!”

Espanjan maistiaisissa askarreltiin linnunpönttöjä, kerrattiin tuttuja värejä ja tehtiin laulupiirtämistä. Laulupiirtämisen avulla lapset oppivat uusia sanoja, esimerkiksi sol (aurinko), luna (kuu), pollitos (kananpoika), ternera (vasikka) ja caracol (etana).

 

Leikkikerhossa jatkui pelastajat-projekti. Palomiesroolivaatteet sekä pelastajanuket ovat olleet kovassa käytössä. Kerholaiset ehtivät maaliskuun alussa vielä viimeisen kerran liukurimäkeen.

 Leikkikerhon ja avoimen päiväkodin muskarissa pilkittiin, ja avoimessa pikkuiset taiteilivat punatulkkuja.

Lisäksi saimme tällä viikolla oikean munahautomon päiväkodille! Munahautomossa on kahdeksan munaa. Tipuja odotetaan jo kovin, mutta joudumme vielä jännittämään noin kolme viikkoa. 🙂

 

Helmikuussa tapahtui..

Helmikuussa Rahjekadulla juhlistettiin ystävyyttä. Ystävänpäivänä Laura esitti meille pöytäteatterin erikoisesta parivaljakosta jänöliinistä ja lohikäärmeestä. Lohikäärme auttoi jänöliiniä pääsemään eroon pelosta. Ryhmät taiteilivat toisilleen myös ystävänpäiväkortit.

Perhepäivähoitajat järjestivät lapsille talvitapahtuman Jyrkkälän leikkipuistossa. Tarjolla oli pullaa ja kaakaota.

Pulla maistuu parhaimmalta ulkona.

Viikareissa ja leikkikerhossa on seurattu Mollin seikkailuja.

Molli-kirjasta löytyy tunne-ja vuorovaikutustaitoharjoituksia.

Leikkikerhossa pelastajat-projektiin liittyen tutustuttiin muun muassa palomiehiin, ja täytyyhän palomiehillä olla paloautot!

Vekkuleissa aloitettiin helmikuussa kaupunki-projekti, jonka lapset saavat suunnitella ja rakentaa itse. Kaupungin talot alkavat olla jo valmiita. Lisäksi kaupunkiin on saatu jo muutamia puita.

Kevättä odotellaan jo kovin!

Taikatalvi Rahjekadulla

 

Tammikuussa olemme saaneet nauttia ihan oikeasta taikatalvesta. Olemme päässeet lähes jokaisena tammikuun päivänä pulkkamäkeen. Lisäksi aikuiset ja lapset ovat ahkeroineet lumitöissä.

Vielä nenä paikalleen..

Olemme tutkineet lunta ja selvittäneet, mitä lumelle tapahtuu, kun se tuodaan sisälle lämpimään. Entä mitä tapahtuu vedelle, kun se viedään ulos pakkaseen? Olemme tehneet kauniita jääkoristeita ja hassun näköisiä lumiukkoja.

Viime viikolla pääsimme kokeilemaan lumikenkiä. Lapsilta lumikenkäily sujui kuin luonnostaan.

Lumikenkäily oli kivaa!
Kuin ankan räpylät.

Joulun aikaa

Itsenäisyyspäivän juhlat: kättelyjen jälkeen tanssit päiväkodissamme aloitti ”presidenttipari” valssillaan – ja kaikki halukkaat saivat tulla tanssimaan. Tarjoilut leivoimme ryhmässä itse, ja lasten askartelemat koristeet oli ripustettu yhdessä päiväkodin kuuseen. Leikkikerhon joulukalenteria on katsottu värikkäistä villasukista – jännitystä joulukuuhun on tuonut, mitä pörheän villasukan sisältä minäkin kalenteripäivänä löytyy.