Pansion koululaiset siivosivat koulun ja kisapuiston ympäristöä tiistaina 31.5. Roskankeräystalkoot olikin hyvä valistuskeino roskaamista vastaan. Kun itse joutuu siistimään toisten roskia ympäristöstä, jää paremmin mieleen, kuinka paljon vaivaa roskista on.
Oppilaiden toiveesta Pansion koulussa järjestettiin jälleen Vappushow kahden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa esityksiä ei tosin tuomaroitu eikä pisteytetty. Jokainen lavalle kiivennyt esiintyjä oli voittaja! Näimme toinen toistaan hienompia esityksiä: tansseja, voimisteluesityksiä, laulu-, piano- ja bändiesityksiä. Tunnelma oli arvatenkin katossa!
LiikU-koulukiertue järjesti Pansion koulun oppilaille liikunnallisen päivän. Maanantaina 18.4. järjestetty tapahtuma liikutti kaikkia koulun oppilaita erilaisilla liikuntatuokioilla.
Kiertueen järjesti Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu (LiikU) yhteistyössä Suomen palloliiton (Turun piiri/TPS), Suomen salibandyliiton (länsirannikko/FBC Turku) sekä
Budokwai Taekwondon kanssa.
LiikU-kiertue halusi muistuttaa lapsia ja aikuisia liikunnan tärkeydestä.
”Liikunnalla on paljon mahdollisuuksia kouluikäisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Vanhempien esimerkki sekä kiinnostus lapsen liikuntaa kohtaan kannustaa ja motivoi lasta
liikkumaan.
Liikuntasuositusten mukaan kaikkien alakouluikäisten lasten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Lisäksi yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja pitäisi välttää ja ruutuaikaa viihdemedian ääressä tulisi rajoittaa korkeintaan kahteen tuntiin päivässä.
Lukuisten tutkimusten mukaan liikunta vaikuttaa oppimiseen myönteisesti. Puolet päivän liikuntatarpeesta on mahdollista kerätä jo koulupäivän aikana koulumatka- ja välituntiliikuntaan panostamalla.”
3.-6. -luokkalaisten tyttöjen retkikerho on tutustunut monenlaiseen liikuntaan lukuvuoden 2015-2016 aikana . Syyslukukaudella pyöräilimme Ruissaloon, rullaluistelimme ja keilasimme Kupittaalla sekä kävimme Impivaarassa uimassa. Keväällä olemme jo hiihtäneet Impivaarassa ja urheilleet liikuntakeskus Alfassa. Tarkoituksena on vielä uida, rullaluistella ja pyöräillä. Mukana jokaisella kerralla on ollut yli 30 tyttöä.
Kuvat on otettu 31.3.2016 liikuntakeskus Alfassa, jossa jokainen pääsi sekä pelaamaan pingistä että uimaan telinevoimistelusalin juustomereen. Hauskaa tuntui olevan ihan jokaisella. Uusia retkiä odotellessa!
Pansion koulussa vietettiin koulumme maskotin Pansku Pingviinin ruokailuviikkoa 14.-18.3. Viikon jokaiselle päivälle oli ilmoitettu eri teema, joihin ruokailijoiden tuli kiinnittää erityishuomiota ruokaillessaan.
Viikko sujuikin mallikkaasti ja kaikki koulumme oppilaat palkittiin hyvin menneestä viikosta.
Lauantaina 6.2. Pansiossa vietettiin avointen ovien päivää. Myös vanhemmat oli kutsuttu mukaan viettämään yhteistä koulupäivää ja tutustumaan koulun toimintaan. Koulupäivään oli kutsuttu myös eri yhteistyötahoja, joiden kanssa oli suunniteltu eri luokka-asteille suunnattuja toimintapisteitä. 4.- 6.-luokkalaiset pääsivät kuuntelemaan ajankohtaisen tärkeää nettipoliisin luentoa. KOTA ry:n Valtterin ja Elinan kanssa neljäsluokkalaiset harjoittelivat suunnistus- ja retkeilytaitoja Majakkamäen maastossa. VAMOS Turku yhdistyksestä Kristiina ohjasi 5. – 6.-luokkalaisille itsetuntemukseen ja ryhmäytymiseen liittyviä taitoja. Pienemmille oli kirjastossa esiintymässä sanataiteilija Veera Vähämaa ja lisäksi siellä oli muuta mukavaa ohjelmaa.
Koulun vanhempainyhdistys järjesti yhdessä 5.-luokkalaisten kanssa buffetin ala-aulaan, josta sekä oppilaat että vierailijat saivat halutessaan ostaa suolaista ja makeaa naposteltavaa. Ala-aulassa oppilaat ja vanhemmat pääsivät kokeilemaan sähkön tuottamista ekopyörällä sekä ilmaisemaan mielipiteensä koulun kehittämiseen liittyvistä asioista. Lisäksi luokissa oli esillä syksyisen KiVa-koulu-kisan tuotoksia.
Kiitokset kaikille koulupäivän järjestämiseen osallistuneille!
Pansion koulun oppilaat viettivät Panskun lukuviikkoja 18.-29.1.2016. Lukuviikkojen aikana luokissa luettiin kirjoja yhden oppitunnin verran päivässä. Kirjan luettuaan oppilas sai otattaa itsestään ”kirjaselfien”. Kuvista muodostui mahtava taideteos, joka oli näytillä mm. avoimien ovien päivänä vieraiden iloksi.
Pansion koulussa vietettiin perinteistä Lucian päivää perjantaina 11.12. Koulumme kuudesluokkalaisista koostunut kulkue toi valoa sekä hyvää mieltä arjen pimeyteen. Lisäksi saimme kuulla historiaa Lucia-neidosta sekä kauniita lauluesityksiä.