LiikU-kiertue piipahti Pansion koulussa

LiikU-koulukiertue järjesti Pansion koulun oppilaille liikunnallisen päivän. Maanantaina 18.4. järjestetty tapahtuma liikutti kaikkia koulun oppilaita erilaisilla liikuntatuokioilla.

Kiertueen järjesti Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu (LiikU) yhteistyössä Suomen palloliiton (Turun piiri/TPS), Suomen salibandyliiton (länsirannikko/FBC Turku) sekä
Budokwai Taekwondon kanssa.

LiikU-kiertue halusi muistuttaa lapsia ja aikuisia liikunnan tärkeydestä.

”Liikunnalla on paljon mahdollisuuksia kouluikäisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Vanhempien esimerkki sekä kiinnostus lapsen liikuntaa kohtaan kannustaa ja motivoi lasta
liikkumaan.

Liikuntasuositusten mukaan kaikkien alakouluikäisten lasten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Lisäksi yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja pitäisi välttää ja ruutuaikaa viihdemedian ääressä tulisi rajoittaa korkeintaan kahteen tuntiin päivässä.

Lukuisten tutkimusten mukaan liikunta vaikuttaa oppimiseen myönteisesti. Puolet päivän liikuntatarpeesta on mahdollista kerätä jo koulupäivän aikana koulumatka- ja välituntiliikuntaan panostamalla.”

Lisätietoa saat osoitteesta www.liiku.fi

Alla vauhdikkaita otoksia päivän liikuntarasteilta.

 

 

 

Joni ja Siina salibandykentällä.
Joni ja Siina salibandykentällä.
Jonatanilla on jännät paikat, kun mustavöinen taekwondo-ohjaaja Roosa Närhi näyttää potkun mallia.
Jonatanilla on jännät paikat, kun mustavöinen taekwondo-ohjaaja Roosa Närhi näyttää potkun mallia.
Pansku Pingviinin pitää liikunnasta. Taustalla kutosluokkalaisten upeuita sirkustöitä.
Pansku Pingviini pitää liikunnasta. Taustalla kutosluokkalaisten upeita sirkustöitä.