Navigare

Purjehduksen ensimmäinen kohde oli Dalskär, jossa keräsimme näytteitä alueen eliökunnasta, ja osa porukasta kävi myös sukeltelemassa vedenalaisessa veistospuistossa.

Dalskär sijaitsee Gullkrona-nimisellä vesialueella, jolla on mielenkiintoinen historia. Siellä on matkannut niin viikinkejä kuin kuninkaallisia aikana, jolloin Suomi oli vielä Ruotsin vallan alla. Tarun mukaan alue sai nimensä, kun vuonna 1347 Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika matkasi Tukholmasta valtakunnan itäisimpään osaan, Viipuriin. Pitkällä matkalla seurue rantautui saarelle. Eerikinpojan vaimo, kuningatar Blanka Namurilainen, järjesti hoviväen kauneuskilpailun, jonka voittaja saisi hänen kultaisen kruununsa. Blanka nousi saaren korkeimmalle kalliolle ja näki avaran maiseman kauneuden. Hän heitti kultaisen kruununsa veteen, kauneimmalle voittajalle. Kruunun etsintä jatkuu vielä tänäkin päivänä Gullkronan vesillä.

Dalskärin saaren rantavesissä sijaitsee vedenalainen veistospuisto, joka perustettiin sinne vuonna 2014 TSYK:in lukion ja Metsähallituksen yhteistyönä. Puistossa on kuusi veistosta, jotka korostavat ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Pohjasta löytyy Sinisimpukka-, Merikotka-, Merenneito-, Mänty meressä -, Tie merellä – ja Syvyyksien Houdini -nimiset veistokset. Veistosten näkyvyyttä on kritisoitu, koska alueen vesi on sameaa ja ajan myötä luonnon organismit ovat asettuneet veistosten pinnoille peittäen ne monenlaisilla eliöillä ja kasveilla. Itse sukeltaessamme pystyimme kuitenkin näkemään osan veistoksista ja jopa tunnustelemaan niitä. Ne kaikki näyttivät melko muodottomilta, mutta kosketuksen kautta huomasimme veistoksilla olevan hyvinkin erilaisia pinta-asukkeja, kuten sinisimpukoita ja merirokkoa. Osa oli karheita ja toiset hyvin pehmeitä niissä kasvavan levän takia.

Matka Dalskäriin oli hieno kokemus, ja opimme reilusti uutta, vaikka valitettavasti Lokin kumivene Usva temppuili ja kaikki eivät päässeet käymään rannassa saakka. Luonto ja merimaisema olivat hurmaavia ja vesi mukavan lämpöistä uiskentelulle.

Juuli, Kassu ja Toivo, Silli-vahti

Tänään 13.8.2026 kello 10.25 25M NNE lähti Aurajokea pitkin Airistolle. Sää oli alkuun hyvin aurinkoinen (17.2℃) mutta muuttui äkkiä pilviseksi, ja pari sadepisaraakin pääsi yllättämään meidät. Tähän asti nopeutta on ollut moottorin avuin noin 6–7 solmua. Purjeita emme ole päässeet nostamaan, koska tuulee vain noin 2 m/s. Goated Girls (GG) aloitti ensimmäisen vahtinsa kannella hyvin rauhallisissa oloissa. Vaikka oikeaa ja vasenta ei aina tunnistettu, selvisimme ilman pohjakosketuksia.

Samalla kun Allit työstivät pentterissä pyttipannua ja Sillit siirtyivät navigointiin, GG pääsi kokoamaan kumivenepalapeliä. Aika nopeasti kävi ilmi, ettei kaikkia paloja ollutkaan. Lähdimme kuitenkin pumppaamaan Fröbelin Palikoiden Pumppulaulun tahtiin. Tämän pitkän operaation jälkeen pääsimme rauhoittumaan toistemme ja ruoan seurassa.

Goated Girls: Siina, Maija ja Esteri

Olemme seilanneet yli kahden viikon ajan kolmen eri miehistön kanssa Ystadista Etelä-Ruotsista, Tanskan Bornholmiin ja Christiansön-saarelle, takaisin Ruotsiin Karlskronaan, Öölantiin Gröna Högeniin, Kalmariin, Gotlantiin Stora Karlsöhön, Visbyyn, Landsortiin, Tukholmaan, Waxholmiin, Furusundiin, Ahvenanmaalle  Kökariin ja takaisin Suomeen  Utöön, Brändskäriin, Dalskäriin ja lopulta takaisin kotiin Turkuun. Merimaileja on kertynyt yli 700. Mukana vuoden 2025 NNE-purjehduksella on ollut 28 merilukiolaista, kolme opettajaa, 2 eri förstiä ja kaksi eri kipparia.

Tämän vuoden teemana on ollut Itämeren geopoliittinen ja strateginen merkitys eri aikakausina Kalmarin unionista NATOon sekä tietenkin Itämeren luonto, maantiede ja merentutkimus. Vaikka Itämerellä on kautta historian sattunut ja tapahtunut ja meriympäristö kohtaa tänä päivänä monenlaisia haasteita niin ympäristön kuin kansainvälisen politiikan epävakauden kautta, on painopiste vuoden 2025 NNE-kurssilla kuitenkin ollut hyvän ja kauniin huomaaminen. Ainutlaatunen meriympäristö on tarjonnut miehistöllemme unohtumattomia kokemuksia ja maisemia, vaikka välillä on myrskynnytkin.

Sydämellisesti kiitokset s/y Lokin päällystölle kippari Sakari Kalskeelle ja Jyrki Nurmelle sekä försteille Jukka Elolle ja Ville Lindgrenille turvallisesta merimatkasta Itämeren halki välillä myrskyisilläkin keleillä, sekä erinomaisesta merenkulun opetuksesta vaihtelevissa sääolosuhteista. Koko matkan ajan merilukiolaiset ovat olleet turvallisessa ohjauksessa.

Lämpimät kiitokset biologian ja maantieteen opettajille Nina Branderille, jonka kanssa olemme olleet samassa veneessä kuudentoista NNE-purjehduksen ajan sekä Kalle Viherällä asiantuntemuksesta ja sekä osaavasta ja kokeellisesta opetuksesta.

Suurin kiitos kuuluu s/y Lokille ja sitä ohjanneille merilukiolaisille. Lokki on puskenut halki tyvenen ja myrskyn ja tuonut kaikki turvallisesti kotisatamaan. Merilukiolaiset ovat saaneet Lokin kanssa unohtumattomia kokemuksia. Furusundissa pysähdyimme katsomassa Astrid Lingrenin kesäpaikkaa, joten Merilukion purjehdukselle s/y Lokilla  sopii mainiosti Peppi Pitkätossun viisaus ”Sitä en olekaan koskaan ennen kokeillut, joten selviän siitä varmasti”.

Navigare necesse est!

Christiane Ala-Nissilä

Merilukion koordinaattori

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori

Brännskäristä ajoimme aamulla Dalskäriin. Saarella on TSYKin Merilukiolle erityinen merkitys, sillä siellä sijaitsee TSYK:in vuonna 2014 perustama vedenalainen patsaspuisto. Lokin jätimme ankkuriin ja otimme kumivene Usvan esille. Tällä kertaa veteen uskaltautui Christianen lisäksi vain pari opiskelijaa katsomaan patsaita, sillä vesi oli hieman viileähköä.

Dalskärissä pidimme tehokkaan ja hauskan aamupäivän. Dronella otettiin kuvia Dalskärin kannaksesta 3D-skannausta varten, edellä mainitut kävivät sukeltamassa levä- ja simpukkanäytteitä Kallen oppituntia varten ja Asmo toimi lautturina Lokin ja rannan välillä.

Dalskäristä onkin suunta kohti Turkua. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään, joten koko matkan otimme moottorilla. Tätä kirjoittaessa näkyykin jo ”maailmankahvat”, eli Meyer Turun telakan nosturit. Tässä tämä taisi olla. III legi kiittää ja kuittaa tältä erää.

Teksti: Asmo, Eero ja Elias

TSYKin merilukion NNE-purjehduksella 2025 on mitattu suolapitoisuuden ja lämpötilan vaihtelua Itämeren eri osissa. Mittaukset aloitettiin eteläiseltä Itämereltä ja päättyivät Saaristomerelle. Hypoteesimme oli, että suolapitoisuus laskee tultaessa pohjoiseen. Lisäksi oletimme meriveden lämpötilan laskevan kolmen viikon aikana. Näytteenotto suoritettiin vedennäytteenotin Limnosilla, nestelämpömittarilla ja Labquest:n suolapitoisuusanturilla. Näytteet otettiin 2 ja n. 20 metrin syvyydestä.

Ensimmäiset tulokset tukivat hypoteesiamme, sillä suolapitoisuus laski tasaisesti tutkimuksen edetessä kohti pohjoista. Tämän matkan tuloksiin vaikuttivat myös suolaiset pintavirtaukset, jotka saapuvat Atlantilta Pohjanmeren ja Tanskan salmien läpi Itämerelle. Nämä virtaukset etenevät kohti pohjoista ja kääntyvät mm. coriolis-ilmiön seurauksena kiertämään Itämerta vastapäivään.

Tukholman saariston vesien suolapitoisuus oli muuta aluetta alhaisempi Pohjanlahdelta tulevien virtausten takia. Pohjanlahteen useat isot joet tuovat makeaa vettä sekä Suomen että Ruotsin puolelta. Sen sijaan Ahvenanmeren itäpuolella suolapitoisuus oli korkeampi. Tämä johtuu suolaisen pintavirtauksen vaikutuksesta.

NNE:n ensimmäisillä näytteenottopaikoilla pystyimme havaitsemaan termokliinin, eli lämpötilan harppauskerroksen. Saaristomerelle päästyämme emme kuitenkaan enää havainneet sitä, sillä tuuliset päivät ja matalammat vedet olivat sekoittaneet pohja- ja pintavedet. Halokliiniä, eli suolaisuuden harppauskerrosta emme havainneet millään näytteenottopaikoista, sillä tähän aikaan vuodesta sitä on hankalampaa havaita ja toisaalta mittauspisteitä ei ollut kovin laajalti. Pintavedet olivat mittauksissamme hieman suolaisempia kuin pohjavedet, koska suolainen pintavirtaus nosti suolapitoisuutta erityisesti Saaristomeren eteläosissa.

Matkan aikana olemme mitanneet myös näkösyvyyttä. Paras mittaamamme näkösyvyys oli Christianö:ssa kahdeksan metriä ja huonoin näkösyvyys oli Dalskärissä 2,5 metriä.

Teksti: Aurora, Karppi, Senni

Purjehtiessa olemme oppineet sään tuntemisen tärkeyden. Moni taivasta katsellessaan etsii hauskan muotoisia pilviä, mutta harva tietää, että niistä voi ennustaa säätä.

Maantieteen opettaja Kalle Viherä kertoi miten pilvisti voidaan ennustaa säätä. Helpoin tapa ennustaa säätä on kääntää selkä tuuleen ja katsoa mihin suuntaan pilvet liikkuvat. Kääntäessä selän tuuleen asetat matalapaineen keskuksen vasemmalle puolellesi. Mikäli pilvet liikkuvat vasemmalta oikealle, tulee sää huononemaan ja toiseen suuntaan päinvastainen vaikutus. Mikäli pilvet liikkuvat suoraan eteen- tai taaksepäin, pysyttelee sää ennallaan.

Myös eri pilvityypit kertovat meille tulevasta säästä. Alasinpilvi (cumulonimbus capillatus), mikä nousee yli 10 km korkeuteen (näkyi Virosta Ahvenanmerelle selkeästi!), ennustaa todella kovaa kuurottaista sadetta, puuskaista tuulta ja yleensä myös ukkosta. Riveittäin olevista pilvistä (cumulus radiatus) taas voi päätellä tuulen nopeutta ja suuntaa. Pilvirivien väleissä tuulee kovempaa kuin niiden alla ja tuuli kulkee pilvien suuntaisesti.

Maanantaina näimme Turun ja Raision yllä olevat ukkospilvet horisontissa ja saimme niistä myöhemmin osamme. Onneksi salamoita ei tullut meidän lähellemme, sillä salama etsii tyypillisesti lyhyimmän reitin alas – ja aika monessa paikkaa olisi korkein kohta ollut jokin Lokin mastoista.

Ukkospilvien edellä tulee yleensä lämmintä ilmaa ja kun itse ukkospilvi tulee kohdalle, alkaa lämpötila laskevan kylmän ilmavirtauksen johdosta. Ukkoset voivat myös muodostaa esim. trombeja ja alaspäin suuntautuvia syöksyvirtauksia, mitkä voivat aiheuttaa suurta tuhoa. Heinäkuussa -25 Ulla-myrsky synnytti harvinaisen voimakkaan trombin, joka tuhosi Parkanossa metsää noin 1,5 kilometrin matkalta ja pahimmillaan 200 metrin leveydeltä.

Teksti: Eero, Elias ja Asmo

Utössä kiersimme saarta, tutustuimme Utön majakan yli 200-vuotta vanhaan historiaan, vierailimme kappelissa, kirkossa ja opiskelimme sääilmiöitä sekä kävimme Park Victory museossa, jossa näimme mielenkiintoista historiaa liittyen alukseen. Siellä meitä sivistettiin tiedolla kertomalla Park Victory:sta ja sen tekemisistä. Jouko Moisala, joka on sukeltanut aluksen hylyllä 70-luvulta lähtien ja tutkinut Park Victoryn historiaa sekä kirjoittanut aluksesta kirjan kertoi meille lisää tietoa alukseksesta ja sen karmivasta kohtalosta etäyhteydellä. Näyttelyssä näimme mm hylystä nostettuja esineitä kuten Suomen ensimmäisen Coca Cola pullon, aluksen ruorin, varustamon astioita ja ruumaluukun.

Alus kuului Victory-luokan aluksiin, joita rakennettiin 1937–1952. Itse Park Victory laskettiin veteen 21.4.1945. Rahtialus rakennettiin USA:n hätäohjelmaa varten. Hätäohjelman tavoite oli turvata USA:n joukkojen tarpeet valtamerten takaisilla sotatoimialueilla. Vuosi 1946 kului karjankuljetusmatkoilla, sillä toisen maailmansodan aikana oli kuollut niin paljon ihmisiä ja eläimiä. Laiva teki kuusi kuljetusmatkaa Pohjois-Amerikasta Eurooppaan. Eläimiä vietiin Tšekkoslovakiaan, Jugoslaviaan, Kreikkaan ja Puolaan. Vuoden 1947 Park Victory liikkui ympäri Atlanttia.  Laiva tuhoutui jouluaaton yönä 1947, kun se joutui myrskyyn, ankkuri irtosi ja se ajautui karille Utön edustalle. Utölaiset pelastivat laivan miehistön koteihinsa talvimyrskyssä, mutta kymmenen miehistön jäsentä ei selviytynyt. Näistä kymmenestä hukkuneesta muistuttaa utöläisten kappeliin teettämä kymmenhaarainen kynttilänjalka, johon sytytetään kynttilät jouluaattoyönä. Kävimme Utön rukoushuoneella muistamassa Park Victoryn uhreja.

Köydet irrotettiin Utössä klo 16.00 ja aloitimme matkan, nostimme purjeet ylös ja navigointi kohti Brännskäriä alkoi. Sää oli melko suotuisa purjehdukselle. Tuuli oli 10 m/s ja puuskissa 13 m/s. Purjehdimme vastatuulessa ja tuuli puhalsi epäsuotuisesta kulmasta. Tuulikulma oli 60–70 ˚ Aurinko paistoi ja oli poutaista. Aallokko oli melko voimakasta ja, koska tuuli oli puuskittaista, vene keikahteli paljon. Hetken kuluttua aallokko rauhoittui ja pääsimme matkaamaan rauhallisemmin.

Teksti Eemeli, Jere ja Joona

Aamupäivällä opiskelimme luonnonmaantieteen aihepiirejä biologian ja maantieteen opettaja Kalle Viherän johdolla. Kökarissa. Aloitimme päivän kivilajien tunnistuksella sekä tunnistimme erilaisia pilviä taivaalta ja ennakoimme niiden perusteella tulevaa säätä (epävakaat säät jatkuvat). Tämän jälkeen perehdyimme ilmansuuntien määritykseen ilman kompassia tai karttaa. Näitä tapoja ovat esimerkiksi puiden, jäkälien sekä sammaleiden erilaiset kasvutavat. Kuvassa näkyvässä kalliossa näkyi hyvin myös jäätikön liikkeen suunta (Sandvikissa luode-kaakko). Havainnollistimme myös etelän määrittämistä keppimenetelmällä, seuraten kepin varjon muutosta. Auringon varjon ollessa lyhyimmillään, on Aurinko etelässä.

Opiskelutuokion jälkeen saunoimme, jonka yhteydessä sukellettiin meribiologian näytteitä myöhempiä tutkimuksia varten. Saunan jälkeen teimme pyöräretkeen Hamnöön, jossa tutustuimme fransiskaanikappeliin ja kirkkoon.

Lähdimme Kökarin Sandvikista klo 17.40 kohti Utötä. Miehistön jäsenet ottivat varmuudeksi matkapahoinvointilääkkeitä ennen lähtöä Kökarista, mutta onneksi aallokko ei ollut niin suurta kuin eilen, koska purjehdimme enemmän saariston suojassa. Purjeet (genoa ja staysail 2) nostettiin melkein heti ylös. Tuulen voimakkuus oli parhaimmillaan 15 m/s luoteesta. Loppuosassa matkaa ihailimme upeaa sateenkaarta ja auringonlaskua. Saavuimme illan hämärtyessä Utön saareen n. klo 21.45.

Teksti: Eemeli, Jere, Joona