Ajankohtaista

Tinttarellat maalauspuuhissa

Talvilomaviikolla päiväkodissa olleet lapset pääsivät maalauspuuhiin.

lapsi maalaamassa

lapsi maalaamassa

Valmistuneissa taideteoksissa näkyi ihanasti jokaisen lapsen oma kädenjälki ja näkemys jääkarhuista. Isoimmat Tinttarellat osasivat jo sommitella silmät, kuonon ja korvat oikeille paikoilleen.


lasten tekemiä jääkarhuaskarteluja

 

Loppuviikkoa kohden sää lauhtui, aurinko paistoi ja lumet alkoivat sulaa. Keväisen sään inspiroimana päätimme maalata muovisilla pikkuautoilla. Tämä idea on helppo toteuttaa ihan pienten lasten kanssa ja on niiiiiin kivaa!

 

lapsi maalaamassa pienellä muoviautolla

Tattaraiset päiväkodin laskiaisriehassa

Nättinummen päiväkodin laskiaista vietettiin tietysti pulkkamäen merkeissä, mutta myös herkuttelemalla grillinakeilla ja -makkaralla sekä lämpimällä mehulla. Lounaaksi oli perinteisesti tarjolla hernekeittoa ja jälkkäriksi nautittiin isot laskiaispullat.

Jokainen ryhmä pääsi omalla vuorollaan pulkkamäkeen ja grillailemaan. Seuraavassa kuvia Tattaraisten laskiaistiistain puuhista.

lapsia kiipeämässä pulkkamäkeä ylös

lapsia kiipeämässä pulkkamäkeä ylös

lapsia rivissä katsomassa grillin tulta yhdessä aikuisten kanssa

lapsia rivissä katsomassa grillin tulta yhdessä aikuisten kanssa

Lumihommia puistossa

lapset katselebat traktoria lumihommissa

Turun talvessa riittää lumihommia Martanpuistossakin. Onneksi innokkaita puistolaisia löytyy.

 

Apuna lumihommissa on ollut myös puistosetä. 🙂

lumiukko lumilapio kädessä

Lunta on riittänyt myös oman lumilinnan rakentamiseen.

lapset lumileikeissä

 

Eskarilaiset luistelemassa

Kaikki Nättinummen päiväkodin eskarilaiset olivat yhdessä luistelemassa Impivaaran jäähallissa. Muutamia luistelukertoja on vielä varattuna tälle talvikaudelle. Osa lapsista tarvitsi vielä luistelutukia, toisten lasten jo luistellessa omaa tahtia itsenäisesti. Joka tapauksessa, lasten taidot, niin myös luistelu, karttuvat huimaa vauhtia kun vain jaksaa käydä harjoittelemassa. Luistelu on kivaa, vaikka voi tuntua aluksi vähän hankalalta.

lapsia luistelemassa jäähallissa

lapsia luistelemassa jäähallissa

Motoriikkakassit lainassa

Turun kaupungin varhaiskasvatuksen kiertävät motoriikkakassit olivat tammikuun Nättinummen päiväkodissa lainassa ja ne olivat jokaisen ryhmän käytettävissä. Motoriikkakassit sisältävät erilaisia liikuntavälineitä sekä sisä- että ulkokäyttöön.

jumppasalista kuvaa, jossa erilaisia liikuntavälineitä

lapsi juoksee juoksutikkailla

pikkupalloja lentämässä ämpäriin

Kengurut esiopetusryhmässä jokainen pienryhmä pääsi vuorollaan suunnittelemaan ja rakentamaan koko ryhmälle liikuntaradan. Hienoja ideoita kyllä tuli lapsilta! Hyppynaru toimi köydenvetonaruna ja esteratoja oli, jos jonkinmoista, rakennettuna samoista palikoista. Mikäs sen enempää motivoi lasta kuin päästä itse tekemään ja luomaan hauskoja juttuja yhdessä kavereiden kanssa.

lapsia liikuntaradalla liikkumassa

 

 

Hymykuoppien talvipuuhia

Hymykuopissa olemme nauttineet lumileikeistä pihalla ja ryhmätilammekin sai talvisemman ilmeen lasten tekemien veikeiden lumiukkojen ja lumipuiden ansiosta.

Pienten pihan lumiukko

Lasten tekemiä lumiukkoaskarteluja

Lasten askartelemia talvipuita

Tutkimme lunta muun muassa suurennuslasilla ja tuomalla pikkuisen lumiukon sisälle. Talvea olemme ihmetelleet myös kirjojen, laulujen ja lorujen keinoin.

Talviaiheisia lastenkirjoja

Runebergin päivän kunniaksi lapset askartelivat torttuja.

Lasten askartelemia Runebergin torttuja

Tattaraisten runsasluminen pulkkamäkiretki

Tattaraiset tekivät pulkkamäkiretken Joosepin puistoon 13.1.2021.

kaksi lasta lumisen puun oksien alla leikkimässä

Oman haasteensa toi tiistaina satanut lumi. Joosepin puiston hiekkakenttä oli lähes koskematon runsaan lumisateen jälkeen. Riemu oli suuri, kun tattaraiset saivat luvan lähteä juoksemaan kohti pientä mäkeä. Lunta oli lapsilla yli polvien, joten kaikki kaatuivat hankeen ja kahlasivat mäelle.


lapsia kahlaa lumihangessa

lapsia kahlaa lumihangessa

Hetken saimme tampata yhdessä pulkkamäkeä, jotta siinä pääsi laskemaan pulkalla. Mäenjuurelle oli rakennettu suuri lumiukko ja kaunis lumi-iglu.

lapsia lumisessa pulkkamäessä

 

Koska lasketaan pulkkamäkeä… No tietenkin talvella!

Täällä Turussa saatiin odotella lunta vähän pidempään. Heti kun sitä saatiin, niin Kengurut -ryhmä päätti lähteä Impivaaraan pulkkamäkeen, tarkemmin sanottuna liukurimäkeen. Päivän liikunta-annos tuli kyllä suoritettua ihan kevyesti aamupäivän aikana.

lapset laskevat liukurilla pulkkamäkeä alas

 

 

Lapset eivät meinanneet malttaa lopettaa mäenlaskua.  Pidimme kuitenkin pienen tauon lämpimän juoman merkeissä ja ai, että kun maistui hyvältä pienessä pakkassäässä. Lapset tuumasivat, että tällaisia talvipäiviä lisää!

lapsia juomassa lämmintä glögiä grillikodassa

Ihanat jouluikkunat!

 

jouluinen ikkunakoristelu, joulukylä

Karrinkadun päiväkodin ikkunoihin on loihdittu aivan hurmaavat jouluiset maisemat ryhmien toimesta.  Näitä ovat saaneet ihastella joulukuun aikana ennen kaikkea päiväkodin lapset ja aikuiset, mutta joulujuhlan sijasta toteutetun tonttuseikkailun myötä myös vanhemmat ovat päässeet kurkkimaan ikkunoista sisään.

jouluinen ikkunakoristelu, tonttuja ja kuusia, poro ja joulupukki

jouluinen ikkunakoristelu, joulukuusia

jouluinen ikkunakoristelu, enkeleitä

jouluinen ikkunakoristelu, pupuja

jouluinen ikkunakoristelu, lumimaisema

jouluinen ikkunakoristelu

Lämmintä joulun aikaa kaikkiin koteihin!