Ajankohtaista

Kevätretki Kaiturin tilalle

Karrinkadun päiväkodin yli kolmevuotiaat ja leikkikoulu Nasujen lapset viettivät mukavan aamupäivän retkeillen kauniissa maalaismaisemassa Kaiturin tilalla torstaina 17.5.

Hymykuoppien huhtikuu

Hymykuopissa on loppukevään teemana toisen huomioonottaminen. Teemaan ollaan jo paneuduttu erilaisten kirjojen ja satujen sekä Eläinlasten elämää –pöytäteatterin avulla. Tärkeänä osana teemaa ovat tunnetaidot. Niitä Hymykuopissa harjoitellaan mm. Nallekorttien avulla. Lapset ovat tykänneet pöytäteatterista kovasti, ja Nallekortteja on myös tutkittu huolella vapaankin leikin aikana.

Kevätleikkejä Martanpuistossa

Kevät on viimein saapunut ja siitä nautitaan Martanpuistossa leikkien ja liikkuen.


Hiekkalelut ja autot saatiin talven jälkeen ulos. Jee!!!

Pojat pelaavat mielellään sählyä. On iloa ja riemua, kun pallo saadaan liikkumaan ja kaverit mukaan peliin. Tytötkin pelasivat sählyä, mutta heille tuli nyt muita esteitä. Tytöt lähtivät ”mammakerhoon” hoitamaan vauvoja ja juttelemaan. Vauvat ovat kuulemma kilttejä, nukkuvat hyvin ja joskus huutavat. Meillä oli myös lauluhetki, josta kaikki lapset pitivät!

Nasujen ja Hunajatuvan kuulumisia

Vietimme isovanhempien päivää 22.3. Ohjelmassa oli muun muassa
Hunajatuvan ja leikkikerhon yhteinen nukketeatterihetki.

Leikkikerho ja Hunajatupa suljettu 30.3. ja 2.4. Hyvää pääsiäistä kaikille!

 

 

Keväistä ja kuraista asiaa

Kevät on tullut ja lätäköt pihoilla lisääntyvät koko ajan. Muistutammekin tarkistamaan, että lastenne kura- ja sadevarusteet sekä saappaat ovat talven jäljiltä oikean kokoiset ja ehjät. Näin kuraleikit sujuvat mukavasti!

Nasujen päivä

Tässä näette pieniä tuokioita leikkikerhon Nasujen päivistä. Leikimme, laulamme, luemme, pelaamme, taiteilemme, liikumme! Helmikuussa leikkikerho iloitsee talvesta ja ulkoilemmekin aina sään salliessa.
Ystävänpäiväviikolla leivomme laskiaispullia ja jaamme ystävänpäiväkortteja. Leikkikerhossa ystävyys on toiminnan ytimessä, kaverit ja yhteiset leikit ovat tärkeitä!
Olemme askarrelleet oman kuvan, projekti jatkuu omien tarinoiden merkeissä. Pingviinit tanssivat laulussa ja ikkunalla, luimme pingviinien elämästä kertovan kirjan, liikkarihetkessäkin on mukana pingviineitä.
Työelämään on ollut tutustumassa 9.-luokkalainen Kauri, joka on verraton vetämään pulkkaa ja juoksemaan hippaa.