Kenguruiden aikamatka keskiaikaan

Keväällä kenguruissa on ollut teemana aika, monelta eri kannalta. Lapset ovat askarrelleet omat kellot ja opetelleet kellonaikoja. Aikaa on myös käsitelty laajemmin. Kenguruiden seinälle on tehty aikajana kaukaa historiasta nykyhetkeen. Lapset valitsivat tarkemman tarkastelun kohteeksi keskiajan.

aikajana seinällä keskiajasta

Jotta keskiajalle päästiin vierailemaan, piti askarrella Kenguruiden oma aikakone. Aikakonetta rakentaessa ja testattaessa vierähti pitkäkin tovi.

Käytävälle askarreltiin keskiaikaisia viirejä luomaan tunnelmaa. Vaakunoitakin maalasimme. Kaikista kivoin askartelu taisi olla kuitenkin katapulttiaskartelu. Eskarilaiset pääsivät mittamaan, kuinka pitkälle jokaisen katapultti pääsi lennättämään ”kiven”. Meidän kivet olivat kuitenkin onneksi pehmoisia.

lapset askartelemassa keskiaikaisia viirejä

lasten askartelemia värikkäitä viirejä roikkumassa katosta käytävällä

katapulttiaskartelu

lapsia katapulttiaskartelujen kanssa leikkimässä

Varsinaisena keskiaikaseikkailupäivänä laitettiin aikakone käyntiin. Lapset pääsivät pukeutumaan erilaisiin ritari-, linnanneito- ja narripukuihin. Salissa sai suorittaa erilaisia keskiaikaisia taituruustehtäviä. Kuuntelimme keskiaikaista musiikkia. Herkkutarjoiluina oli porkkanoita.

lapset linnanneitona ja ritareina
Linnanneito pulassa?
keskiaikaisia asuja lapsille
Valinnanvaraa löytyy