Matkamme alkoi perjantaina kello 12.00 Luostarivuoren koululta. Matkustimme bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Sinne saavuttuamme chekkasimme sisään ja jätimme matkalaukut. Turvatarkastuskin meni huoletta.
Lentokentällä kävimme kahvilassa, josta saimme kaikki pieniä eväitä, jonka jälkeen kaikki saivat itse kulkea ryhmissä hiukan aikaa.
Tapasimme neljän aikaan lähtöportilla ja lento lähti 16.45. Kone oli suhteellisen tilava ja koneen näytöissä oli runsas valikoima hyviä elokuvia ja sarjoja.
Ruokaasaimme kuuden aikaan (Suomen aikaa, toim.huom.). Vaihtoehtoina oli kanaa tai lihapullia.
Puoli yhdeksän maissa valot menivät pois päältä ja oli aika nukkua.
Valot tulivat takaisin päälle kuuden aikaan (Japanin aikaa, toim.huom.) ja aamupala jaettiin vähän ennen seitsemää.
Kone laskeutui kahdeksalta Naritan lentokentälle.
-Seela Moilanen
Kuvia, Sylvia Kuusisto: