Luostarivuoren koulu – koulun ja kodin välinen yhteistyö
Huoltajilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsestaan. Luottamuksellisen yhteistyön avulla opettajat ja
huoltajat yhdessä tukevat oppilaan kasvua, kehitystä ja oppimista sekä sopeutumista kouluyhteisön
jäseneksi. Koulu tekee yhteistyötä kotien kanssa.
Yhteistyön tavoitteena on luoda opintopolkuaan etenevälle oppilaalle turvallinen ja ennakoitava oppimisympäristö ja lisätä hänen myönteistä käsitystään oppimismahdollisuuksistaan.
Luokat 1-6
Vuosittain järjestetään koulutulokkaiden tutustumispäivä, jolloin huoltajilla on mahdollisuus tavata
koulun muutakin henkilökuntaa ja saada tietoa koulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Koulu järjestää
tiedotustilaisuuksia kuvataideluokalle pyrkimisestä, kielikylpyluokista sekä luokkakohtaisia tilaisuuksia
ja keskustelutuokioita huoltajien kanssa.
Ensimmäisen luokan syksyllä opettaja ja huoltajat tapaavat henkilökohtaisesti kahden kesken kehityskeskustelussa. Opettajat tapaavat oppilaan ja huoltajan kehityskeskustelussa myös vuosiluokilla 2, 6 ja 7.
Keskustelun aiheena on oppilaan koulunkäynti. Myös muilla luokilla kehityskeskustelut ovat mahdollisia.
Vanhempainiltoja ja/tai -tapaamisia järjestetään ainakin yksi lukuvuodessa. Puhelimen, Wilma-ohjelman tai sähköpostin avulla pidetään yhteyttä huoltajien kanssa.
Koulun tapahtumista tiedotetaan erikseen Wilma-tiedotteissa sekä koulun kotisivuilla.
Koulussa toimii vanhempainyhdistyksiä, joiden toiminnan tavoitteena on lisätä kodin ja koulun välistä
vuoropuhelua ja yhteistoimintaa sekä tukea koulun kasvatustyötä. Vanhempainyhdistykset ovat mukana järjestämässä tapahtumia ja ottavat kantaa koulun opetus- ja lukuvuosisuunnitelmaan.
Opettajakunnasta valitaan vuosittain vanhempainyhdistyksen yhdysopettajat, jotka osallistuvat vanhempainyhdistysten kokouksiin.
Vuosiluokat 7-9
7. vuosiluokan alussa oppilaiden huoltajille pidetään yhteistilaisuus ja luokkakohtainen tilaisuus, joiden aiheena on koulunkäynti yläkoulussa. Syksyn aikana pidetään myös kehityskeskustelut luokanohjaajien johdolla.
8. vuosiluokalla pidetään vanhempainilta ja luokkakohtainen keskustelutilaisuus, jonka aiheena ovat koulun puuttumismallit sekä oppilaiden hyvinvointi.
9. vuosiluokalla järjestetään jatko-opintoja ja yhteishakua käsittelevä vanhempainilta.
Vanhempainillassa yhteisen osion lisäksi kokoonnutaan myös luokkakohtaisiin tapaamisiin. Opinto-ohjaaja käy ohjauskeskusteluja yhdeksännen luokan oppilaiden kanssa ja kutsuu tarvittaessa myös
huoltajat mukaan keskusteluihin.
Myös puhelimen, Wilma-ohjelman tai sähköpostin avulla pidetään yhteyttä huoltajien kanssa. Koulun
tapahtumista tiedotetaan erikseen Wilma-tiedotteissa ja koulun kotisivuilla.
Luostarivuoren koulun kuvaus yläkoulusiirtymävaiheen yhteistyöstä:
Kuudennen luokan aikana kuudesluokkalaiset tutustuvat 7. luokkansa kouluyksikköön ja oppimisympäristöön. Tutustuminen tapahtuu mahdollisuuksien mukaan tulevassa 7. luokan opetusryhmässä.
Opinto-ohjaaja ja erityisopettaja pitävät 6. luokan oppilaista siirtymävaihepalaverin yhdessä 6. luokan
luokanopettajan ja erityisopettajan kanssa.
Tarvittaessa kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori ja koulupsykologi osallistuvat näihin palavereihin.
Siirtymävaihepalaverin tarkoitus on tukea oppilaan siirtymistä yläkouluun
sekä siirtää opetuksen järjestämisen kannalta välttämätön tieto kouluyksiköiden välillä.
Yläkouluun siirtyvien oppilaiden huoltajille järjestetään tiedotustilaisuus yläkouluun siirtymisestä ja
valintamahdollisuuksista.
